Mitä vaeltajia Hämeen Härkätiellä liikkuu?

0
Somero-lehti tavoitti kävelijät kauniina kesäkuisena keskiviikkoiltapäivänä Hämeen Härkätien varrelta. – Vastaan ei ole tullut ainuttakaan kävelijää, vaikka parikymmentä kilometriä on tullut tänäänkin taivallettua, seurueesta kerrotaan

Teksti Olli Luukkola

Viimeisen viikon aikana Hämeen Härkätiellä ajaessaan on saattanut kohdata pienehkön seurueen kävelemässä päättäväisen näköisesti. Mikäli tämä kuulostaa tutulta, olet todennäköisesti päässyt todistamaan Sanojen liike -tutkimusprojektin toteuttamista.
Kävelijät ovat kulttuurihistorian tutkijoita Turun yliopistosta. Seurueeseen kuuluu Heli Rantala, Ulla Ijäs, Heidi Hakkarainen sekä Jukka Sarjala . Rantalan mukaan ajatus kävelyn toteuttamisesta sai alkunsa jo useampi vuosi sitten, kun he olivat vasta suunnittelemassa nykyistä tutkimusprojektia.
Sanojen liike -tutkimusprojektissa jäljitellään 19-vuotiaan suutarin pojan Anders Johan Sjögrenin kävelyä vuonna 1813 Iitin Sitikkalasta Turkuun, jossa Sjögren aloitti opinnot Turun Akatemiassa.
Suuressa mittakaavassa tutkimusprojektin tarkoituksena on tutkia 1800-luvun alun Suomea erityisesti kirjojen ja muiden painotuotteiden, kuten sanomalehtien, aikalaismerkityksen kautta; miten kirjoja oli saatavilla, miten niitä hankittiin ja kerättiin, ja miten lukeminen toi aikanaan ihmisiä yhteen. Näitä kysymyksiä tutkitaan erityisesti kolmessa aikakauden kirjallisessa ja opillisesta keskuksessa: Porvoossa, Turussa ja Viipurissa.
Kävelyssä on kyse paitsi vanhan kulkureitin kartoittamisesta, myös sen testaamisesta, miltä kulkeminen käytännössä tuntuu, kun eteneminen tapahtuu 200 vuoden takaiseen hitaaseen tyyliin.
– Itselleni kävelyssä on kyse osin omien fyysisten rajojen koettelusta, mutta myös historiantutkimuksen rajojen koettelemisesta; sen kysymisestä, voiko tutkimusta eräällä tavalla tehdä myös kävelemällä, eikä vain lukemalla, kuten me tutkijat olemme tottuneet tekemään, dosentti Heli Rantala pohtii.