
Työllisyydestä kertovat tilastot näyttävät, että samanlainen kehitys tapahtuu myös koko Salon seudulla ja Varsinais-Suomessa. Salon seudulla (Salo+Somero) kehitys on muuta maakuntaa kovemmassa vauhdissa.
Salon seutukunnassa oli helmikuussa 27 prosenttia vähemmän työttömiä kuin vuosi sitten.
Ukrainan sota ja sen mahdolliset vaikutukset työttömyydessä eivät myöskään näy vielä uusimmissa helmikuun työttömyysluvuissa. Maaliskuun luvuille sota saattaa heittää jo varjoa.
– Viimeisen kolmen viikon ajalta epävirallisia tilastoja tarkasteltaessa näkyy, että vielä sota ei ole vaikuttanut lukuihin negatiivisesti, vaan päinvastoin sekä työttömyys että lomautukset ovat pudonneet (maaliskuussa) ihan mukavaa tahtia. Uskoisin, että sota alkaa näkyä kyllä luvuissa jatkossa negatiivisesti, mutta en uskalla arvioida, että kuinka paljon, sanoo työelämäkoordinaattori Timo Vahtonen Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.
Vahtonen muistuttaa, että sodalla on suoria vaikutuksia, kuten yritysten ukrainalaisten miesten lähteminen sotimaan, kaupankäynnin estyminen Venäjälle ja täällä isossa roolissa olleen osaavan kausityövoiman saannin vaikeutuminen Ukrainasta. Välillisiä vaikutuksia ovat luonnollisesti esimerkiksi energian hinnan hurja kallistuminen.
– Pakotteiden ei uskota koskevan kovin montaa varsinaissuomalaista yritystä suoraan. Ukrainaan sotimaan lähtevien miesten määrässä puhuttaneen joistakin sadoista työntekijöistä pääasiassa metalliteollisuudesta ja rakennusteollisuudesta. Nämä alat tosin kuuluvat pahimpiin työvoimapulasta kärsiviin aloihin eli vaikutusta toki tuollakin määrällä ammattitaitoista työvoimaa on, muistuttaa Vahtonen.
SOMEROLLA oli helmikuussa auki 122 työpaikkaa, ilmenee Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsauksessa. Se on tuplamäärä verrattuna kahden vuoden takaiseen ja kolminkertainen vuoden takaiseen.
Helmikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa 12 500 kappaletta. Se on 80 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 30 200 kappaletta eli 14 100 enemmän kuin vuotta aiemmin.
TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden osuus työvoimasta oli helmikuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,5 prosenttia eli 1,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa pienempi kuin koko maassa (Suomi 10,1 prosenttia).
Työttömyysaste oli korkein Turussa, 12,9 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli Sauvossa, 3,5 prosenttia.
NORMAALISTI työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee maaliskuussa helmikuuhun verrattuna. Nyt Ukrainan sota heittää varjonsa tähän kehitykseen.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan sodan vaikutuksista huolimatta massiivista työttömyyden nousua ei ole odotettavissa.
– Työllisyyden paraneminen jatkui helmikuussa jopa hämmentävän vauhdikkaana. Koronarajoitusten heikentävä vaikutus jäi alkuvuodesta hyvin maltilliseksi. Jatkossa suhdanne heikkenee sodan takia, mutta ei ole odotettavissa, että Suomessa nähtäisiin massiivisen suurta työttömyyden nousua. Heikkenevään suhdanteeseen lähdetään työllisyyskehityksen osalta todella hyvistä asemista, Appelqvist sanoi Keskuskauppakamarin tiedotteessa.
Oho, työllisyysasteen trendi helmikuussa jo 74 %! Kova lukema. Työttömyysasteen trendi 6,8 % eli ei yhtä huikeaa, mutta sekin parani.
Sota tulee heikentämään työllisyysnäkymiä vain maltillisesti, ja lähtötilanne on erinomainen. #työllisyys #suhdanne https://t.co/zKPL4OG8fE pic.twitter.com/cvFlWBZEjJ
— Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist) March 22, 2022