Somero-Seura jaksaa ponnistaa

0
Talkoopäällikkö Olli Nuotio vaihtaa sähkösahoineen juuri sahauspaikkaa, kun Risto Vasama katsoo tyttärenpoikansa Juhani Kakkon työskentelyä moottorisahan kanssa.

Somero-Seuran talkooväki ahertaa säännöllisesti joka viikko yhteisissä talkoissa. Vanhaa halutaan säilyttää ja arvostaa. Kannattaakin huomata Somero-Seuran tavoin vanhan merkitys.
Tiistaitalkoiden talkoopäällikkö Olli Nuotio hymähtää katsellessaan ympärilleen väkeään.
– Kaikki muut, toistakymmentä henkeä, ovat eläkeläisiä. Onneksi sentään täällä on jälleen yksi 15-vuotias moottorisahan kanssa. Se alentaa porukan keski-ikää jo kummasti!
Nuorin koivusouviin osallistuja on Juhani Kakko. Eron huomaa, hänellä on voimia ja hän jaksaa. Juhani Kakko on osallistunut Somero-Seuran talkoisiin pappansa Risto Vasaman kanssa viime keväästä asti. Hän on innostunut töistä.
Syksyllä vuorossa on lukio, mutta vielä hän on ehtinyt koulun jälkeen menemään Torppamuseolle. Talkoot ovat tiistaisin kello 15.
Ihan varmasti olisi töitä luvassa muillekin saman ikäisille nuorille, kunhan vain tekisivät tuon ensimmäisen lähtörykäyksen.
Torppamuseon rinnetontilta on kaadettu koivuja jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna meni nurin noin 15 runkoa plus pari kuusta. Tulee hienoa jälkeä. Ja tarpeellista.
Seuran puheenjohtaja Marika Haapala toteaa, että oli korkea aika ruveta harventamaan syntynyttä metsää. Koivunlehdet ovat olleet rasite. Lehdet ja putoavat risut tarraavat talveksi kiinni päre- ja malkakattoihin.
– Parempi kaataa kontrolloidusti kuin myrskyn silmässä. Emmekä millään jaksa ja ennätä korjata kattoja sitä mukaa, mitä koivunlehdet ovat niitä mädännyttäneet. Ne roskastavat niin paljon, Marika Haapala huomauttaa johdonmukaisesti.
Kattojen kunto heikkenee nopeasti. Pajan katon laittamisesta on aikaa viisi vuotta, mutta silti jo korjaamistarpeessa. Paja oli pahasti puiden katveessa.
Kyllä koivuja silti jäi vielä jäljelle. Keväällä ne saavat lehdet. Latvukset paksuuntuvat ympärysmittaa muutamassa vuodessa niin, että voidaan äkkiä joutua huomamaan, että kaatosouvia olisi taas jäljellä.
– Emme voi viiden vuoden välein tehdä kattoja, muutakin työtä riittää, Marika Haapala muistuttaa.
Hieman seura saa koivutukeista myös rahaa. Metsänhoitoyhdistys Salometsän metsäneuvoja Kuisma Munter lupaa, että kyllä hän ne johonkin saa menemään kaupaksi.
Kaupungilta Somero-Seura sai tälle vuodelle 5 300 euroa. Muutaman vuoden tauon jälkeen puhteisiin liittyi myös Museovirasto, jolta seura sai museorakennusten kattojen korjaukseen 8 000 euroa. Nyt ei kaikkea tarvitse tehdä omilla varoilla.
Apu annettiin osana paikallismuseoiden hankeavustuksia. Se on korvamerkitty luhdin kattoon, joka on jo hyvin huonossa kunnossa.
Kesällä Torppamuseo on jälleen koronan jälkeen avoinna kuin ennen.
– Palataan vanhaan normaaliin. Torppamuseo aukeaa 23.5. ja menee kiinni elokuussa koulujen alkaessa. Heinäkuussa ollaan auki joka päivä ja muutoin viikonloppuisin, kertoo Torppamuseon emäntänä jatkava Marika Haapala.
Lisäksi palkataan kesätyöntekijöitä. Heitä tulee töihin seuralle sekä OP:n avustuksen myötä että myös seuran omakustanteisina. Heitä tarvitaan Torppamuseolla, koska aukiolot ovat niin laajat.
Torppamuseolle on ajateltu Kehtonäyttely.
– Somero-Seura on mukana myös Elvi Ainalinpää-Mattilan omistamien postikorttien sekä kirjojen ja lehtien kansikuvien näyttelyn järjestämisessä, jotka on maalannut Martta Wendelin (1893–1986), Haapala jatkaa.
Kultelan kylän tulevien Kivimakasiinin näyttelyiden vuoksi myös Somero-Seura pitää Kultelassa sijaitsevaa Savenvalajamuseota enemmän avoimena yleisölle.
Kevätpöhinän merkeissä Harjun vanhalla Kivimeijerillä Somero-Seuran tiloissa myydään vanhojen hienojen koulutaulujen kaksoiskappaleita. Joitakin on kertynyt jopa kolmea kappaletta, kun kouluja Somerolla on lopetettu.
Toimintaa ja varastoja seuran täytyy järjestää myös säilytettävien tavaroiden osalta. Siksi Kivimeijerillä myydään Kevätpöhinässä vielä huomiseen asti vanhoja kirjoituskoneita, joita seuralle tulee edelleen jäämään myymisenkin jälkeen riittävästi.

Somero-Seura talkoot talkootyö koivujen kaato

Siipirikolle uusi lapa

Tuulimylly on seissyt Torppamuseon rinteessä nyt uudemman kerran, melko lyhyeen aikaan ”siipirikkona”. Rakennusmies Markku Reunanen muistaa vielä edellisen rikkoutumisen: sen hän korjasi Tapani-myrskyn, 2011 joulukuussa jälkeen.
Markku Reunasen kanssa Somero-Seura on jälleen sopinut tuulimyllyn siiven korjaamisesta.
– Muistan tämänkin siiven olleen jo silloin melko laho, mutta yllättävästi se tämänkin ajan nyt kesti.
Reunanen jatkaa, että itse asiassa kyseessä on siipipari. Kun yksi neljästä siivestä menee poikki, pitää tehdä uusiksi kumpikin vastakkainen siipi.
– Siipiparin runkopuu on 8,5 metriä pitkä ja se on männystä. Sellaisen löytämisessä on oma homma, vaikka on metsätöitäkin tehnyt. On myös homma sen veistämisestä, että sen saa alkuperäisen näköisenä jälleen keskiakseliin kiinni.
– Siipilapojen puumateriaali on haapa, jota sahataan ohuiksi laudoiksi. Haavat on jo kaadettu, eli sen verran on ehditty eteenpäin muilta rakennushommilta. Niitä on tänä keväänä paljon.
Reunanen lupailee ahkerana tarttua kiinni, kiireistä huolimatta.
– Tarkoitus on kesän aikana tehdä uusi siipi.

Merkittävä lahjoitus

Vahva osoitus kunnioituksesta Somero-Seuran tekemää työtä kohtaan saatiin seuran pankkitilille hiljattain testamenttilahjoituksena.
Yhdysvalloissa aikuisikänsä vaikuttanut Lisa de Gorog (omaa sukua Soini ) Somerolta, jätti jälkeensä noin kolmisen vuotta sitten kuoltuaan, seuralle 30 000 euron suuruisen lahjoituksen. Virallisten paperitöiden selvittelyissä kului pitkähkö aika.
Monet muistavat Lisa de Gorogin kirjoituksista, joita hän pitkään teki Someron Joulu -lehteen. Hän oli hyvin terävä nainen. Vielä vanhana noin yhdeksänkymppisenä hän edelleen jaksoi ja pystyi kirjoittamaan tietopohjaisia muistelmia. Ne käsittelivät Someron elämää ennen vanhaan.
Leeni Tiirakari, Someron Joulun silloinen päätoimittaja myöntää, että tekstien kirjoittajalla täytyi olla vahva kotiseututunne.
– Hän lähti Suomesta opiskelemaan englantia ja löysi Amerikasta tulevan miehensä. Kirjoitukset tulivat säännöllisesti kirjepostina Talosen Ailalle. Tekstit olivat aina hyvin valmiita, niissä ei ollut juuri koskaan korjattavaa.
Esimerkiksi vuoden 2011 Someron Jouluun Lisa de Gorog kirjoitti aiheesta ”Someron elämää 1920-luvulla”. Kirjoittelunsa Someron Jouluun hän oli aloittanut ainakin jo 1980-luvulla.
Kotiseutuneuvos Voitto Ollonqvist muistaa, että Lisa de Gorogin kirjoitukset olivat hyvin pidettyjä. Sen hän koki muun muassa jakaessaan tuoreita Someron Jouluja vanhainkoteihin ja terveyskeskukseen
– Muistan eräänkin kerran, kun mentiin viemään lehtiä yhdessä Talosen Outin kanssa, niin heti ovesta tullessamme joku vanhus mielissään kysyi, että ’onks siin sen Soinin Liisan kirjotus kans ’!
Ollonqvist arvioi, että Lisa de Gorogilla on täytynyt olla valtavat muistiinpanot Someron vuosistaan, lapsuudesta ja nuoruudesta.
– Hänen tietonsa perustuivat ihan olennaisiin asioihin.
Mutta tarina Liisasta jatkuu, sillä Voitto Ollonqvistin kautta puhelimeen löytyy Helsingin suunnasta Matti Soinin poika Antti Soini. Tämä tietää kertoa lisää Lisa de Gorogista.
– Liisa syntyi 1926 ja hän lähti Amerikkaan joskus 50-luvulla. Eli minä en ehtinyt häntä ennen Amerikkaan lähtöään tavata. Kirjoittelimme kuitenkin usein. Hän halusi pitää suomen taitoaan monin tavoin yllä.
Hulda Soini, isoäitini, järjesti Liisan ensin Englantiin opiskelemaan ja tämä kirjoitti kyllä ylioppilaaksi Somerolla. Sieltä hän oli lähtenyt Amerikkaan, jossa tapasi unkarilaissyntyisen miehensä Gorogin.
– Liisalle Somero-Seura oli tärkeällä sijalla. Hän halusi olla mukana ylläpitämässä lapsuus- ja nuoruusaikansa kulttuuriperintöä, Antti Soini katsoo.
Somero ja somerolaisuushan olivat olleet myös Antin isälle, Matti Soinille tärkeitä. Somero-Seuran toiminnassa ha↔n oli mukana seuran perustamisesta alkaen. Muuttaessaan Helsinkiin Tapio Horila antoi haänelle tehtäväksi perustaa Helsingin Somero-Seuran.
Somero-lehden päätoimittajana Matti Soini oli pitkään.