Jere Kaakinen tähtää mitalisijaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa

0
23-vuotias Jere Kaakinen sanoo, ettei rallia ajamaan opi kuin ajamalla.

Auto ja kuski testiin Somerniemellä, sitten Turun osakilvassa

Somerolainen Jere Kaakinen ja kartturinsa Oona Nurmi ovat asettaneet tavoitteekseen mitalisijan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa. Kaksikko ja koko tiimi ovat täpinöissään.

Rallin seuraava koitos on Turussa. Kauden kuudesta osakilvasta takana on kaksi talvirallia, mutta niissä Kaakisen BMW 325:ssä oli teknisiä ongelmia. Riihimäellä hän joutui keskeyttämään kytkimen rikkoutumisen vuoksi. Kuopiossa tuli kakkossija.

Nyt auto on pyritty rakentamaan niin, että se on tikissä Turussa 13.–15. toukokuuta. Auton ja kuljettajan kuntoa testataan tulevana viikonvaihteena 7.5. Rengas Turku -rallissa, jossa ajetaan kolme pätkää Somerniemen maisemissa. Salon Urheiluautoilijat, jota Kaakinen/Nurmi edustavat, järjestää kilvan.

– Turkuun tähdätään ensin. Siellä näkee, mitkä ovat mahdollisuutemme kesän kisoissa, kertoo Kaakinen, joka kuuluu maajoukkuevalmennettavien rallikuskien ryhmään, jota AKK kouluttaa.

Turun jälkeen kisataan kesäkuussa Seinäjoella, elokuussa Mikkelissä ja päätös on lokakuussa Kouvolassa.

– Toivon, että saisin aikaiseksi ehjän kesäkauden. Tekniikka pitää, minä ajan varmasti, saamme nopeita aikoja ja voisi taistella mitalisijoista. Sitten mennään kohti yleistä luokkaa, suunnittelee Kaakinen.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa kilpaillaan neljässä eri luokassa, joista palkitaan yksi Rallin Suomen Juniorimestari. Näin ollen tittelistä pystyy kilpailemaan mahdollisimman monipuolisella kilpailukalustolla, antamatta kuitenkaan kalustollista tasoitusta kilpakumppaneihin nähden.

Jere Kaakinen ajaa RSJM 4 -luokassa. Hän aloitti rallin kilpa-ajamisen 2018. Kaksi osakilpaa mentiin; tekniikan kanssa oli ongelmia. Sitten tuli armeijan takia taukoa. 2020 tuli iso ulosajo. Porukka joutui rakentamaan uuden menopelin vuodeksi 2021.

– Tähän kauteen on satsattu. On kerätty tiimi ympärille, vahvistettu eri osa-alueita, esimerkiksi jotta saadaan alusta ja tekniikka kuntoon. Auttajia tarvitaan, jotta homma toimii, luettelee kuljettaja Jere Kaakinen ja sanoo sponsoreita olevan 18.

Sementtivalimo A. Pajuniitty on pääsponsori. Se hoitaa esimerkiksi auton kuljetuksen kilpailupaikalle ja sieltä pois. Kolmikko Lauri Alapelto, Kim Järvinen ja Iiro Jääskeläinen vastaa tekniikasta.

Ari Pajuniitty tuntee Jeren isän, Pekka Kaakisen, joka tämäkin on ajanut aikoinaan rallia.

– Yritän auttaa nuoria. Ralli on mukava harrastus meidän koko tiimille, toteaa Pajuniitty.

Kartturi Oona Nurmi sanoo 23-vuotiaan Kaakisen pystyvän ottamaan vastaan kritiikkiä.

– Hän ei pelkää ajaa ja on nöyrä, kuvailee Nurmi, jonka kummitäti Niina Välikangas on myös ollut kartturina rallissa.

Vuonna 1999 syntynyt Jere Kaakinen haluaa alle kovavauhtista ajoa, jotta tiesilmä kehittyy.

– Ei tätä lajia voi treenata kuin ajamalla; ajamalla erilaisilla teillä, maastoissa ja keleillä.

– Aluksi tämä oli harrastus. Enemmän ja enemmän ralli ja kuljettajana kehittyminen ovat alkaneet mennä muiden asioiden edelle. Tykkään tästä lajista.

Tiimiin kuuluu Jere Kaakinen (konepellillä oik.) vieressään Oona Nurmi, Iiro Jääskeläinen (vas.), Lauri Alapelto, Ari Pajuniitty ja Kim Järvinen (oik.).

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja

– kaikilla AKK:n myöntämän junioriluokan kilpailijalisenssin omaavilla kilpailijoilla mahdollisuus kilpailla mestaruudesta
– kauden päätteeksi jaossa on Rallin Suomen Juniorimestaruus
– kuusi osakilpailua, joista kaksi ajetaan talvella, kaksi kesällä ja kaksi syksyllä; kaksi on jo ajettu, seuraavat 13.–14.5. Turussa, 17.–18.6. Seinäjoella, 26.–27.8. ja 30.9.–1.10. Kouvolassa
– kaikki kilpailut ajetaan Ralli SM -sarjan osakilpailujen yhteydessä ja ovat niin sanotusti pimeitä ralleja