Tervetuloa Somerolle

0
Tervetuloa Somerolle -tilaisuus pidetään seurakuntakeskuksessa keskiviikkona 11.5. Tervetulleeksi toivottavat seurakunnan työntekijät vapaaehtoistyön ohjaaja Essi Torkkomäki-Ryhtä, kirkkoherra Jaakko Knuutila, diakoni Heidi Sippo ja keittiö- ja siivoustyöntekijä Soile Selenius.

Luodaan yhteyksiä ihmisten välille

Seurakunta järjestää huomenna keskiviikkona 11.5. Tervetuloa Somerolle -illan seurakuntakeskuksessa kello 17–19.

– Iltaan ovat tervetulleita kaikki Somerolle muualta muuttaneet, mutta myös täällä jo ennestään asuvat, niin sanotut kantasomerolaiset. Kynnys on matala, toteaa Someron seurakunnan vapaaehtoistyön ohjaaja Essi Torkkomäki-Ryhtä.

– Illan tarkoitus on tutustua toisiimme ja tulla tuttaviksi. Ollaan yhdessä ja jutellaan. Luodaan yhteyksiä ihmisten välille, ollaan ihmisiä ihmisille, jatkaa Torkkomäki-Ryhtä.

Illan ohjelma on vapaamuotoista seurustelua. Tarjolla on toimintapisteitä, joissa on muun muassa hiljentymispaikka, pelejä ja pientä puuhailua, kuten askartelua. Tehdään esimerkiksi käännöskortteja, joissa on sanoja suomeksi ja ukrainaksi. Ohjelmassa on myös hartaus sekä keittoruokaa.

Seurakunnan työntekijät esittäytyvät.

– Rohkeasti vaan mukaan erilaisiin seurakunnan toimintoihin, iltoihin, jumalanpalveluksiin ja muihin. Seurakunta on avoin kaikille.

Torkkomäki-Ryhtä vinkkaa myös kesän saunailloista, joissa tutustua lisää. Seurakunta ei järjestä kyyditystä saunaan Siikjärven leirikeskukseen, mutta vaikkapa tervetuliais- ja tutustumisillassa voi sopia sellaisen toisen lähtijän kanssa.

Seurakuntalaisten avoimet saunaillat ovat 17.5., 30.6., 21.7., 25.8. ja 29.9. Saunat Siikjärvellä ovat lämpiminä kello 16:sta neljä tuntia eteenpäin. Uimaankin pääsee. Omat makkarat saa lämpimäksi grillissä, seurakunta tarjoaa saunamehut ja ketsupit makkaroiden päälle.