Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Somerolaisjoukkue Pepe Roller kävi pelaamassa kaksi rullakiekon SM-liigaottelua Kuopion jäähallissa. Molemmat pelit päättyivät Pepen tappioon.
Ensimmäisessä ottelussaan Pepe kohtasi kauden toista liigaturnausta isännöineen Vuorelan Veikot, jonka se oli viikkoa aiemmin Somerolla kukistanut. Revanssipelissä Veikot oli parempi maalein 8–2 (2–0, 3–2, 3–0).
Pepe avasi maalitilinsä toisen erän alussa Olli-Oskari Virran tyylikkäällä viimeistelyllä. Hienon syötön osumaan tarjoili Miku Ronkainen.
Jo seuraavalla peliminuutilla savolaiset livahtivat uudelleen kahden maalin johtoon, mutta Simo Pasonen toi vieraat taas maalin päähän. Kiri katkesi jälleen nopeasti, sillä puolitoista minuuttia Pasosen kavennuksen jälkeen Veikot oli jo 5-–2 johdossa.
Kolmannen erän alkupuolella Pepe sai aikaiseksi muutaman laadukkaan maalintekopaikan, mutta viimeistely ei onnistunut. Erän kahdeksannella minuutilla kotijoukkue karkasi ylivoiman turvin 6–2 johtoon ja sen jälkeen pelin voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä.
Pepe oli saanut Kuopion reissulle mukaan kolmen kentällisen kokoonpanon. Avausottelussa parhaiten isäntien kyydissä pysyi nelikko jossa pelasivat Pasonen, Ronkainen, Olli Lehtinen ja Nestori Pulakka.
Pirteä alku Haippia vastaan
Pienen tauon jälkeen Pepe lähti toisen kerran tällä kaudella ottamaan mittaa tamperelaisesta Team Haipista. Somerolla yhteenotto päättyi Haipin 7–4 voittoon ja Kuopiossa lukemat olivat tasaisen väännön jälkeen 7–6 (1–2, 4–2, 2–2).
Kamppailu käynnistyi somerolaisittain lupaavasti ja Tobias Kauppinen siirsi toisen erän alussa Pepen jo 3–1 johtoon. Tampereen taiturit Kristian Tanuksen ja Eemeli Suomen johdolla käänsivät kuitenkin kuudessa minuutissa lukemat 4–3 johdokseen.
Tähän peliin hyvän taisteluvireen löytänyt Pepe nousi keskimmäisessä erässä 4–4 lukemiin ja päätöserässä, kauden ensimmäisellä ylivoimaosumallaan, 5–5 tasatilanteeseen.
Kolmannen erän puolivälissä Viljami Jokirinne vei Haipin 6–5 johtoon. Pepe pääsi yrittämään tasoitusta turnauksen toisella ylivoimapelillään, mutta tuloksetta. Haippi sen sijaan hyödynsi lopussa oman ylivoimansa ja iski ratkaisevan 7–5 johtomaalin kaksikymmentä sekuntia ennen erän päättymistä.
Maali-ilakointi toki jatkui vielä, kun Pepen Juha Laaksonen viimeisteli kauden avausosumansa seitsemän sekuntia ennen loppua.
Jälkimmäisen ottelun parasta pepeläisosaamista sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan nähtiin Kauppisen, Laaksosen, Jasu Vuoren ja Oskari Lehtisen muodostamalta kentälliseltä.
Joonas Laaksonen pelasi molemmat ottelut Pepen maalivahtina ja enimmän osan aikaa erittäin varmaotteisesti, pitäen joukkueensa mukana pistetaisteluissa.
Pepe takaa-ajoon Lempäälässä
Team Haippi voitti Kuopiossa molemmat ottelunsa ja nousi liigataulukon kärkeen. Viidessä pelissä hurjat teholukemat (8+17=25) takonut Kristian Tanus on selkeä ykkönen sarjan pistepörssissä. Kahdessa ottelussa Pepeä vastaan Tanus ahnehti peräti yksitoista tehopinnaa.
Pepen pörssikärki Tobias Kauppinen on tehnyt kahdessa turnauksessa seitsemän maalia ja yhteensä kymmenen tehopistettä. Vahvan paluun liigapeleihin tehnyt Kauppinen on koko sarjan maalitilastossa kolmantena ja pistepörssissä sijalla viisi.
Runkosarja päättyy ensi viikon lauantaina pelattavaan Lempäälän turnaukseen. Pepe kohtaa silloin Koovee Rollersin kahdesti ja Pahalammen kertaalleen. Tällä hetkellä sarjataulukon hännillä oleva somerolaisjoukkue tarvitsee noista peleistä käytännössä vähintään kaksi voittoa voidakseen elätellä toiveita pääsystä mitalipeleihin.
Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta kohtaavat ensi viikon sunnuntaina Lempäälässä SM-liigan loppuottelussa ja sijoille kolme ja neljä päätyvät joukkueet ratkaisevat pronssimitalin kohtalon.
Rullakiekon SM-liiga, Kuopion turnauksen tulokset:
Vuorelan Veikot – Pahalampi 6-3, Koovee Rollers – Team Haippi 3-6, Veikot – Pepe Roller 8-2, Pahalampi – Koovee 3-6, Haippi – Pepe 7-6 ja Veikot – Koovee 3-2 (vl-kisan jälkeen).
Sarjatilanne:
Team Haippi 5 4 0 0 1 33-28 12
Pahalampi 5 3 0 0 2 20-17 9
Veikot 6 2 1 0 3 28-27 8
Koovee R. 5 2 0 1 2 16-16 7
___________________________________
Pepe R. 5 1 0 0 4 19-28 3
Pistepörssin kärki: Kristian Tanus Haippi 8+17=25, Waltteri Selimgerei Haippi 6+11=17, Jimi Palanto Pahalampi 6+7=13, Jerry Markkula Haippi 8+4=12, Tobias Kauppinen Pepe 7+3=10, Jere Savolainen Veikot 5+4=9, Kim Strömberg Pahalampi 4+5=9.
Pepen tehosaldot Kuopiossa
Tobias Kauppinen 2+1=3 (+3/-2=+1)
Olli Lehtinen 1+2=3 (+3/-3=0)
Juha Laaksonen 1+1=2 (+4/-3=+1)
Miku Ronkainen 1+1=2 (+3/-5=-2)
Jasu Vuori 0+2=2 (+3/-2=+1)
Oskari Lehtinen 1+0=1 (+3/-4=-1)
Simo Pasonen 1+0=1 (+3/-5=-2)
Olli-Oskari Virta 1+0=1 (+2/-5=-3)
Nestori Pulakka (+2/-5=-3)
Aleksi Hovila (+1/-5=-4)
Miika Laaksonen (+1/-5=-4)
Paul Boisdron (+0/-4=-4)
Maalivahti: Joonas Laaksonen (2 ottelua) 0+1=1 (44 torjuntaa/58 laukausta)