
Härkälän kartanossa on Perniön asemalla asuvan taiteilijakaksikon Kaisa-Leena Kaarlosen ja Milja Suvannon näyttely. He ovat olleet tekemisissä keskenään alakoulusta ja vähän enemmänkin. Silti tämä on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä ikinä, sekin Somerolla.
Kaisa-Leena Kaarlonen runoilee olevansa maaseudun tyttö, joka pienenä kulki paljain jaloin. Niin pehmeä oli metsän sammal, niin vihreä ruohomatto, niin kova kalliopohja. Purot solisivat, joki virtasi uomassaan. Sinitaivaalla purjehtivat valkeat pilvet. Sisimpäänsä hän talletti kukkaketojen herkkyyden ja väriloiston, luonnon sopusoinnun.

Hänen akvarellinsa ovat eläväisen näköisiä, tekniikkaansa nähden hämmästyttävän värikylläisiä. Näinkin voi akvarellin toteuttaa. Hän kertoo suunnanneensa luonnon eläimiin.
Kaarlonen ei käytä valokuvaa maalaamiensa eläinten mallina eikä helpottavana osana. Hän maalaa eläimet mielikuvien mukaan. Ne ovat tarkasti tallessa hänen silmiensä takana. Kaikkiaan esillä on 13 maalausta. Niissä on nisäkkäitä, maisemia ja kukkia, ekstrana yksi abstrakti maalaus.
Maalaamisen hän aloitti 1999, kun sai vihiä Paimiossa pidetystä, kuukauden mittaisesta akvarellikurssista.

– Siihen mennessä olin tehnyt joitakin akvarellikortteja ja aina tykännyt maalaamisesta. Mutta Paimiossa opettajat sanoivat, että ’sun pitää jatkaa’. Minä hämmästelin, ’ihanko totta’!
Perään opettajat vielä ilmoittivat, että ensimmäinen näyttely olisi niin pian kuin 2002. Avausnäyttelystä tuli todella onnistunut. Esillä oli parikymmentä työtä, joista 14 myytiin.
Nopea aloitus vaati nopea liikkeet. Töitä syntyi nopeasti. Kaarlonen kertoo ”hurahtaneensa” taiteeseen. Yksityisnäyttelyitä on ollut 20 vuoden aikana ainakin 30.
Kaarlonen on ollut noin 700 jäsentä käsittävän Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen puheenjohtaja. Vuosinäyttelyyn Helsingin Kaapelitehtaalle häneltä lähtee yksi isompi työ.
Perniössä Kaarlosella on oma galleria nimeltä Levola. Siellä on myös pyöriviä näyttelyitä muilta taiteilijoilta. Entinen maatalon emäntä tekee työtä nukketeatterienkin parissa, ohjaa, valmistaa teatterinukkeja ja pitää kursseja sekä nukketeatterista että akvarelleista.
Myös Milja Suvanto ilmoittaa eläimet nykyiseksi rakkaudekseen aihemaailmoista. Ensimmäisenä katsojan silmä osuu kuitenkin erilaiseen ”Marimekkoon”, jonka nimi on Unikko. Astiaryhmän Suvanto on maalannut kirkkaan hehkuvin ja kiiltävin väripinnoin. Hyvin taidokkaasti.
Työn vaativuutta vielä korostaa astioiden kaareva ja liukas pinta. Siinä pitää enemmän ”jarrutella”, kuin antaa mennä.
– Joillakin on taito hyppysissä. Ja tietysti, sehän on pitkän harjoittelun tulosta, kartanon emäntä Soili-Suominen-Hurme arvioi esillepanoja galleriassaan.

Pohjana ovat valkoiset, lasitetut posliiniesineet, joita Suvanto hankkii posliinitukuista. Ne tuodaan Saksasta ja Japanista.
Hyvä lasite on kovaa. Sen pinta maalataan, jonka jälkeen värikerros aina poltetaan.
– Oikeastaan väri kerrallaan, koska sillä tavoin saa värit kuultamaan. Harvoin onnistuu tekemään kerralla kuin pari kerrosta, Milja Suvanto kuvailee.
Käytetyt rautaoksidivärit ovat jauheita ja nesteitä, eikä niitä käytetä muissa taidemuodoissa. Lisäksi on lysterivärejä, joilla saadaan kiilto. Mukana on kultaa. Lasimaalauksessa on polttolämpötilojen eroavaisuuden vuoksi käytettävä hieman eri värejä.
Yhdessä posliiniastiassa saattaa olla viisi polttoa. Omaan uuniin tuupataan vajaan 800 asteen lämpö. Itse poltto kestää noin tunnin, mutta jäähdyttelyssä piilee vaara lasin hajoamisesta. Illalla päälle laitetun uunin saa auki aamupäivällä.
Esineissä on suopursuja, hedelmiä, pihlajanmarjoja, ilves. On kohotöitä, joihin on fiksatiiviruiskulla puhallettu lysteriä.

Milja Suvanto on työskennellyt posliinimaalauksen parissa lähes 35 vuotta. Hän on eläkkeellä, oltuaan puutarha-alan yrittäjä ja sivutoiminen posliinimaalauksen opettaja Perniön kansalaisopistossa sekä hieman Dragsfjärdissä.
Takana on posliinimaalauksen mestaritutkinto. Näyttelyitä hän on pitänyt Salossa ja Perniössä yhdessä oppilaidensa kanssa.
Töitä Suvanto arvelee tehneensä tuhansia. Hän myi niitä puutarhallaan oheistuotteina.
Näyttely on avoinna yleisölle torstaina 19.5. ja 26.5. sekä lauantaina 11.6., iltapäivisin. Sopimuksesta myös muulloin.