Jos ei aina valitettais, niin Somerolla olis rautatie, 2-tie ja isoja tehtaita.
Mennä, vai tulla, vai olla
Minkäs takia monet niin vaahtoo Hämeenportti nimen säilyttämisestä? Se on aina ollu ja pitää olla. Eiks kukaan muista, että kyllä se oli välillä jo Satumaa ja oliko siin välissä viel joku muukin nimi?
Yks 70-luvulta asti Hämeenportissa aikaa viettänyt Someron poika, kauan jo pääkaupunkiseutulainen
Vielä suuri kiitos järjestäjille Someron kirkossa ennen pääsiäistä olleesta syntisten laulujen illasta. Illan anti melankolisuudessaan sopi hyvin pääsiäisen aikaan. Jo pelkästään Prinsessalle-kappaleen vuoksi kannatti ulkopaikkakunnalta ajella kuuntelemaan paikallista osaamista. Toivottavasti vastaava tilaisuus nähdään myös tulevaisuudessa.
Liikuttunut pariskunta
Fasaanikukon kiekaisut tuo mieleeni 12-vuotiaan erämiehen. Leikittiin nurkka-akkaa urheilukentän katsomon ympäri. Fasaani lensi päin valaistusvaijeria pudoten maahan. Timo riensi linnun luo ja väänsi siltä niskan poikki ja vei saaliin kuusiaitaan kätköön. Tunnin loputtua hän palasi aidalle ja sujautti linnun reppuun. Okkerin pellolla asuva poika hallitsi erämiehen taidot. Sattumalta jäin ehkä suorituksen ainoaksi todistajaksi. Erämies sai työrauhan.
AP
Kyllä minä ainakin haluaisin tietää, miksi paperilla päteviä hakijoita ei tilapäälliköksi huolittu. Hakemuksen tekeminen käy työstä, ja vaikka kelpoisuus löytyisi, ei näköjään silti välttämättä kannata hakea – kun etsitään jotain boksin ja jopa ilmoituksen ulkopuolelta. Kenenkään mieltä pahoittaakseni en kysele.
Linnunpönttö
Minusta on ollut upea ja mieltä lämmittävä huomata miten Someron venäläistaustaiset ovat olleet isoksi avuksi saapuneille ukrainalaisille. Tässäkin muistutus siitä, että kyseessä ei suinkaan ole siviilien välinen sota. Hienoa, että kotikunnasta (huom. i-kirjaimella) saa taas olla ylpeä!
Suomineito
Olen huomannut, että ollaan järjestämässä ystäväperhetoimintaa ja muuta. Koulua lapsille, kavereita sitä kautta ja harrasteista. Äideille vertaistukea. Vaan miten käy nuorten aikuisten, jotka eivät ole perusopetuksen parissa, tai kolme-nelikymppisten sinkkujen? Mistä he löytäisivät tovereita ”samasta” elämäntilanteesta, samojen mielenkiintojen ennä muiden suhteen? Tai lapsettomat pariskunnat? Toivottavasti tätä mietitään isojen herrojen kokouksissa.
Kahvikaveri
Nimi Pärnämäki viittaa kuulemma lehmuksiin. On ollut monta kertaa mielessä käydä katsomassa, onko siellä lehmuksia.
Nimet mieltä kiehtovat
Ehdottomasti samaa mieltä Kermisen metsästä! Me autottomat keskustassa asuvat tarvitsemme lähimetsämme.
Metsän puolesta
Miksi Lamminiemen Hyvinvointikeskukseen suunnitellaan toimistotilaa. Minusta sinne pitäisi rakentaa potilashuoneita, niin uutta Tervaskantoa ei olisi tarvittu. Lamminiemessä on hyvät ulkoilumahdollisuudet, joita Sairaalatiellä ei ole. Kela, sosiaalitoimisto ja Kotihoito voisivat olla jatkossakin sairaalanmäellä.
Ihmettelijä
Sinulle, joka syyttelet muita verhon raosta kyttääjiksi, epäilen, että omat asiasi ovat pahasti pielessä.
Kukkikoon vain kaikki kukat
Pitkäperjantaina eli pyhäpäivänä kello 19 talkkarin koneet pörräävät kuljettajineen ympäri Kirkonmäkeä tuntikaupalla. Kaupungin veronmaksajana en hyväksy näitä pyhäpäivän töitä, vai onko kyseessä hätätyö? Kalliiksi tulee.
Veronmaksaja
Somero-lehden sms-lähettimessä oli pieniä ongelmia, joten osa tekstareista ei ehkä tullut perille tai on tullut nyt melkoisella viiveellä.
Toimitus