
Somero sai tukea kulttuurigalleriaan
Leader-rahoituksella kehitetään maaseudun elinvoimaa paikallisista lähtökohdista käsin. Kulttuurihankkeiden tukeminen palvelee tarkoitusta, sillä kulttuuri luo maaseudulle hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, viihtyvyyttä ja vetovoimaa.
Varsinais-Suomen Leader-ryhmät ovat tukeneet ohjelmakauden 2014–2022 aikana kulttuuria 3,5 miljoonalla eurolla. Tuen avulla paikallisella maaseudulla on toteutettu yhteensä 132 kulttuuria edistävää hanketta, joiden kokonaiskustannukset nousevat 5,3 miljoonaan euroon.
– Paikallisen kulttuurin tukeminen ja ylläpitäminen kuuluu ihan Leader-periaatteisiin. Tukemalla paikallista kulttuuria tuetaan samalla kunkin alueen omaa identiteettiä, kommentoi Varsinais-Suomen jokivarsikumppaneiden toiminnanjohtaja Taina Sainio.
Kulttuuritoiminta on kärsinyt koronakriisin aikana paljon. Kun yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa aueta, on tärkeää saada elvytettyä nopeasti myös maaseudun kulttuurikenttää. Sainio näkee, että juuri paikallisella kulttuurilla on vahva vaikutus ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Siksi maaseudun pienten kulttuurihankkeiden tukeminen on nyt erityisen tärkeää.
– Lisäksi kulttuurin tukeminen on tärkeää siksi, että sillä on niin valtava merkitys yhteisöllisyyden ylläpitämisessä, Sainio jatkaa.
Oma kulttuuri sitoo ihmisiä kotiseutuunsa ja motivoi sitä kautta toimimaan yhteiseksi hyväksi. Yhteisöllisyyden voima näkyy myös Leader-työssä. Tämän ohjelmakauden aikana Varsinais-Suomen Leader-hankkeissa on tehty jo pitkälti yli 100 000 tuntia talkootyötä.
Tapahtumia, näyttelyitä ja investointeja
Varsinais-Suomen Leader-ryhmien tukemissa hankkeissa on tehty monenlaisia kulttuuritekoja. 132 tuetusta kulttuurihankkeesta 30 on keskittynyt kulttuuritilojen rakentamiseen tai korjaamiseen. Näin on tapahtunut esimerkiksi Somerolla.
Someron Kulttuuri toteuttaa parhaillaan kahta Leader-hanketta. Investointihankkeessa remontoidaan 1880-luvulla valmistunutta Aholan taloa Someron uudeksi kulttuurigalleriaksi ja kehittämishankkeella luodaan kulttuurigalleriaan näyttelyt Kaija Aarikasta, Kaari Utriosta, Someron omista taidekokoelmista ja perinnehuoneen aarteista.
Investointihankkeen kokonaiskustannus on 22 000 euroa ja Leader-tuen osuus 70 prosenttia. Kehittämishankkeen kokonaiskustannus on 28 000 ja Leader-tuen osuus 90 prosenttia.
27 hankkeessa on luotu uusi tapahtuma, mutta vielä useampaan hankkeeseen on sisältynyt tapahtumia osana laajempaa kokonaisuutta. 23 hankkeessa on tehty näyttelyitä tai kulttuuriopasteita ja 17 hankkeessa kulttuuria tukevia investointeja. Maaseudulle on hankittu esimerkiksi soittimia ja äänentoistolaitteita.
Leader-hankkeissa on myös tallennettu paikallista historiaa esimerkiksi kirjoittamalla historiikkeja ja luomalla kotiseutuarkistoja. Lisäksi hanketoteuttajat ovat tutkineet paikallisia kulttuuriperinteitä ja kehittäneet niiden pohjalta uutta toimintaa tähän päivään.
Esimerkiksi Laitilan Kulttuuriseura Walon Kansanmusiikin matkassa -hanke loi lapsille draamallisen matkan kansanmusiikin historiaan. Esityksiä pidettiin kouluissa ja päiväkodeissa.
Paraisten kotiseutuyhdistys kunnosti suojellun ja arkkitehtuurisesti arvokkaan, vuonna 1907 valmistuneen palokuntatalon. Toisessa Leader-hankkeessa yhdistys teki palokuntataloon näyttelyn sen historiasta ja vapaapalokunnan vaiheista Paraisilla.
Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys kunnostaa ja kehittää parhaillaan Pyhän Henrikin tietä Leader-hankkeella. Pyhän Henrikin tie on merkittävä keskiaikainen pyhiinvaellusreitti, jonka varrelle osuu paljon kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita.
Kirakan Kesäteatteriyhdistys rakensi Leader-tuella uuden katsomon ja näyttämöalueen Salon Perniöön.