Kiinteistökulut ovat arviolta noin 900–1 400 euroa kuukaudessa ja yksikön ruoka- ja siivouspalvelukustannukset sekä välineistö-, kaluste- ja materiaalihankinnat noin 5 000 euroa. Tilahallinnolle valtuusto myönsi kuluja varten 15 000 euroa.
Valtio korvaa Ukrainasta paenneille järjestetyn varhaiskasvatuksen menot tänä vuonna kunnille valtionavustuksella ja ensi vuonna tilapäislailla.
Esiopetusryhmän laskennallinen koko on 21 lasta. Nyt perustettavaa yksikköä ei talousarvioissa ole huomioitu. Ukrainasta on tullut Someron vastaanottokeskukseen noin 270 sotaa paennutta. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia. Tällä hetkellä arvio ukrainalaisten lasten paikkamäärän tarpeesta on 20–25 paikkaa. Nykyiset paikat ovat täynnä.
Valtuutettu Minna Kotti (sd.) tiedusteli Metsätien soveltuvuutta paikkana varhaiskasvatukseen, entisenä opettajien rivitalona. Se ei hänen mielestään ole mitenkään optimaalinen. Hän kertoo nähneensä sen työssään.
– Siinä on yksi vessa. On aikamoinen jono, jos sinne 20 lasta jonottaa yhtä aikaa. Piha on ihan hirvittävän huono. Sitä ei pysty mitenkään aitaamaan, koska siellä asuu muita ihmisiä. Aiemmin siellä oli yksi hiekkalaatikko.
– Tiedän, ettei kunnassa ole nyt missään parempaakaan paikkaa. Jotenkin piha pitäisi saada turvallisemmaksi. Ihan aina ei muista katsoa kaikkia lapsia ja saapuvia ja lähteviä autoja, mihin suuntaan ne ovat menossa.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen vastaa pientä helpotusta asiaan tuovan se, että kyseessä on päätyasunto. Siinä on paremmat mahdollisuudet käyttää pihaa hyväksi.