Somerolaiset 80 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat ovat jo voineet varata aikoja neljänsiin koronarokotuksiin.
– Yli 80-vuotiaat ovat olleet aktiivisesti liikkeellä. Aikoja on varattu jo yli 200. Suurin osa ajoista on varattu puhelimitse, mutta myös sähköistä ajanvarausta on käytetty, kertoo vastaava terveydenhoitaja Kati Tuomisto-Lundberg.
Somerolaisista yli 80-vuotiasta 766 henkilöä on hakenut 3. koronarokotteen, joten yhtä paljon on varauduttu rokottamaan neljättä kierrosta.
– Toki jos on saanut kolme rokotusta ja sitten sairastunut koronan, niin neljättä rokotetta ei katsota enää tarpeelliseksi. Osittain tästäkin syystä rokotuksia tullaan antamaan vähän vähemmän, arvioi Tuomisto-Lundberg.
80 vuotta täyttäneille voidaan antaa neljäs koronarokote, kun on kulunut kolme kuukautta kolmannesta annoksesta.
Somerolla rokotusaikoja annetaan kahdelle päivälle 13. ja 14.4. Pääsiäisviikon rokotuspaikka on monitoimitalo uimahallin vieressä.
– Rokotukset pyritään keskittämään kahdelle päivälle huhtikuussa, mutta aikoja annetaan tarvittaessa myös muille päiville tarpeen ja kysynnän mukaan. Lisäksi kotihoito rokottaa omat asiakkaansa ja hoivakoteihin rokotteet viedään paikanpäälle, selvittää vastaava terveydenhoitaja.
Laajenevatko neljännet koronarokotukset lähiaikoina nuorempaan väestöön?
– Massarokotusten laajenemisesta ei vielä ole tietoa. Seuraamme THL:n ohjeistuksia ja tiedotamme kuntalaisia Somero-lehdessä ja nettisivuilla heti, jos muutoksia tulee, toteaa Tuomisto-Lundberg.
Koronarokotukseen voi varata ajan sähköisesti somero.terveytesi.fi tai soittamalla arkisin kello 12–13 numeroon 050 477 6155.