Viime viikolla vierailijana oli myös miltei puolta nuorempi Kiti
Pian 21-vuotias ja yhä jaksaa ”veivata”. Sellainen on shetlanninponi ruuna, Kaskenpään Boombastic, eli Keke.
Keke on syntynyt heinäkuussa 2001, säkäkorkeus noin 107 senttimetriä. Omistajansa Terhi Toivonen kuvailee Keken olevan erittäin kiltti ja mukava lastenponi, joka toimii niin talutuksissa, ajossa, maastossa kuin isompien kanssa tunneilla. Luonteikaskin se on, monipuoliselta ponilta löytyy paljon omia mielipiteitä.
Kimalassa sijaitsevan Terhin Tallin poni on käynyt vierailuilla sekä Pitkäjärven koululla että Sammalniityn päiväkodissa.
Keke on ”kouluponi” eli se on ollut kuluneen puolen vuoden ajan mukana Pitkäjärven suunnan sekä Someron sivistystoimen yhteisessä Kouluponi-hankkeessa.
Keken kanssa on touhuttu puolen vuoden ajan kerran kuukaudessa ja opittu erilaisia asioita. Viime perjantaina oli viimeinen kerta. Pian lapsilla olisi sitä ikävä.
Heti aamusta se oli ollut päiväkodissa ja aamupäivällä oli koulun vuoro. Pihassa oli Pitkäjärven koulun kakkosluokka tuntiopettaja Arja Fonsellin johdattamana.
Mukana oli toinenkin poni, 12-vuotias Kiti, joka ei päässyt talvella kengättömänä ja hokittomana ”luistelemaan” jäiselle pihamaalle. Kitin säkäkorkeus on 90 senttiä, molemmat siis lasten käsiteltävissä.
Jos Keke olisi täysikokoinen hevonen, se olisi kunnioitusta herättävän vanha. Pienet ja sitkeät ponit kuitenkin saattavat elää jopa yli 40-vuotiaiksi. Siksi Keke on hädin tuskin ”keski-ikäinen”. Toisaalta, on sillä jo ”harmaita hapsia”.
– Aina käännytään ponin kanssa itsestä poispäin. Ja sitä narua ei saa kierittää omien käsien ympäri, pidetään vain siitä kiinni, Terhi Toivonen ohjeistaa sinnikkäästi.
Näin siksi, että poneilla on oma tahto. Ne saattavat yhtäkkiä hoksata vihreää ruohoa syrjäsilmällä, ja niin taas äkkiä käännytään ”väärinpäin”.
Mukana auttaa Terhin Tallin kesätyöntekijä ”Emppu” eli Emilia Simola, jonka koulu Ypäjän Hevosopistolla jo loppui. Hän kertoo opiskelleensa hevospalveluohjaajaksi. On alkamassa Simolan viides kesä Terhin Tallilla.
Hän jeesaa tarvittaessa Fonsellin ja Toivosen kanssa lapsia, jotka kuitenkin ovat jo tosi taitavia. Kaikki ovat harjoitelleet hyvin ja apua tarvitaan vain satunnaisesti.
Koululuokat käyvät vuorotellen pihalla. Tehdään talutusta radalla. On kääntökartiot ja paluukartiot, joiden välissä saa ottaa muutaman raviaskeleen.
Terhi Toivonen oli kerran nähnyt lehdessä artikkelin kouluponi-hankkeesta. Hän ajatteli, että jospa samaa voitaisiin kokeilla Somerolla. Nyt kaupunki on kustantanut toiminnan, valtion apua ei ole saatu.
– Eihän lapset nykyään, vaikka ollaan maallakin, välttämättä kohtaa eläimiä. Tämä on ollut siinä ihan huikea tapa. Me ollaan saatu kaikki innostumaan, oppimaan ja osallistumaan sekä tekemään yhteistyötä ryhmässä, Toivonen ylistää.
Ja koska ponit osaavat joskus olla itsepäisiä, lapset oppivat myös auttamaan toisiaan, jos joku ei onnistu.
Isompien lasten kanssa on kellotettu aikaa koulurakennuksen ympäri. Se oli heidän liikuntatuntinsa ja kilpailu lisäsi innostusta.
Ratsastaa ei voi siksi, että koko koulun lapsimäärä olisi siihen liian iso.
– Mutta hoidetaan, ollaan käyty läpi hevosen ruumiinosia ja vähän anatomiaa. Sekä tehty käytännön harjoituksia. Päiväkodissakin hevosia harjataan, hoivataan ja halitaan. Pienethän ovat tosi innoissaan siitä, että he saavat koskea ja silittää.
Arja Fonsell kertoo, että ero alkuun nähden on huikea. Silloin osa pelkäsi ja auttajien piti olla aina vieressä. Myös sosiaalisuus vanhemmissa pojissa on nostanut päätään. Enää ponien kanssa touhuaminen ei ole mitään ”tyttöjen hommaa”.
Eläimistä on tullut lasten kavereita. Hankkeelle toivottaisiin jatkoa.
