Onko pakolaiset saatu majoitettua vastaanottokeskukseen?

0
Someron vastaanottokeskuksen johtaja Jussi Toopakka.

Tietoa keskuksesta kaikille 26.4. seurakuntakeskuksessa

Somero-lehden tekstaripalstalla ja sosiaalisessa mediassa on arveltu, ettei Someron vastaanottokeskuksessa kaikilla pakolaisilla ole sänkyjä eikä suurella osalla patjojakaan.

– Patja on jokaisella. Sänkytilauksesta on tullut perille osa; yli puolella on kuitenkin jo sänky. Perusvarustukseen kuuluvat myös tyyny, liinavaatteet, pyyhkeet, matto, siivousvälineet ja astiasto. On liedet ja uunit, joilla valmistaa ruokaa. Mikroaaltouunit eivät kuulu perusvarustukseen, kertoo Someron keskuksen johtaja Jussi Toopakka.

Pääsiäisen aikaan asuntoja kierrettiin läpi ja varmistettiin, että välttämättömin toimii eli on lämmintä, vettä tulee hanoista ja suihkuista ja valot toimivat.

– Meidän ensisijainen tehtävä starttivaiheessa on antaa alkumetreille turva, saada ihmiset sisälle, he pääsevät peseytymään, saada kirjattua henkilöt järjestelmään ja antaa heille vastaanottoraha KELA:lta. Pienin askelin edetään. Majoituksen jälkeen siirrytään terveys- ja sosiaaliasioihin.

Toopakka ymmärtää, että ihmiset haluavat auttaa.

– Hienoa, että autetaan ja sitä pakolaiset tarvitsevat.

Hän neuvoo antamaan tavaran ja tuotteet suoraan pakolaisille heidän kotiinsa.

– Järjestelmä ei toimi niin, että me olemme tavaroiden vastaanottaja, järjestelijä ja luovuttaja. Jos saamme lahjoituksena 10 mikroa tai vaikka kahvinkeitintä, niin kenelle 240:stä ne annamme? Meidän on ajateltava tasapuolisuutta. Meille lahjoitettuja mikroja olemme jakaneet lapsiperheille.

On myös väitetty, että vastaanottokeskuksella on vain yksi työntekijä, ja hänkin on hiljaa.

– Meillä on Somerolla tusinan verran työntekijöitä, joilla on ollut kädet täynnä töitä näin alkuvaiheessa, kun kaikki on vielä uutta. Toimisto on Joensuuntien varressa ja sinne on puhelinnumero, jonne voi soittaa ja kysyä. Sosiaalisessa mediassa emme vastaile kysymyksiin, toteaa Toopakka.

Vastaanottokeskuksen toiminnasta vastaava Kotokunta Oy järjestää kaikille avoimen tilaisuuden ensi viikon tiistaina 26.4. kello 17 seurakuntakeskuksessa.

– Kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Kerromme, mikä on vastaanottokeskus, minkälainen lainsäädäntö ja viranomaisten määrittelemät säännöt sitä ohjaavat, mitkä ovat toimintaperiaatteet ja tulevaisuus. Siellä voi kysellä, antaa palautetta ja esittää toiveita. Haluamme, että toiminta on mahdollisimman avointa ja sitä tehdään yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Se on kaikkein hedelmällisintä kaikkien kannalta, toteaa Jussi Toopakka.

– Mikäli joku haluaa esittää etukäteen kysymyksiä tai lähettää kommentteja, löytyy www.kotokunta.fi lomake, jolla voi lähettää kysymykset meille suoraan.

Ensimmäiset ukrainalaispakolaiset Someron vastaanottokeskukseen tulivat torstaina 8.4. Asuntoja heille on kahdessa kerrostalossa, yhdessä rivitalossa ja omakotitalossa.