”Meska” kahdella joukkueella finaalitapahtumiin

0
Meskan ja Ura Basketin välisessä ottelussa taisteltiin lujaa jokaisesta pallosta. Tässä korinaluskamppailussa tumma-asuisen kotijoukkueen Luukas Kyyrä (vas.) ja Pyry Laine.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Koripallon salolais-somerolainen yhteistyöseura MesucaArska-Basket varmisti paikkansa kahteen lopputurnaukseen alle 14-vuotiaiden poikien sarjoissa.

”Meskan” ykkösnyrkki on pelannut kevätkaudella Suomen mestaruussarjaa hyvällä menestyksellä. Yhdeksän joukkueen vahvuisen A-lohkon päätöskierroksen turnauksista yksi pelattiin Someron monitoimitalossa.

Aamuottelussa Meska kohtasi lohkon kärkipään kamppailussa Kaarinan Ura Basketin. Panoksena oli jatkopelikaavion osalta otollisemmat lähtökohdat tarjoava A-lohkon kakkossija. Kotijoukkue pelasi yhden koko kauden parhaista otteluistaan, voittaen Ura Basketin pistein 95–81.

Kovalla latauksella ja intensiteetillä pelanneet joukkueet saivat virhetileilleen yhteensä yli viisikymmentä merkintää ja joutuivat tästä johtuen pelin loppupuolella peluutusten osalta vaikeuksiin.

Meskan päävalmentaja Jani Mäenpää oli etukäteen hieman pelännyt, että hänen suojattinsa jäisivät fyysisissä kamppailuissa alakynteen isokokoisia kaarinalaisia vastaan.

– Näin ei kuitenkaan käynyt. Pojat ovat pelanneet läpi kauden myös alle 16-vuotiaiden aluesarjaa ja tässä kohtaa voitiin todeta siitä saadut kokemukset hyödyllisiksi, Mäenpää havaitsi.

Meskan pelaajista Luukas Kyyrä sai neljännen erän puolivälissä suihkukomennuksen, mutta ehti sitä ennen raapimaan kaksikymmentä levypalloa kookkaiden vastustajien keskeltä. Voittajien tilille 34 pistettä urakoinut Pyry Laine palkittiin ottelun parhaana pelaajana.

– Ottelu oli molemmin puolin taidokasta koripalloa ja antoi varmasti esimakua siitä, millaisia ottelut tulevat olemaan SM-lopputurnauksessa, Mäenpää totesi.

”Someron koripallon kovin saavutus!”


Päivän toisessa ottelussaan Meska juoksi jalat alta vuotta ikäisiään vanhempien junioreiden sarjassa pelanneelta Kouvolan Kouvot/Black-joukkueelta. Ikäero tuli kentällä näkyviin ja Meska murskasi kouvolalaiset pistein 102–36. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin kuusitoista pistettä nakutellut Kyyrä.

Kotiturnauksen voittojen myötä Meska sijoittui A-lohkon lopullisessa taulukossa jaetulle ykkössijalle Vantaan Pussihukkien kanssa. Kumpikin joukkue voitti kahdeksasta pelaamastaan SM-kamppailusta seitsemän. Tämän kaksikon ohella lohkosta etenivät Lohjan Kisakalliossa toukokuun alussa pelattavaan lopputurnaukseen Ura Basket ja tamperelainen Raholan Pyrkivä.

– Valtakunnallisesti tässä ikäluokassa pelaa yli sata joukkuetta, joten pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon voidaan jo sinällään pitää melkoisena saavutuksena. Se on kovin saavutus, mitä Someron koripallohistoriassa on koskaan tehty! valmentaja Mäenpää iloitsi.

Meskalaisten pisteet kotiturnauksessa: Pyry Laine 34+26, Johannes Mäenpää 7+2, Oliver Enbacka 5+6, Joni Salo 7+6, Seve Korpijärvi 16+20, Rasmus Heinonen 0+2, Aatu Stark 2+4, Arttu Hakamäki 0+1, Oskar Enbacka 12+19 ja Luukas Kyyrä 12+16.

Myös kolmosdivarissa kärkinelikkoon


MesucaArska-Basketin saman ikäluokan toinen joukkue päätti Läntisen alueen kolmosdivisioonan pelinsä viime lauantain Salon turnaukseen.

Ensin Meska voitti Rauma Basketin koriluvuin 83–59 ja kun toisessa ottelussa kaatui Tampereen Pyrintö 82–68, Meska varmisti lohkonsa kolmossijan ja samalla pääsyn alueelliseen kauden loppuhuipentumaan, eli ”Final four” -tapahtumaan.

Meskalaisten pisteet Salon turnauksessa: Ronnie Pollari 16+10, Olli Miskala 9+9, Joonas Santakangas 4+6, Viljami Laine 19+9, Topias Kuusisto 3+2, Miika Aaltonen 17+18, Arttu Hakamäki 5+9, Rasmus Heinonen 2+0 ja Aatu Stark 8+19.