Teksti Aulis Tiensuu, kuva Kari Eerikäinen
Henri Liipola oli Lahden GP-kisan tapaan kolmas myös vastaavassa Tampereen kisassa keskiviikkona. Kreikan kilpailumatkalta alkuviikosta palannut Liipola oli ehkä hieman matkaväsynyt, sillä tuloksensa oli tällä kertaa 71,77. Liipolan kolme parasta heittoa kantoivat kuitenkin yli 70 metriä runsaan metrin sisälle toisistaan.
Liipola kertoi ennen kilpailua tv-haastattelussa, että kunto edellyttäisi 76–77 metrin heittoja, mutta tekniikan kanssa on viime aikoina ollut vähän vaikeuksia.
Kilpailun voitosta käytiin jälleen tasapäinen senttitaistelu, kun Tuomas Seppänen ja Aaron Kangas vuorotellen pitivät kärkisijaa. Kangas ratkaisi voiton viimeisellä heitollaan, joka kantoi 72,97 ohittaen Seppäsen kolmella sentillä. Aleksi Jaakkola jäi neljänneksi 70 sentin päähän Liipolasta.
ESAN Marika Virtanen voitti tiistaina Turussa naisten moukarikisan tuloksella 51,34.