Ministeri Lindén juhlisti Eläkeliiton Someron 50-vuotisjuhlia

0
Ministeri Aki Lindén puhui Eläkeliiton Someron yhdistyksen 50-vuotisjuhlassa.

Teksti Kirsi Seppälä, kuvat Kirsi Seppälä ja Hannu Lehtonen

Eläkeliiton Someron yhdistyksen juhlassa juhlapuheen pitänyt perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén korosti hoitomahdollisuuksien tärkeyttä terveyden ylläpidossa. Esimerkiksi hän otti yli yhdeksänkymppisen äitinsä.

– Hoito mahdollistaa pitkän ja toimintakykyisen elämän. Siksi täytyy pitää huolta terveydenhuoltojärjestelmästä, hän totesi.

Sunnuntaina 15.5. sadannetta päivää ministerinä ollut Aki Lindén kertoi olevansa alunperin lääkäri, jonka potilas on nykyään Suomen terveydenhuoltojärjestelmä. Perhe- ja peruspalveluministerin ala on laaja, sillä siihen kuuluu muun muassa vanhusten asiat, sosiaalihuolto ja ehkäisevä sosiaalipolitiikka, terveyspalvelut ja potilasturvallisuus.

– Ministeri noudattaa hallitusohjelmaa. Kuitenkin puolet asioista on sellaisia, ettei niistä tiedetty puolta vuotta etukäteen mitään. Näitä ovat esimerkiksi korona, Ukrainan sota ja hoitajien työtaistelu, hän kertoi.

Seitsemänkymppinen Lindén haluaa edelleen vaikuttaa asioihin. Hän kertoi haluavansa parantaa lastensuojelua, mielenterveyspalveluja, vahvistaa terveyskeskuksia ja omalääkäritoimintaa sekä vanhusten huoltoa ja vähentää yleisesti eriarvoisuutta. Lindénille on tärkeää parantaa erityisesti terveyskeskusten tilannetta; se on myös syy, miksi hän on halunnut eduskuntaan.

– Terveyskeskus on terveydenhuollon kivijalka. Sairaalat toimivat jo hyvin, hän tiivisti.

– Perusterveydenhuoltoa vahvistava laki eli hoitotakuu on annettu. Lailla säädetään hoitotakuu niin, että myös kiireettömissä asioissa pitää päästä seitsemässä vuorokaudessa terveyskeskukseen hoitoon.

Juhlapuheensa lopuksi ministeri Lindén korosti liikunnan ja kulttuurin tärkeyttä hyvinvoinnille. Arkiliikunta parantaa terveyttä ja mielenterveyttä. Liikunnaksi käy niin pihatyöt, kävely, halonhakkuu kuin tanssikin.

– Ei ole pakko saada pulssia korkealle. Säännöllinen liikunta on terveellistä, 4–5 tuntia viikossa, ministeri kannusti.

Pitkä elämä on monen tekijän summa

–Terveys, elintavat ja sattuma vaikuttavat ihmisen elämän pituuteen, kertoi perhe- ja peruspalveluministeriAki Lindénjuhlapuheessaan.Hän korosti, etteivät perinnölliset tekijät yksin riitä pitkään ikään, vaikka olisi pitkäikäisestä suvustakin.

Lindén näkee, että perimän lisäksi elämäntavoilla ja elinympäristöllä on iso merkitys ihmisen terveenä pysymiseen.

Elämäntapoihin lasketaan ruoka, juoma, tupakka, alkoholi sekä tapamme toimia suhteessa riskeihin. Ministeri Lindén mainitsi, että runsaasti tupakoivat kuolevat seitsemän vuotta muita nuorempana. Vaikka käyttäytymiseen voi vaikuttaa itse, kaikkiin elinoloihinsa ei voi. Esimerkiksi se, millaisissa oloissa eli lapsena, mihin ammattiin kouluttautuu ja mitä työtä tekee, vaikuttaa elämän pituuteen.

Sattuma voi keikauttaa suunnan ja se, pääseekö tarvittaessa hoitoon vai ei.

Hyvästä työstä arsiomerkkejä

Eläkeliiton myöntämällä kultaisella ansiomerkillä palkittiin Anja Kaase, Tuula Alanne, Reijo Kuisma, Oiva Nokka, Sinikka Ojala ja Ritva Pohjaranta.

Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin myöntämällä hopeisella ansiomerkillä palkittiin Pirkko Jalava, Raimo Karttunen, Osmo Kiiski, Hannu Lehtonen, Pirjo Merivirta, Kalervo Niemelä, Marja-Liisa Nieminen, Irja Näyskä, Raija Oksanen, Jouko Palander, Merja Rintamaa-Lehtonen ja Pertti Tamminen.

Ilo ikääntyä yhdessä

Eläkeliiton Someron yhdistyksen 50-vuotisjuhlissa oli mukava tunnelma. Kahdesti koronaan varautumisen takia perutut juhlat saatiin pidettyä niin, että oikeastaan juhlittiinkin jo 51-vuotiasta yhdistystä. Se ei tunnelmaa latistanut, päinvastoin!

Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pertti Tamminen kuvaili yhdistyksen 50 vuoden täyttymistä sukupolvien ketjussa toimimisena. Hän kiitti yhdistyksen yli tuhatta jäsentä ja kaikkia vapaaehtoistöihin osallistuvia.

Juhlassa oli paljon ohjelmaa. Eläkeläisten karaokehopeamestariksi tituleerattu Tiitu Leppänen lauloi Kari Niemisen ja Kari Santakankaan säestämänä kaksi kaunista kappaletta, Suomenmaa ja Kanssain jos aiot vähän matkaa. Yhdistyksen historiikki esitettiin pienoisnäytelmänä, jonka oli käsikirjoittanut Pertti Tamminen ja ohjannut Merja Koivaara. Elonhelmet vastasivat laulusta.

Matti Antola piti puheen ennen kahvittelua ja Tanssiyhtye Fokuksen tahdittamia tansseja.

Kaupungin tervehdyksen toi yhteisöllisyyttä korostanut Jutta Varjus ja Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi, joka kiitteli yhdistyksen jäseniä liikuntatutkimukseen osallistumisesta.

Seurakunnan tervehdyksen toi Lilli-Irmeli Hintsa, joka kertoi meidän voivan muistella mennyttä ja suunnitella tulevaa, mutta olemme olemassa vain tässä hengenvedossa tässä hetkessä. Siksi tämä hetki on lahja; suurin lahja, mitä voimme saada on elämä.