
Someron väkiluku on vähentynyt alkuvuoden aikana 35 henkilöllä, kertoo Tilastokeskuksen huhtikuun ennakkotilasto.
Someron väkiluku oli huhtikuun ennakkotilastossa 8 528.
Someron väki vähenee suurimmaksi osaksi luonnollisen väestönmuutoksen takia. Alkuvuonna uusia somerolaisia on syntynyt 14. Vastaavasti alkuvuonna kuolleita on on yhteensä 52. Maahanmuutto tuo kaupunkiin uusia asukkaita, mutta määrä ei riittä oikaisemaan väkiluvun kehitystä.
Viime vuoden huhtikuusta Someron väkiluku on vähentynyt yhteensä 87:llä.
Myös Salon väkiluku on vähentynyt alkuvuoden aikana 31 henkilöllä.
Väkiluvun lasku näyttää siis loiventuneen vuoden ensimmäisinä kuukausina, sillä viimeisen vuoden aikana kaupungin asukasluvusta on lähtenyt kaikkiaan yli 200 pois.
Salon väkiluku oli huhtikuun ennakkotilastossa 51 369.
Myös Salon väki vähenee suurimmaksi osaksi luonnollisen väestönmuutoksen takia.
RAISIO on vetänyt alkuvuonna lukumääräisesti eniten uusia asukkaita Varsinais-Suomessa. Raision asukasluku on kasvanut vuoden vaihteesta sadalla henkilöllä, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotilastoista.
Kaarinassa väkimäärän nousu on ollut 61 asukasta. Samoissa luvuissa on myös Lieto, jossa asukasluku on noussut 61 hengellä alkuvuodesta.
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä Kaarina on pitkään johtanut Varsinais-Suomen väkiluvun kasvutilastoa.
Raisiossa väkiluvun kasvu on ollut 0,4 prosentin luokkaa alkuvuonna, kun taas Kaarinassa vauhti on ollut poikkeuksellisesta vain 0,2 prosenttia.
Paimiossa kasvuvauhti on ollut Raisiota ja Kaarinaa nopeampaa. Alkuvuoteen nähden Paimion väkiluku on noussut 0,6 prosenttia.
VIIME VUODEN huhtikuuhun verrattuna Turku on kasvattanut lukumääräisesti eniten väkilukuaan. Turussa on nyt asukkaita yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten.
Kaarinassa lisäys on ollut lähes 600 ja Raisiossa reilu 300.
Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on 12 kuntaa, joiden väkiluku on noussut viime vuoden huhtikuusta. Aikaisemmin mainittujen lisäksi tällä listalla ovat myös Lieto, Paimio, Naantali, Masku, Rusko, Oripää, Taivassalo, Kustavi ja Pyhäranta.
KAIKKIAAN Varsinais-Suomen väkiluku on noussut vuoden aikana 1 800:lla.
Maakunnan väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon ja kuntien väliseen muuttoon.
Väkilukutilastot tarkentuvat vielä myöhemmin, kun kaikki osatekijät kirjataan tilastoihin.
KUNTIEN välinen muuttoliike on tuonut Raisioon viimeisen vuoden aikana yli 200 asukasta. Myös maahanmuutto on lähes yhtä merkittävä tekijä väkiluvun nousussa. Sen sijaan luonnollinen väestömuutos on vielä Raisiossa miinuksella.
Kuntien välinen muuttoliike tuo väkeä nyt myös muihin Turun ympäryskuntiin. Sen sijaan Turun muuttovoiton ykkössyy viimeisen vuoden aikana on ollut maahanmuutto.
TILASTOKESKUKSEN ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli huhtikuun lopussa 5 549 184. Väkiluku kasvoi tammi-huhtikuun aikana 943 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 6 457 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 7 033 vähemmän kuin kuolleita.