
Ensimmäinen opetusryhmä ukrainalaisille lapsille ja nuorille aloitti toimintansa reilu viikkoa sitten Kiiruun koulukeskuksessa. Ryhmässä on 13 oppilasta, joiden ikäjakauma on ekaluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin.
– Ukrainalaiset oppilaat ovat opettajien mukaan sopeutuneen oikein hyvin somerolaiseen kouluelämään ja heidät on otettu erittäin lämpimästi vastaan. Yläkoulun ja lukion oppilaat tekivät muun muassa todella ihania tervetuliaisjulisteita uusille tulokkaille, kertoo sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm.
Somerolaiset oppilaat ovat myös ottaneet valokuvia keskeisistä paikoista Somerolla ja tehneet niihin suomenkieliset tekstit, mikä kohde kussakin kuvassa on.
Ryhmän opettajana toimii S2-kielentenopettaja Julia Topchii, joka on itsekin kotoisin Ukrainasta. Toisena opettajana on pedagoginen tutor Maarit Laurento. Apuna on myös ukrainankielinen ohjaaja.
– Lisäksi meillä on tukioppilaita ja kummitoimintaakin on lähdetty viemään eteenpäin.
– Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten olemme saaneet ukrainalaisten opetuksen nyt toteutettua Kiiruun koulukeskuksessa, toteaa Mäkelä-Rönnholm.
Opetustiloina käytetään nuorisotoimentila Relaa sekä lukion kolmasluokkalaisilta tyhjiksi jääneitä tiloja.
– Myös etäopetus on meillä mahdollistettu. Eräs oppilaista kertoi, että Ukrainassa koulut ovat olleet koronan vuoksi kiinni pitkään, joten oppilaat ovat siellä olleet etäopetuksessa.
Ukrainalaisia oppilaita myös integroidaan joissakin oppinaisessa, kuten matematiikassa, liikunnassa, kuvaamataidossa ja englannissa, mukaan suomalaisten opetukseen.
– Esimerkiksi lukioonkin on tulossa ukrainalaisoppilaita matematiikan opetukseen.
Ukrainalaisille opetetaan myös suomenkieltä sekä tutustutaan Someroon ja paikkakunnan nuoriin sekä suomalaiseen kulttuuriin.
– Tämä on hieno tilaisuus myös somerolaisille koululaisille tutustua toiseen kulttuuriin, Mäkelä-Rönnholm toteaa.
Sivistysjohtaja kertoo, että tarkoitus on saada ukrainalaisnuorten harrastuksetkin jatkumaan Somerolla.
– Yksi tyttö on jo mennyt mukaan lentopallotreeneihin.
Vastaanottokeskukseen tulijoista sivistysjohtajalla ei ole vielä tietoa ja paljonko uusia koululaisia sitä kautta mahdollisesti tulee.
– Mutta pitää sitten rekrytoida lisää opettajia, jos oppilaita on tulossa paljonkin.
Nuorten lisäksi myös lasten äidit ja ikäihmiset halutaan harrastusten pariin.
– Somero-opistossa ollaan perustamassa heille toiminnallista ryhmää. Sama tarve on myös Koskella.
Ukrainalaisten liikkumiseen on tuomassa helpotusta seitsemän polkupyörää, jotka Someron Säästöpankki on luvannut lahjoittaa.