Metka Kööri iskee Juicella sieluun ja sydämeen

0
Pia Tuomonen (kesk.), Birgitta Järvinen ja Ykä Uusi-Heikkilä ovat laulaneet

Somerolainen kuoro Metka Kööri versioi toukokuun viimeisenä sunnuntaina Juice Leskisen musiikkia.
Kuoro kokosi Metkasti Juicea -pakettinsa jo muutama vuosi sitten, mutta nyt konsertti esitetään uudistettuna. Mukana on uusia biisejä, uusia sovituksia sekä uusia ja yllättäviä soolo-osuuksia.
– Itselleni Juice edustaa suomalaista sielunmaisemaa. Hän on ikiaikainen legenda, jonka kappaleet menevät sieluun ja sydämeen. Tuotanto on monipuolista, mutta aina omaleimaista, kuvailee Metka Kööri ry:n puheenjohtaja Pia Tuomonen.
Juice Leskinen käsitteli teksteissään elämää monelta kantilta.
– Useat konsertin biiseistä ovat tässä maailmantilanteessa entistäkin ajankohtaisempia, huomauttaa Tuomonen.
– Kappaleita on laidasta laitaan herkistä ja syvällisistä humoristisiin ja ilakoiviin. Potkua piisaa.
18 laulajaista kuoroa johtaa Annika Kuntsi. Olli Salomäenpää vastaa valtaosasta kuorosovituksia. Säestäjinä ovat Antti Vainio ja Tuomas Virtanen.

Metkasti Juicea 29.5. Someron seurakuntakeskus