Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Lounais-Suomen Partiopiiri piti leiriä vuoden tauon jälkeen Someron leirimajakalla, Ahvenistolla. Viime vuonna leiriä ei voitu pitää koronarajoitusten vuoksi.
Nyt leirin ohjelman oli suunnitellut Katariina Suutela ja sitä toteutti monipäinen partiojohtajien joukko.
Leirille oli saapunut 80 nuorta eri puolilta Lounais-Suomea, esimerkiksi Porista, Turun ympäristöstä ja tietysti myös Somerolta; Partiolippukunta Tarpojat. Nuoret olivat iältään 13–15 -vuotiaita.
Ohjelmassa oli esimerkiksi leirimuistoja ja vedenkulutusrasti, jossa nuoret saivat arvioida, kuinka paljon kuluttavat vettä. Lisäksi kokeiltiin kajakkimelontaa, jousiammuntaa, kalliokiipeilyä ja tulen tekemistä tuluksilla, eli ilman tulitikkuja. Nuoret nukkuivat itse pystyttämissään teltoissa.
– Melontaa ovat ohjanneet Minni Koivisto sekä Matt Nolan ja jousiammuntaa Antti Hurmerinta sekä Kimmo Joutsenneva. Tulentekopaikalla on ollut muun muassa Mikko Nurminen ja kalliokiipeilyä opetti alan ammattilainen Kai Kiviranta. Meillä on neljä ryhmää ja jokainen saa vuorollaan tutustua näihin uusiin ja mielenkiintoisiin aktiviteetteihin, Suutela selvittää.
Tulustenkäyttö- ja tulentekopaikalla sai lopuksi hyviä neuvoja siitä kuinka selvitä luonnossa.
– Jos joutuu keskelle erämaata, elämänhalu on tärkein keino selvitä, seuraavaksi tietotaito ja varusteet. Säätila pitää ottaa huomioon ja on hankkiuduttava suojaan, Mikko Nurminen painotti nuorille.
– Vaikka ajattelisi, että fysiikka ja kunto kävellä pitkiäkin matkoja on paras keino selvitä, niin siihen tarvitaan enemmän henkisiä kykyjä. Asian voisi kiteyttää niin, että vaeltajalla on yhtä terävä pää kuin on puukkonsa.