– Jonoa ei juurikaan ole. Kun päätöksen tehostetusta palveluasumisesta tällä hetkellä saa, niin melkein heti saa paikan. Ennemminkin on ollut niin päin, että päätös tulee jopa vähän liian äkkiä, Sorokin luonnehtii.
Sopeutuminen päätöksen tuloon muuttuu hänen mukaansa jopa positiiviseksi ongelmaksi. Välttämättä ei olla heti valmiita ottamaan paikkaa, kun se tulee.
Hyvään tilanteeseen on saattanut osittain vaikuttaa sattuma. Mutta toinen syy on ihan konkreettinen.
– Lamminniemen Hyvinvointikeskuksesta on saatu lisää paikkoja. Siellä toiminnan luonne on tavallaan muuttunut, kun veteraanien laitoshoito ja kuntotustarve on vähentynyt. Eikä sekään yksin selitä kaikkea, mutta yhteistyö kaupungin kanssa on aukaissut lisää mahdollisuuksia.
Lamminniemen linjaus ja hoivapaikkojen myynti ulkopaikkakuntalaisille kiristi jonkin aikaa tilannetta Somerolla.
– On sovittu, että he eivät enää myisi paikkoja ulos, vaan ensisijaisesti tänne päin. Säilyttääkseen ’In-house’ asemansa he eivät voikaan ulosmyyntiä tehdä.
Marjaana Sorokin ennakoi, ettei tilanne tule kuitenkaan pysymään tämän näköisenä. Uutta palvelutaloa tarvitaan edelleen.
– Uusi Tervaskanto on kuitenkin korvaava uudisrakennus. Sinne olisi siirtymässä 46 asukasta vanhasta.