Kysymys kansanedustajalle

0
Badding-pysäkki

Uimahalli menossa jo kesäkuussa huoltoon. Mitäs jos sinne olisikin vapaa pääsy tämän kolme viikkoa? Nähtäisiin vaikuttaako se kävijämääriin, kannustettaisiin ihmisiä hoitamaan kuntoaan ja terveyttään.

Uimaan

Ai niitä aikoja, kun oli Karttusen kioski ja muitakin kesäisiä jäätelöpaikkoja. Mukavia ja iloisia muistoja – kesä ja jäätelö!

Ahh!

Saako mistään enää Hirsjärven kotileipää? Ikävä on ruista ja ohraa, takavuosien hiivaa. Ei näkynyt enää Somerniemen kesätorilla, alusta asti mukana ollutta. Jäi vatsa ikävästi kurnimaan.

Nälkä

Lauantaina esiintyi viiden vuoden jälkeen Tiisu. Mutta pettymys lippuluukulla. Saimme kuulla, että bändi oli soittanut jo kello 20. Vihdoin yleisöä kuullaan ihmisystävällisistä aikataulutoiveista. Vahinko, että siitä oli kerrottu vain netissä. Pohjanoteeraushan täällä on Tommi Läntisen ravintolakeikka, joka alkoi 01.45.

Kiitos myös Ilta-laulajasta

Henrik Illikaisen kirjoituksessa oli totta joka sana. Tähän se on mennyt myös muillakin kuin pankeilla. Mainoksissa voisi palvelemme-sanasta luopua.

Saman monesti kokenut

Ei voi kaupungin ”kahviloista” samassa lauseessa puhua. Sanonpahan vain…

Kiitos ja hei

Somerolla ei näemmä yhtä yritystä koske lait tai liikennesäännöt. Useita vaaratilanteita liikenneympyrän läheisyydessä, kun ei ollut liikenteenohjausta eikä muutakaan turvatoimenpidettä.

Liikkuja

Illalla alkavan ja yöllä jatkuvan rallin keskustassa on loputtava. Rekisterinumerot ja muut tiedot talteen, kuvia ja videoita mahdollisuuksien mukaan. Kaikki poliisille. Pakoputket ampuvat kuin sarjatulta, renkaita vingutetaan, tööttiä huudatetaan. Ja mitä traktorit tekevät liikenteessä tähän aikaan? Eikö valvontaa todella saada? Yöunet olleet tapetilla useampana yönä monella keskustassa. Täyttäisi useammankin rikoksen merkistön.

Uneton

Kiitos paikallislehti Somero, kun saamme lukea hienon kaupungin uutisia sekä alueen tapahtumia. Sekä laajasti mielipide/tekstareitakin. Täällä Turussa paikallinen lehti ei edes julkaise lehden tilaajan tekstareita.

Tilaaja

Someron Keskusta on vastannut Someron Työväenyhdistyksen haasteeseen ja tehnyt lahjoituksen Somerolle tulleiden pakolaisten avustamiseksi avatulle Apua ukrainalaisille -keräystilille.

Hallitus

Todella hyvä kirjoitus Henrik Illikaiselta! Pankkiasiointi älylaitteilla on ikääntyneille vaikeaa, usein lapset hoitavat ne. Kaikki muukin asiointi on siirretty verkkoon. Jos oppii jotain käyttämään, niin tulee uusi versio ja ei tule mitään. Ehdottomasti tarvitaan palvelua niin pankeissa kuin muissakin laitoksissa.

Entinen nuori

Istutin viime viikon tiistaina läheisten haudalle kukkia. Palasin kastelemaan seuraavana päivänä ja huomasin, että yksi ruukkukukka oli viety pois. Mullan pintaakin oli jopa tasoitettu, niin ei voinut olla ainakaan jäniksen tekemä. Millainen ihminen varastaa kukkia haudalta? Ala-arvoista!

Maiti

Badding-pysäkille istahtaessani huomasin, etteivät vandaalit ole juurikaan iskeneet hienoon teokseen. Tai sitten sitä on ahkerasti putsattu. Joka tapauksessa ainoastaan yksi signeeraus ”koristaa” punaiseksi maalattua penkkiä, muuten ovat pinnat puhtaita. Penkin sisällä on yllättävän intiimi tunnelma, vaikka on keskellä kylää ja kuitenkin avoimesti näkyvillä.

Paikkakunnalla poikennut

Sähkölämmitteiset saunat pitäisi lailla kieltää. Karmeita sähkösyöppöjä. Puulämmitteinen sauna on ainoa oikea sauna.

Sauna

Kiitos 12 op.lasta. Roskia muutenkin tarpeeksi ja mopon katkua.

Kyllästynyt meluun

Keksikää nyt hyvät ihmiset työpaikkoja Somerolle! Aktiivisuutta kehiin ­– kunnanisät ja muut viisaat, päät yhteen ja pohtimaan. Iloisia ideoita ilmoille ja kiiruusti!

Kerran viel´

Mikko Lundén syyttää ilmastopolitiikkaa maatalouden kohonneista kustannuksista. Kesko tekee ennätysvoittoja ja vie rahan maanviljelijän kukkarosta. Voisiko Keskon kauppias hoitaa nämä asiat kuntoon ennen tarpeellisen ilmastopolitiikan sättimistä?

Porvari voittaa aina?

Ruuan huoltovarmuus on kiinni siitä, että suomalainen ruokaketju toimii. Nyt siinä on todellisia uhkakuvia, joka uhkaa meidän omavaraisuuttamme ja huoltovarmuutta. Pääsyy on epäilemättä energian kustannusnousu, joka vaikuttaa suoraan polttoainehintaan ja sähköhintaan ja välillisesti lannoitteiden hintaan, kuljetuskustannuksiin sekä muihin liikkuviin kustannuksiin. Myös rehukustannukset ovat nousseet erittäin voimakkaasti. Olen ollut asiasta yhteydessä mm. Keskoon ja he ovat jo asiaan reagoineet ja reagoivat myös jatkossa. Tuottajan roolia pitää ehdottomasti vahvistaa, tässä ei ole mielestäni mitään epäselvää. Ei saa olla niin, että yhtä osapuolta ajetaan konkurssiin. Näinä aikoina nousee vielä isompaan arvoon meidän maataloutemme ja sitä kautta omavaraisuutemme. Mutta kyllä me myös poliittisilla päätöksillä voimme vaikuttaa siihen, miten jatkossa suomalainen ruokaketju toimii. Se jää kuulijan varaan onko esimerkiksi kunnianhimoinen ilmastopolitiikkamme ollut hyväksi esimerkiksi maataloudellemme vai ei. Olen edelleen valitettavasti sitä mieltä, että jos tätä rataa jatkamme niin kohta ei meillä ole laadukasta kotimaista ruokaa kaupoissa. Sitä en ainakaan minä halua. Suomalaisen ruokaketjun on toimittava tulevaisuudessa ja siinä pitää olla ihan kaikki mukana, jotta se toimii. Myös julkisissa hankinnoissa pitää suosia ehdottomasti kotimaisia elintarvikkeita.

Mikko Lundén, kansanedustaja/kauppias

Facebook-ryhmässä annetaan kirpputorille banni asiasta jota ei ole tapahtunut, mutta julkinen syyttely, vuorokausien häiriköinti ja epäasiallinen käyttäytyminen sallitaan.

Kunnianloukkaus on rikos

Se on kummallista, miten yksi ilmansuunta on saanut kaikki suurimmat imperialistikoijarit harteilleen. Ensin on tietysti tuttu Venäjä ja valtava Kiina samalla mantereella. Näiden kahden selän takana lymyää vielä kaksi peluria: Yhdysvallat ja oma kiva EU. Kuinka itä yksin on saanut nämä kaikki harteilleen, kysyn vaan?

Rauhaa kiitos!