Oli vanha jo nuorena – Nyt nuori viel vanhana

0
Lahja Forsström on ollut suuresti onnellinen syntymäpäivänään saamistaan kauniista kukista.

100-vuotias Lahja Forsström nauraa kotinsa keittiössä lämpimästi. Hän kertoo saaneensa syntymänsä jälkeen kuninkaallisen nimen, Lahja Elisabet.

Lahja Forsströmin korkeaa ikää sopii kunnioittaa. Annetaan hänen kertoa elämästään ja ajatuksistaan. Hän on edelleen reipas ja hyvämuistinen.

Lahja Forsström sanoo, että muisti on mennyt huonommaksi viime vuosina, mutta paljon hän silti muistaa.

Pieni hiirulainen

”Olin syntyessäni perheen kolmas lapsi. Minua ennen olivat syntyneet Tyyne -sisko ja Matti-veli. Olin kaksi vuotta, kun muutettiin. Hirsjärven takamailta lohkottiin pientiloja, vanhemmat menivät ostamaan sieltä. Ei ollut kuin pieni makasiini, ja sinne minut pistettiin nukkumaan.

Tuli pieni hiirulainen kalvamaan minun varvastani – näin minulle on kerrottu. Isäni ja äitini rakensivat sinne sitten uuden tuvan. Ja kamari rakennettiin lisää, kun tuli vielä lisää lapsia. Tuli ensin yksi, ja sen jälkeen vielä kaksoset. Ja kun perheen pojat tulivat isommiksi, laitettiin taas uusi, isompi talo.”

Lapsia oli siis Saukon talossa kuusi.

”Äitini oli vähän semmoinen tomera. Hän ei ollut kuin isä, joka oli sellainen helläluontoinen. Muistan, kuinka vietiin pois isän ensimmäinen hevonen. Äitin veli oli teurastamon autokuskina, ja kun se hevonen saatiin lavalle, niin isä meni lähellä olevan koivun luo, piti koivusta kiinni. Lapsi kun on utelias, niin meni kattomaan. Isältä tippui kyyneleet, isot pisarat. Hän oli niin liikuttunut, kun hänen työtoveri vietiin.”

Kaikki eivät osaa tuntea niin syvään.

”Ei. Muistan, kun oli eräs talvitien ahde. Vanha mies vei siellä suurta tukkikuormaa. Mäki oli korkea eikä hevonen meinannut jaksaa. Ja se mies, löi sitä hevosta piiskalla! Ja siihen se lysähti. Että voi maailmassa olla kaksi ihan erilaista miestä.”

Nuoruudenkuva noin 20 vuoden ikäisestä Lahja Forsströmistä.

Sisar tuli vauva kainalossa

”Mutta isä ja äiti olivat vähän sairaalloiset. Jo kansakoulua käydessä minun piti auttaa äitiä lypsyssä – ja siitä vähitellen tulivat vastuulle pyykinpesut ja vedenkantamiset. Ensin pestiin käsillä näin; sitten saatiin pyykkilauta ja tuli kierrettävä pulsaattorikone. Nykyään painetaan napista – ajat ovat muuttuneet.

Ja kävi niin kivasti, että kun velipoika joutui sinne sotaan, hän löysi 17-vuotiaan vaimon, jonka äiti – oliko se venäläinen ja isä vepsäläinen. Hänellä oli kaksi tytärtä ja poika. Oli niin herttainen ja tekevä, osasi tehdä huushollin ja hoitaa askareita – siis karjaa. Velipoika oli sodassa koko viisi vuotta. Mitään ei sattunut, mutta kovin väsynyt oli tullessaan.

Sitten oli opettaja ja myös seurakunnan pappi, Tasanko, jotka sanoi että Lahjan pitäisi nyt päästä kansanopistoon. Ne saivat puhuttua asian äitille ja isälle niin, että minä pääsin sinne Loimaalle.

Ja minä kun en juuri mihinkään muuhunkaan päässyt. Mulla oli jo kaksi vanhaa, isä ja äiti. Sitten mulle tuotiin vielä isoäiti hoitoon. Ja oli sisko, joka lähti kohta melkein pois sieltä metsästä, kuten hän kotia kutsui. Sanoi että tarvitsee rahaa. Mutta tuli muutaman vuoden päästä takaisin, ja oli vauva kainalossa. Sanoi, hoida sinä toi.

Minä sanoin, että kun olen niin nuori vasta vielä 14, niin en minä uskalla. Jos se putoaa multa, niin se kuolee – ja minä joudun linnaan. Hän sanoi, kyllä sää sen osaat. Ja poika oli meillä rippikouluikään asti. Mulla oli aika paljon sitä joukkoa.

Nivelrikko on näkyvä ja tuntuva seuralainen elämässä.

Tekin hoitaisitte

”Ei siitä juuri mihinkään päässyt. Kylän nuoret oli mulle vähän vihaisia, että ’kun vanhojen kanssa viihtyy, eihän siitä tule laitalaista ihmistä’, he huusivat.

Mää sanoin, että mulla on sairaat vanhemmat. Minä hoidan ne, niin varmaan tekin hoitaisitte.

Siellä oli kaksi sellaista taloa, jossa oli 12 lasta. Ja tiedättekö, ne ihan uhkui terveyttä. Ihmiset ihmetteli, millä jaksaa hoitaa, kun on 12 lasta. Emäntä sanoi, että vanhemmat lapset hoitaa sitä seuraavat ja hän hoitaa sen nuoremman kaartin. Että kaikki menee niin hyvin, ei hänellä ole mitään hätää. Tällaista oli elämä siihen aikaan …

Minun vanhempien kohdalla siihen aikaan puhuttiin vain reumatismista. Oli vain yksi lääkäri kunnassa, jonne oli 15 kilometriä matkaa, ja sitä varten vain yksi hevonen. Eikä isäkään aina jaksanut sen kanssa tulla. Se oli niin alkeellista silloin.

Ilmakuva Karhunkorven vanhasta kodista on seinällä.

Elämänkoulu

”Mutta mun velipoika oli tarmokas. Hänellä oli suuri, leveä kuokka ja sanoi isälle, että teroitapas tuo kuokka! Alkoi kuokkimaan ja kuokki melkein hehtaarin maata.

Sitten hän sai miestenpyörän ja alkoi se sota. Mutta se miehenpyörä oli minulle hyvä.

Niin minä ajoin pyörälläni, sihen aikaan ei ollut paljon teitä. Oli pakkasta 25–30 astetta, eikä siihen aikaan naisilla ollut pitkiä päällihousuja, ei edes villahousuja. Sukan ja hameen väliin jäi paljas paikka. Pajulan aukealle ehtiessä alkoi kirvellä. Pistin pyörän penkkaalle ja aloin hieromaan kovin. Siitä taas pyörän päälle ja kovaa kyytiä ….

Minä tein silloin huushollit, hoidin karjan – kaikki asiat. Olen niin tottunut, vaikken ole muuta koulua saanut kuin kansakoulun ja kansanopiston. Mutta olen käynyt elämänkoulun – se on opettanut mua. Kansanopiston jälkeen palasin takaisin kotiin, kun sairaat vanhemmat odotti siellä. Voi kirnuttiin, jonka toin reppu selässä Vartemaan kauppaan.

Ja koululaiset tekivät mulle kiusaa. Vanhalan metsästä kotiin oli suorin tie, viisi kilometriä. Kerran ehdin puoleen väliin matkaa, kun pensaikosta nousi meidän kylän tytöt ja pojat. Levittivät kätensä: ’Sulla ei ole oikeutta kulkea tätä tietä’. Sanoin että mulla on ihan samanlainen oikeus kuin teillä. Tultiin ja lyötiin oikein. Mun piti siitä sitten mennä ja kiertää seitsemän kilometriä Hirsjärven kautta. Ja hain vielä perään postin Kääntelästä.

Myös isoäiti tuotiin meille, sanottiin nyt on Eetin vuoro hoitaa, äitin nimi oli Edit. Sanoin, että millä äiti hoitaa, kun itsekin on hoidettava. Ja kävin monta kertaa Vartemaan kaupassa, usein jalkaisinkin ja talvella suksilla, selässä veljeni Matin sotilasreppu.

Joku kysyi, etkö ole katkera. Vastasin, en ollenkaan. Olen tavattoman tyytyväinen ja kiitollinen, kun olen varjeltunut monelta pahalta. Oli semmoinen turvallinen elämä.”

Ryhti ja selkä on suora. Taipuu edelleen huushollin pitoon ikkunoiden pesua myöten. Niin kirkkaita ikkunoita ei usein näe kuin täällä.

Ei keritty naimisiin

Eikä Lahja Forsström mennyt koskaan vihille. Elivät kotona yhdessä veljensä Paavon kanssa kaksin, kunnes muuttivat vuonna 2008 keskustaan ihan uuteen kerrostaloon. Sitten alkoi Paavon hoitaminen, kun tämä alkoi sairastella. Alkuun kyllä autoiltiinkin, kun Paavolla oli hieno Saab. Molemmilla oli myös oma huone ja oma kylpyhuone.

”Meillä ei ollut koskaan sellaista ikävää, mitä on muilla ihmisillä. Otettiin kaikki hyvin rauhallisesti, ja täällä meillä alkoi uudessa kodissa uusi elämä. Paavo oli niin hyväluontoinen mies, oli tullut isääni.

Paavolle tuli vaikea ihotauti, eikä siihen auttanut mikään. Autoin lattialle kaatuneen Paavon vaivoin ylös sänkyyn, oli tullut lonkkamurtuma. Kävin häntä sairaalassa katsomassa, eikä hän enää puhunut mitään. Mutta olin lehdistä lukenut, että puhumatonkin ihminen kuulee ja ymmärtää.

Sanoin, sää Paavo olet ollut niin hyvä veli, ei simmoisia ole paljon. Ja hänen suu meni niin kauniiseen hymyyn. Oli vähän aikaan niin, ja sitten hän nukkui siihen. Seuraavana päivänä tuli lopullinen tieto, että oli nukkunut pois. Siitä tuli huhtikuussa kuusi vuotta. Hän eli 88-vuotiaaksi ja oli minua kuusi vuotta nuorempi.

Me ei kumpikaan keritty naimisiin. Kun meillä oli se suuri sakki hoidettavana ja maatalon työt, ensin lehmät ja sitten sikala. Kyllä mulla olisi niitä kosijoitakin ollut, mutta minä silloin vain naureskelin. Ja kun järjellä ajattelee, eihän sitä voinut kahta huushollia perustaa. Se oli mun elämäntapani. Naimattomuuden armolahja, niin kuin sanotaan. Olen tyytyväinen ja kiitollinen elämääni.”

Pitkän elämän salaisuus

”Joku kerran kysyi, mikä sulla oikein on pitkän elämän salaisuus. En tiedä, sanoin, mutta olen ajatellut asian olevan siinä, kun olen lapsesta asti tehnyt raskasta työtä, ja mulla on ollut terveet elämäntavat.

Meillä oli luotettavat ystävät Lohjalla. Paavo sanoi, että testamentataan heidän työhön, Jumalan valtakunnan työhön rahamme. On niin paljon lapsia jotka näkevät nälkää.

Harrastus elämässä minulle oli se, kun seurakunta pyysi minua pyhäkoulun opettajaksi. Olin siinä 20 vuotta. Nuorisopiiriä pidin 5 vuotta ja vielä vanhustenkerhoa. Mutta kotonani, en ehtinyt mihinkään.

Paljoon pystyy edelleen. Vähän päivässä, mutta paljon viikossa.”

****

Ristin Tuki, jolle Lahja Forsström testamenttaa asuntonsa, järjesti syntymäpäivän yhteydessä hänen kotiinsa kameran ja haastattelijat. Ilmestyy juttu Christiina-lehdessä, ja Taivas TV7:ssä nähdään lähetys 19.6. klo 21.15.

****

Lahja Elisabet Forsström

  • syntynyt 4.6.1922 Härkälän kylässä Somerolla
  • äiti Edit o.s. Nordgren, isä Matti Forsström

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän