
Sana pääsiäinen viittaa paastosta pääsemiseen.
Mikael Agricolan kirjoituksissa se esiintyi muodossa pääsiäinen.
Pääsiäisen perinteet ovat syntyneet niin kristinuskon kertomuksista kuin pakanallisista menoista.
Pääsiäisviikko alkaa kristinuskon mukaan palmusunnuntaista, jota vietettiin 10.4. Silloin Jeesus kristinuskon mukaan saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin.
Pääsiäisviikolla myös arkipäivät ovat saaneet omat nimensä, eilen oli malkamaanantai, tänään tikkutiistai ja huomenna kellokeskiviikko. Malkamaanantain taustalla vaikuttaa muun muassa ajatus siitä, että nähdään rikka toisen silmässä, muttei malkaa omassa. Tikkutiistaina vuoltiin ennen sytykkeitä, koska niiden uskottiin siten olevan hyvällä onnella varustettuja. Kellokeskiviikkona laitettiin kellot karjan kaulaan.
Kiirastorstaina oli kristinuskon mukaan Jeesuksen viimeinen ateria opetuslastensa kanssa. Pyhää eli pitkäperjantaita vietetään Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muistoksi.
Lankalauantai on pyhien välipäivä ja siihen on liittynyt paljon taikauskoa. Jeesuksen ollessa haudassa pahojen henkien uskottiin liikkuvan vapaasti. Lauantaina on ollut tapana tehdä erilaisia taikoja, joilla on pyritty torjumaan pahoja henkiä.
Pääsiäissunnuntaina juhlitaan Jeesuksen nousemista kuolleista ja elämän voittoa kuolemasta ja pahoista voimista.
Toisena pääsiäispäivänä maanantaina Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen, mikä vakuutti heidät siitä, että Jeesus oli voittanut kuoleman.
Hyvää ja rauhallista
pääsiäistä kaikille!