Lidl lahjoitti ukrainalaisille nuorille iPadeja ja puhelimia – Operaatio Yllätys kohtasi Someron

0
Ukrainan pakolaiset ottivat lahjoituksen vastaan Kiiruun koululuokassa.

Lidl-Suomella on tapa järjestää yllätystempauksia ympäri Suomea. On lahjoitettu esimerkiksi sairaanhoitajille taukoevästä korona-aikana, tai ruokaa näkövammaisten opaskoirille. Tempaukset kulkevat nimellä Operaatio Yllätys, eri kohderyhmille erilaisia iloisia asioita.

Somerolla asuva Lidl-Suomen palkkahallinnon päällikkö Kaidi Lehtinen havaitsi avuntarpeen Ukrainan sotapakolaisilla paikallisesti. Heillä oli paitsi perustarpeita, myös erityistarpeita liittyen esimerkiksi nykytekniikan saamiseen koulua varten.

Kaidi Lehtinen järjesti Somerolle annettavaksi eteenpäin yhteensä 24 iPadia ja puhelinta, jotka oli poistettu yrityskäytöstä. Hän tiesi, että nuoret tarvitsisivat laitteita paitsi koulunkäynnissä, myös yhteydenpidossa kotimaahansa ja otti yhteyttä yläkoulun rehtori Janne Aaltoseen.

Laitteet luovutettiin Kiiruun koululla pidetyssä tilaisuudessa. Kaidi Lehtisen ja 16:n ukrainalaisen avunsaajan lisäksi paikalla olivat opettajat Maarit Laurento ja Julia Topschij. Tilaisuuksia ei ollut muualla Suomessa, vain Somerolla.

– Liityin Facebookissa ryhmään Apua Someron Ukrainalaisille. Sitä lukiessa lähti ajatus, että haluan olla heille avuksi, Kaidi Lehtinen kertoo.

Lidl-Suomella oli käytöstä poistettuja laitteita. Lehtinen lähti kyselemän it-osastolta, onko mahdollista lahjoittaa niitä ukrainalaisille nuorille.

– Pääsin jakamaan niitä heille henkilökohtaisesti. Oli ihanaa lahjoittaa ne heille. Kun tiesi lähtötilanteen, niin oli kiva tuottaa iloa.