Äitienpäivä sisältää useammalle meistä perinteitä ja suuria tunteita. Kortit, kakut, lahjat, kukat ja valkovuokot sisältyvät monelle tähän viikonloppuun. Suomen kaunista lippua unohtamatta. Monille myös surua ja pettymystä, ei ole saatu lapsia tai yhteys lapsiin on jostain syystä loppunut.
Suuriin juhlapyhiin yleensäkin liittyy paljon tunteita. Toiset eivät kestä niitä ja koittavat keksiä jotain ihan muuta menoa silloin. Äitiyteenkin liittyy myös paljon ajatuksia, odotuksia ja kenties riittämättömyyttä.
Muistan kun lapset olivat pieniä, mieheni oli paljon työn vuoksi poissa ja olin lasten kanssa paljon yksin kotona. Turvaverkkoja meillä ei oikein ollut. Mietin silloin, että tuleeko tätä aikaa ikävä, ei varmaan iltaraivareita, eikä itkuja. Mutta niitä pieniä poikia, jotka unihaalareissaan kaivautuivat kainaloon kuuntelemaan Koiramäki- tai Cars-kirjoja, heidän viattomuuttaan ja avoimuuttaan on tullut ikävä.
Upeita, fiksuja ja elämää ymmärtäviä nuoria miehiä heistä on kasvanut, hauskaa nuoruuden ehdottomuutta unohtamatta. Mieheni kanssa usein oikeasti ihmetellään, että kuinka meilläkin on näin hienot pojat. Taivaan Isää on kiittäminen.
Itse olen saanut aika vallattoman kasvatuksen. Hyvä niin. Aika kiltti tyttö kai olin, vaikka kaikkea vähän tuli kokeiltua, kuten nuoruuteen kuuluu.
Välillä mietin, olemmeko poikien kanssa liian vapaita ja joustavia. Toisaalta ajattelen, että kun homma toimii, niin voi olla näin. Jos ei toimi, niin sitten vähän tiukennetaan ohjaksia.
Koen, että uskovana saan itsekin vapaana kasvaa ja olla. Vaikka välillä tuntuu etten mahdu oikein mihinkään odotettuun rooliin ja muottiin. Joidenkin mielestä olen liian tiukkis ja toisille liian vapaamielinen. Onneksi Taivaan Isän lapsena saan olla juuri tällainen ja äitinä myös.
Onneksi olen saanut rauhan ja ymmärryksen siitä, että olen riittävän hyvä äiti pojilleni. Ja se on suuri siunaus, että saan turvata Jumalaan ja pyytää viisautta poikien kanssa elämiseen. He osaavat kyllä haastaa, mikä on hyväkin asia.
Kotona on hyvä harjoitella elämää. Ja ennen kaikkea, että saan pojat jättää Taivaallisen Isän huomaan.
Oma isäni oli kova stressaamaan, myös siitä, miten pärjään elämässä. Sain usein kuulla erilaisia varoituksia.
Olen onnellinen siitä, että olen uskaltanut jättää pojat rukouksen turviin. Voin illalla käydä nukkumaan, puhelin päällä tietenkin, vaikka pojat eivät ole tulleet kotiin.
Niin suureen Taivaan Isän syliin mahtuu ja sinullekin on paikka siellä.
Hyvää ja siunattua äitienpäivää!
Heidi Sippo
äiti ja diakoni
Someron seurakunta