Lentopallokausi taputeltu

0
Tilaisuudessa erityiskiitosta saivat muun muassa Marko Salorinta (vas.), Hanne Elo-Anttila, Anni Pettersson, Nea Mattila, Anu Lehtonen, Marjaana Laine ja Sini Lehtonen.

Teksti ja kuva Olli Luukkola

SoPa lentopallo muisti ja palkitsi menestyneitä päätöstilaisuudessaan. Johtokunnan puheenjohtaja Marjaana Sorokin kiitti kuluneesta kaudesta ja onnitteli joukkueita kauden aikana saavutetusta menestyksestä ja kehityksestä.
Seuran tiedotuksesta vastaava Markus Sinkkonen muistutti kuitenkin, että pöydillä ei näkynyt pelkkiä yksittäisiä pokaaleja, koska…
– Kyseessä on joukkueurheilulaji ja haluamme muistaa kaikkia pelaajia näistä hyvistä suorituksista.
Kun kaikki pelaajat ja valmentajat olivat palkintonsa saaneet, seura halusi vielä muistaa kauden aikana arvokasta työtä tehneitä henkilöitä. Näihin lukeutuivat Powercup-vastaavat Sini Lehtonen, Anu Lehtonen ja Marjaana Laine . Myös valmennuksessa mukana toimineet juniorit Silja Palander, Emmi Luoto, Nea Mattila ja Ida Juselius saivat erityiskiitosta.
Vuoden seuratyöntekijäksi valittiin Hanne Elo-Anttila , joka on tehnyt seuran eteen töitä niin valmentajana, joukkueenjohtajana kuin huoltajanakin. Hän on myös toiminut aktiivisesti SoPan johtokunnassa.
Vuoden valmentajaksi valittiin Marko Salorinta.
– Vuoden valmentajaa kuvaa erinomaisesti sana rauhallisuus. Hän on omistautunut valmentamiseen ja joukkueen kehittämiseen, Sinkkonen perusteli.
Viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä, vuoden pelaajaksi valittiin taitava yleispelaaja, jolle maajoukkueleirityksetkin ovat tulleet kuluneella kaudella tutuiksi. Tämän pokaalin kävi pokkaamassa Anni Pettersson.