Painioon laskeva joki tulvii niin pahasti, että Siikjärventiellä jäi jo yksi rakennus veden valtaan.
– Toinen tontin rakennuksista on vielä kuiva, mutta toisessa on jo vesi sisällä lattialla, kertoi päivystävä palomestari Paavo Löyttyniemi kertoo paikan päältä.
Pelastuslaitos on pumpannut vettä ulos, mutta paikalla on ollut apuna myös kaivinkone.
– Pelkillä pumpuilla ei rakennuksen pelastaminen onnistu, mutta kaivurin avulla saadaan korotettua jo olemassa olevia valleja, Löyttyniemi kuvailee tilannetta.
Palomestarin mukaan muut lähistön rakennukset eivät ole vaarassa.
– Mutta jos vesi jatkaa nousemistaan, tulee muitakin rakennuksia uhan alle.
Alueen kiinteistöjen omistajien kannattaakin hänen mukaansa olla nyt valppaina.
Tulviva Pajulanjoki on puolestaan katkonut jo useita teitä.
– Jonkin verran teitä on parhaillaankin poikki Somerolta Forssan suuntaan eli Härkätieltä etelään päin olevalla alueella, kuvailee palomestari tilannetta.
Yleisestikin vedenpinnan nousu aiheuttaa hänen mukaansa nyt paljon ongelmia eri paikoissa.
– Taajamissakin vesi kulkee monin paikoin viemäreissä väärin päin, Löyttyniemi toteaa.