Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Rullakiekon SM-liigaa on viimeksi pelattu Somerolla vuoden 2019 kesäkuussa. Pitkän tauon jälkeen somerolaisjoukkue Pepe Roller ja muut tämän kesän liigaryhmät valtaavat Someron jäähallin kaukalon kesäkuun 11. päivän turnauksessa.
Vuoden 2022 rullakiekkoliigassa pelaa viisi joukkuetta. Parhaimmillaan hopeasijalle yltäneen Pepe Rollerin lisäksi mukana on vain mestariainesta, sillä tamperelaiset Pahalampi ja Koovee Rollers sekä siilinjärveläinen Vuorelan Veikot ovat moninkertaisia Suomen mestareita ja tamperelainen Team Haippi puolustaa viime vuoden ykköstilaansa.
Runkosarja viedään lävitse kolmessa turnauksessa, joista ensimmäinen järjestetään Somerolla. Viikkoa myöhemmin (18.6.) joukkueet kokoontuvat Veikkojen isännyydessä Kuopioon ja kolmas turnaus pelataan heinäkuun ensimmäisenä lauantaina tamperelaisten kotiareenalla Lempäälässä.
Viime mainittu turnaus on kaksipäiväinen ja sunnuntaina Lempäälässä ratkaistaan SM-kullan ja muiden mitalisijojen kohtalo.
Kaudella 2020 SM-liigaa ei pelattu lainkaan ja viime vuonna SM-sijoituksista pelattiin suoraan kaksipäiväisenä lopputurnauksena. Loppuottelussa Team Haippi voitti Koovee Rollersin ja pronssipelissä Veikot kukisti Pahalammen. Pepe Roller otti turnauksen ainoan voittonsa sijoitusottelussa Mäntän Kiekko-Poikia vastaan, päätyen sijaluvulle seitsemän.
Edellisellä perinteiseen tapaan pelatulla sarjakaudella, kesällä 2019, Pepe Roller jäi runkosarjassa viidenneksi, eikä selviytynyt mukaan mitalipeleihin. Nyt jo kuudettatoista kertaa rullakiekon SM-peleissä mukana oleva somerolaisseura saavutti vuonna 2009 liigahopeaa ja kaksi vuotta myöhemmin pronssia.