Leppälän uusin näyttely pysäyttää kiireen

0
Taiteilija Pekka Leppälä Kesäinen kattaus -näyttelyssä lempiteoksensa äärellä.

Teksti ja kuva Olli Luukkola

Svenssonin torpassa on esillä Kesäinen kattaus taiteilija Pekka Leppälän teoksia.
Lähes tarkalleen viisi vuotta sitten Leppälä esitteli teoksiaan samaisessa paikassa Kesäkattaus-teemalla. Nykyinen näyttely saikin alkunsa samaisesta ajatuksesta, mutta nyt esillä olevista 24 teoksesta kolmasosa on täysin uusia, eikä aikaisemmistakaan teoksista suurinta osaa ole aiemmin ollut esillä Somerolla.
Näyttelyn teoksissa käsitellään Leppälälle rakkaita luontoon liittyviä aiheita. Taiteilijan toiveena onkin antaa kävijälle mahdollisuus pysähtyä niiden äärelle ja muistuttaa samalla tärkeästä asiasta, joka helposti unohtuu nykyajan hektisessä maailmassa.
– Monesti kuulee sanottavan, ettei joku mielestään ymmärrä taiteesta tai musiikista mitään. Mielestäni siinä ei tarvita mitään sellaista ylitulkintaa, vaan tärkeintä on se, tuleeko teoksesta hyvä mieli. Tänne koottujen teosten äärelle saa pysähtyä ihailemaan luonnon kauneutta; jota pitäisi aina muistaa pysähtyä katselemaan, taiteilija avaa.
Jokaisen teoksen taustalla on oma tarinansa, mutta yksi yksityiskohta niissä pistää silmään: moniin teoksiin on leijaillut mukaan perhonen.
– Perhoset symboloivat minulle liikkumisen vapautta. Lisäksi ne ovat tavattoman kauniita ja siroja, mutta myös niiden katsominen helposti unohtuu kiireiden keskellä, hän pohtii.
Leppälän lempiteos komeilee heti paraatipaikalla näyttelytilan sisälle astuessa. Teoksessa perhonen on lentänyt selvästi ajan patinaa keränneen flyygelin koskettimelle. Sen tarina juontaa juurensa keväiseen Mathildedaliin, jossa Leppälä oli sunnuntairetkellä vaimonsa kanssa.
Retken aikana he kävivät tutustumassa paikallisessa museossa, jonka sivuhuoneessa kyseinen flyygeli seisoi yksin pimeyden keskellä. Muusikkona leipätyönsä tehneen taiteilijan silmät osuivat heti sen koskettimiin, joiden puuosat olivat ajan saatossa kosteuden vaikutuksesta turvonneet tehden flyygelistä käyttökelvottoman.
– Museo oli juuri menossa kiinni ja otin muutaman hätäisen kuvan siitä ennen kuin meidät ajettiin ulos, Leppälä kertoo.
Lähes jokainen otetuista kuvista tärähti kiireen keskellä, ja Leppälä jäikin miettimään, että hän palaa vielä ottamaan parempia kuvia jalusta mukanaan. Kiireessäkin otettu kuva valittiin kuitenkin Someron Kamerakerhon kuukauden kuvaksi, ja sen tarina muistuttaa nykyään myös maalauksena pysähtymisen tärkeydestä.

Pekka Leppälä: Kesäinen kattaus 29. kesäkuuta saakka Svenssonin torpassa