Olen kirjoittanut kaksi viimeisintä kolumniani Hämeen historiasta ja hämäläisten olemuksesta. Nyt on aika kääntää katse Itä-Suomeen. Pohjois-Karjalan valtalehden Karjalaisen kulttuuritoimittaja, kirjailija ja muusikko Suonna Kononen sekä Karjalaisesta vastikään eläköitynyt valokuvaaja Kimmo Kirves ovat tehneet yhteisproduktion Itä on itä. Teos julkistettiin Kimmo Kirveksen samannimisessä valokuvanäyttelyssä kevättalvella, ja sen on kustantanut Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys.
Parivaljakko on kierrellyt Pohjois-Karjalassa, Etelä-Karjalassa ja Savossa jututtamassa itäsuomalaisia kulttuuripersoonia Jaakko Teposta Jouni Hynyseen, mutta vaikka laulun mailla ollaankin, ei keskitytä pelkästään musiikkiin. Mukana on myös kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja monitoimijoita.
Pohjois-Karjalan keulakuvaksi taitaa nousta äijäilevä Heikki Turunen, monen mielessä suotta esikoisromaaninsa Simpauttajan (1973) vangiksi jäänyt. Hänen perinteensä jatkaja on Antti Heikkinen, joka seuraa oppi-isäänsä niin kielessä kuin tuotannon produktiivisuudessakin.
Naisia ei toki unohdeta: mukana tarinapiirissä ovat muun muassa Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen ja kulttuurin professuuria hoitava Helka Riianheimo, raskasrockilainen Jasmin Saarela ja kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Mari Mörö.
Siinä välissä Suonna Kononen pakisee mukavasti muljauttaen itäsuomalaisista tapahtumista ja ilmiöistä. Joensuun Laulujuhlat meni aikoinaan konkurssiin, mutta Ilosaarirock on pitänyt pintansa maamme nimekkäimpiin kuuluvana rockfestivaalina. Kansanmusiikki Liisa Matveisineen ja Sari Kaasisineen elää. Uutta Karjala-verta edustaa Loimolan Voima, valtakunnalliseen tietoisuuteen ponnahtanut, varsinaiskarjalaksi Suistamon malliin musisoiva Saatsin veljesten duo.
Alkupalstamillimetreillä Suonna Kononen paaluttaa idän ja lännen eroja: ”Länsi katsoo eteen, itä taakse. Idästä nousee valo, mutta aurinko laskee länteen. Länsi on rationaalinen ja looginen, itä intuitiivinen, kaoottinen, suurpiirteinen, mystinen.” Mutta omanarvon tuntoa ja tiettyä jukuripäisyyttä riittää ja sitä myös tarvitaan, jos aikoo pysyä kaukana metropoleista.
Joitakin vuosia sitten Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei Pohjois-Karjalasta voi puhua mainitsematta Suonna Konosta – niin paljon hän on hehkuttanut Pohjois-Karjalaa esimerkiksi musiikissaan. Hänet voi hyvin sijoittaa Tuupovaaran kyläbaariin istumaan päässään Öllölän pipo ja rötisemään rehevästi starikoiden kanssa. Hän on kotonaan siellä, minne laskee kitaransa, mutta eniten Itä-Suomessa.
Itse en kaipaa Pohjois-Karjalaan, lauloipa Leevi & Leavings mitä tahansa. Olen elänyt siellä surullisen lapsuuden, piinallisen nuoruuden ja ahdistuneen aikuisuuden. Voin hyvin vanheta täällä Lounais-Suomessa. Itä on kuitenkin kerrostumana minussa: lapsuuteni maisema kirkkaine jokineen, soineen ja mäntykankaineen, kansanrunoilijaäitini eloisia murresanoja vilisevä puheenparsi, läikkyvä tunne-elämä. Rauhaa itärajalle!
Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kriitikko