Kimmo Hovila on kokenut ammunnassa suotuisia myötämäkiä, mutta myös erinäisiä vastamäkiä. Viimeisiä aiheuttavat byrokratia ja ratojen lupa-asiat. Saattaa herättää tunteita, jos ylimääräinen pauke häiritsee iltarauhaa.
Oma lisänsä on aina tiukentuvilla ympäristönsuojelumääräyksillä. Ne pitää täyttää. Haasteita tuottaa lähinnä haulikkoammunnan puitteet. Melua ei helpolla saada tasolle, ettei se koskaan häiritsisi.
Vastamäet ovat harrastuksen suola ja pippuri. Someron Ampumaseuran hallinnossa niihin on pitänyt ottaa kantaa ja vastata valituksiin. Puolustautua, jotta toisetkin saavat mahdollisuuden harrastaa. Tätä vaatii jo riistanhoito.
Myötämäkien määrä on mittava. Eräs niistä on Someron Ampumaseuran Kimmo Hovillalle myöntämä kunniajäsenyys.
Muistoja ihan alusta asti
Kunniajäsenyys koituu harvoille. Kimmo Hovilaa ennen sen on saanut Someron Ampumaseurassa kaksi kunnostautunutta. Toinen oli somerolaisen ammunnan kantava voima Into Hovila, Kimmon isä; toinen oli Veikko Heino.
Lapsuudenmuistot säilyvät. Kotona Pajulan Korven tilalla kaikki ampuivat, äiti Kerttua lukuun ottamatta. Harjoitukset ja kisat olivat talon tapa, joista kasvoi elämään kantanut harrastus.
Hovila muistaa historiaa alusta asti, siitä kun seura 3.5.1957 perustettiin. Muutamia vuosia sen jälkeen talkoovoimin nousi Aholan Ampumarata, joka edelleen on seuran suurimpia voimavaroja. Kimmo Hovila oli silloin alta kymmenvuotias.
– Isä lahjoitti rataa varten tarvittavan puutavaran omasta metsästä ja sahattiin omalla sahalla. Oli siellä meidän työmiehiäkin. Kirkkoherra Sulo Tasanko antoi muutaman laatikollisen nauloja. Varsin touhukasta aikaa, Kimmo Hovila pohtii.
Sekin jäi mieleen, kun Somerolle rakennettiin monitoimihallia 1980-luvun alkupuolella. Oli tarve saada sisälle ilma-aserata. Ammunta ilma-aseilla oli tullut 1977 yhdistyksen lajivalikoimaan.
Töihin Somerolle
Hovila tuli 1977 Somerolle töihin ja valittiin pitkään pestiin ampumaseuran sihteeriksi. Vuoden 2020 lopussa hän jäi pois. ”43 vuotta hoidin byrokratiaa”, kuten hän itse sanoo.
Vielä siihen aikaan hän kiersi kisaamassa ja Suomen ratoja. Esimerkiksi Merikarvialla alakerta oli pilareiden nokassa ja ampumapaikka.
– Sanoin Piispasen Arille, että tehdään rakennukseen 15×30 metrin suuruinen, alta auki oleva bunkkeri. Sinne olisi saanut 25 metrin ruutiaseradan ja 10-metrisen harjoitteluradan.
Tila olisi riittänyt myös tatami- ynnä muuhun käyttöön.
– Vastattiin, että se nostaa niin ja niin paljon kustannuksia, mitä en ollenkaan ymmärtänyt.
Aloitteesta kehkeytyi silti ratkaisu. Rata saatiin silloisen punttisalin seinälle, ja siirrettiin myöhemmin tatamisaliin.
Kun sieltä tuli häätö, oli Hovila vaatimassa, että ”nyt sitten näytätte uuden paikan”. Se järjestyi kolmisen vuotta sitten Elixi-hallilta. Ampumaseuran sihteeriä on tarvittu monessa.
Kaikki on kiinni vetäjistä
Kimmo Hovila muistaa ylistää uusia innokkaita talkoolaisia. Heitä tarvitaan, kun uusi jousiammuntajaoskin on aloittanut.
– Kun Hurmerinnan Antti jaksaa nyt touhuta, niin sen saa ylös. Silloin kun minä tulin Somerolle, niin ilma-aserata pantiin pystyyn Kauralan maatilan pannuhuoneen puuvarastoon.
– Äkkiä me saatiin sinne 10–15 ampujaa, joista monistakin kertyi tekijöitä ihan Suomen huipputasolle asti. Kuten Kanervan Matti, Vasaran Jussi ja myös Kauralan Pekka nuorissa.
Ampujia tuli niin monta, että Suomea kierrettiin joukkueenakin. Monitoimihallissa järjestettiin 1980-luvulla jopa seuraotteluita.
– Jotenkin se vaan…, en jaksanut enää vetää sitä, kun itseltä rupesi innostus hiipumaan. Mutta monarille kuitenkin jäi pistoolipuoli ja 5–6 harrastajaa.
Parit kunnon kivääritkin Hovila hommasi seuralle, jotka ovat nyt kunnostettuina ja käytössä Elixin radalla. Suomen huippuja kiväärissä oleva Tero Hovila toimii vetäjänä.
Kimmo Hovila puoltaa seulontaa. Pitää saada isompia massoja kokeilemaan. Siksi seurassa on aloitettu lajiin tutustuttaminen, johon kutsutaan muita Someron ryhmiä ja kerhoja.
– Aika pian joukosta valkkautuu ne, jotka ovat lajiin lahjakkaita. He innostuvat ja voivat kehittyä, jos heitä jaksaa viedä eteenpäin. Ne jotkut ovat todella lahjakkaita.
Toiminta alkaa tutustumalla aseturvallisuuteen.
– Ilma-aseista voidaan edetä ruutiaseisiin, tai vaikka jousiaseisiin. Kouluttautua eritavoin, ampumaseuran puheenjohtaja Matti Mako muistuttaa.
Radoilla on tilaa ja jäsenmäärää voidaan kasvattaa. Erilaisia ampumalajeja on paljon.
Kisaamiseen kasvoi vietti
Kilpailutoiminta nosti alusta asti päätään seurassa. Vuorotellen ammuttiin samalla pyssyllä. Englantilaisottelussa pienoiskiväärissä kummaltakin, 100:lta ja 50:ltä metriltä, pääsääntöisesti maakuulta.
– Siitä se lähti 60-luvun alkupuolella aika huikeaan nousuun, Hovila tuumii.
Seuran alkuajoista lähtien parhaat ampujat alkoivat suunnata Ampujainliiton lajeihin ulkomaille asti. 1960-luvun lopulla seurasta oli samaan aikaan neljä ampujaa Suomen maajoukkueissa.
Merkittävin kilpailusaavutus on Hovilan ampuma nuorten EM-hopea ilmakiväärillä Pariisissa 1969. Tasatulos 377 voittajan kanssa, oli uusi ME myös yleisessä sarjassa. SM-mitaleja on laskematon määrä. Suomen Ampujainliitto valitsi Kimmo Hovilan Vuoden ampujaksi 1969.
Se oli suvussa asti. Veljekset Heikki, Jukka ja Kimmo Hovila ovat voittaneet SM-joukkuemestaruuden. Ampujina kunnostautuivat myös Into Hovilan vävypojat.
Aikansa kutakin. Ensimmäisen SM-kisan Hovila ampui 1964 ja viimeisen 1998. Tilalle olivat tulleet perhe ja kansanooppera Vilma.
– Valtavan hieno rupeama se oli.