Avoimet kylät -tapahtuma näkyy eri puolilla Someroa

0
MillHill alpakoita.

Avoimet kylät -päivä on tapahtuma, joka järjestetään 11.6. valtakunnallisesti jo 8. kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja esitellä kylien monipuolista toimintaa.
Teemapäivänä kylät avaavat ovensa ja järjestävät vierailijoille omannäköistään ohjelmaa.
Vuonna 2019 Avoimet kylät keräsi 100 000 osallistujaa yli 600 kylätapahtumaan ympäri Suomen. Järjestäjille tehdyn kyselyn pohjalta tapahtumissa vieraili arviolta 93 000 kävijää, joiden lisäksi tapahtumiin osallistui noin 9 000 vapaaehtoista. Vapaaehtoistyötä päivän tapahtumien eteen tehtiin yhteensä noin 55 000 tuntia, siis lähes miljoonan euron arvosta.
Avoimet kylät -päivän järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, Leader-ryhmät ja paikalliset toimijat.

Somerniemen kesätori.

Somerniemi on vahvasti mukana tapahtumassa, joten eri puolilla Somerniemeä on tuolloin nähtävää ja koettavaa. Ilta huipentuu perinteisiin lavatansseihin Ämyrillä.
Aamu alkaa Somerniemen kesätorilta. Aamusta on myös kesähartaus kirkossa. Jääkärilehdossa Hirsjärvellä kerrotaan jääkäreistä elämyksellisesti signaalimusiikin höystämänä. Samaan aikaan Somerniemen kirkolla on Torsti Linnanmäen ja Manu Kärjen johdolla hautausmaakierros.

Somerniemen kirkko ja hautausmaa. (kuva Manu Kärki)

Päivällä ovet avautuvat useisiin kylän vanhoihin taloihin, kuten Karppi, Juso, Huuva ja Heron mylly sekä kotimuseo Pöökin torppa. Koulumuistoja voi verestää Oinasjärven koululla, jossa on esillä vanhaa opetusvälineistöä. Pihalla voi pelata ja leikkiä koulun välituntivälineillä.

Talon nykyisyyttä ja pihapiiriä. Kuva Manu Kärki.

Somerniemen urheilukentällä on ”avoimet ovet”.
Kaskiston Kylätalolla pidetään keskustelutilaisuus Halkjärven nykytilasta ja mahdollisesta kunnostuksesta.
Kirppistelyn ystäville on löytöjä tarjolla kesätorin lisäksi Työväentalon kirppiksellä, Laurilan pihakirppiksellä sekä Heron myllyllä.
MillHill Alpacas on eläinystävien suosikkikohde, jossa pääsee rapsuttelemaan alpakoita
Hiidenlinnan taidenäyttelyyn on vapaa pääsy, Somerniemen keramiikkastudio on auki ja seurakuntatalolla voit poiketa Keanne van de Kreeken taidenäyttelyssä ja osallistua vaikkapa non-stop työpajaan.

Keanne Van de Kreeke

Iltapäivällä kannattaa kulku suunnata Ämyrin huikeisiin maisemiin. Tanssijalan vipattaessa voi taustamusiikin säestyksellä pyörähdellä tai ihailla Oinasjärven koululaisten piirustuksia.
Somerniemen kyläpäivän loppuhuipennukseksi pidetään perinteiset lavatanssit. Ämyrin perinteistä iltaa tähdittävät Saija Tuupanen & eXmiehet sekä Teemu Roivainen & Energia.

Saija Tuupanen

Kultelassa järjestetään Puutarhapäivä Savipuistossa. Kahvila on avoinna ja lapsille on omaa puuhaa. Lisäksi vaihdetaan, myydään ja ostetaan perennoja.
Häntälässä teemapäivää vietetään tutustumalla illalla notkoihin.

Häntälän notkot