Ylioppilaat vuodelta 1972 kokoontuivat perinteen mukaisesti Kiiruun koululle uusien ylioppilaiden juhlaan.
Riemuylioppilaiden puheen uusille ylioppilaille piti lääketieteestä ja ruuasta kirjoja kirjoittanut kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri ja dosentti Andreo Larsen, joka asuu osin Roomassa, osin Helsingissä.
– Oman juhlamme pidimme Hovilan kartanossa ja riemua riitti, kertoo mukana ollut Aulis Kankare.
Riemuylioppilaiden päivän järjestelyistä vastasi Rita Haggrén.
Riemuylioppilaita ovat ne, joiden ylioppilaaksi pääsystä on kulunut 50 vuotta.
Andreo Larsenin puhe ylioppilasjuhlassa:
Armaat uudet ylioppilaat, rakkaat riemuylioppilaat, luokkakaverini, arvoisa rehtori, arvoisat opettajat, hyvät naiset ja herrat.
Enemmän kuin koskaan aiemmin, me ja koko ihmiskunta seisomme nyt kahden tien risteyksessä. Toinen johtaa kadotukseen ja epätoivoon, mutta toinen vie tuhoon ja toivottomuuteen. Rukoilkaamme viisautta valita näistä se oikea tie.
Minulle on suunnaton ilo ja mittaamaton kunnia saada puhua teille tällä paikalla, missä minä ja luokkakaverini tasan 50 vuotta, puoli vuosisataa sitten saimme omat lakkimme.
Niin se aika rientää, kun hauskaa pitää.
Voin vakuuttaa että meidän lakkimme olivat silloin yhtä hohtavan valkoiset, kuin teidän lakkinne nyt.
Nyt meidän lakeissamme näkyy 50 vapun vietto.
Ja niin pitääkin näkyä.
Tämä tilaisuus on tunteikas. Ja se on erityisen tunteikas minulle sen vuoksi, että minun äitini oli tämän koulun opettaja. Hän toimi täällä historian lehtorina 35 vuotta putkeen, jääden eläkkeelle vuonna 1975. Nyt hän hymyilee tuolta pilven reunalta.
Historia on hieno aine ja kuuluu yleissivistykseen. Mutta erityisen tärkeää ja jopa hyödyllistä on historian lainalaisuuksien ymmärtäminen.
Sitä voi vain miettiä, että jos länsimaiden nykyiset johtajat olisivat paremmin tunteneet ja ymmärtäneet Itä-Euroopan ja Venäjän historiaa, ehkä Venäjän järjetön, barbaarinen hyökkäys Ukrainaan, veljeskansan teurastaminen ja kansanmurha ei olisi tullut niin yllätyksenä, kuin näytti tulleen. Sitä voi tietysti miettiä.
Mutta historia on onneksi paljon muutakin kuin sotaa. Se on myös kulttuuria ja tiedettä ja muita ihmisen hyviä saavutuksia.
Minusta ei tullut historioitsijaa. Minusta tuli vain lääkäri. Mutta historia ja erityisesti lääketieteen historia on aina kiinnostanut minua.
500-luvulla eKr., siis 2500 vuotta sitten, Kosin saarella eli mies nimeltä Hippokrates. Hänkin oli lääkäri, siis kollega. Hän on saanut hienon tittelin Lääketieteen Isä. Ei siksi, että hän olisi ollut ensimmäinen lääkäri, ei suinkaan! Häntä vanhemmilta ajoilta tunnetaan useita lääkäreitä. Vaan siksi, että hän kirjoitti runsaasti tutkielmia lääketieteestä ja suuri osa niistä on säilynyt.
Häneltä ovat myös peräisin kuuluisat sanat Ars longa, vita brevis. Se EI tarkoita ‘Pitkä takapuoli, lyhyet valkoiset kalsarit’, kuten teekkarit ovat sen kääntäneet. Vaan oikea käännös on ‘Taito pitkä, elämä lyhyt’. Sillä Hippokrates painottaa sitä, kuinka lääkärin taitojen omaksuminen ja oppiminen on pitkä ja vaivalloinen prosessi, niin kuin onkin, ja elämä on lyhyt. Ja tilaisuus ohikiitävä, hän vielä lisää.
Jos joku teistä pyrkii lääkikseen, se on hieno juttu. Mutta haluan heti korostaa, että jokainen ammatti on hyvä ja hieno, kun sen tekee taidolla ja sydämellä.
Hippokrates on myös todennut: “Lasta, joka sopii kaikille, ei sovi kenellekään.” Tässä on kaksi seikkaa: Ensinnäkin, Hippokrates oli täysin oikeassa; se on juuri niin. Mutta toiseksi, se osoittaa, että jo silloin, 2500 vuotta sitten, oli lääketieteellisten apuvälineiden massatuotantoa ja markkinointia. Muutenhan hänellä ei olisi ollut mitään syytä sanoa noin.
Eli eipä ole paljoa uutta auringon alla.
Pikakelataan sitten eteenpäin 1980 luvulle. Silloin Yhdysvalloissa oli presidenttinä mies nimeltä Ronald Regan. Ennen tuloaan presidentiksi hän oli Kalifornian osavaltion kuvernööri, ja sitä ennen elokuvanäyttelijä ja urheiluselostaja. Aikamoinen urakehitys!
Yliopistomaailmassa oli tuolloin paljon kuohuntaa, levottomuuksia ja mellakointia. Kaikkia auktoriteetteja vastustettiin ja vanhempia sukupolvia mollattiin.
Tässä ilmapiirissä Regan sitten meni puhumaan ylioppilaille. (Hän on itse kertonut tämän.) He tietysti buuasivat hänelle ja sanoivat: “Pidä sä vanha äijä turpas kiinni. Sä et tiedä mistään mitään. Eihän sun aikana ollu edes tietokoneita.”
Siihen Regan vastasi: “Ihan totta. Se on juuri niin. Kun minä olin teidän ikäisenne, ei todellakaan ollut tietokoneita. Minun sukupolveni piti ne keksiä ja kehittää, ja sen me teimme.”
Opiskelijat menivät ihan hiljaisiksi.
No, kun minä ja minun sukupolveni olimme teidän ikäisiänne, ei ollut internettiä. Meidän sukupolvemme keksi ja kehitti sen. Hyvässä ja pahassa. Että olkaa hyvät vaan.
Mutta älkää masentuko. Maailma ei ole vieläkään valmis. Ei todella. Paljon on vielä tehtävää teillekin. Kun te tasan 50 vuoden kuluttua istutte täällä riemuylioppilaina, voitte katsoa taaksepäin ja hymyillä sille, mitä kaikkea hyvää te ja teidän sukupolvenne on tehnyt, keksinyt ja kehittänyt. Toivottavasti paljon.
Tietokoneyhtiö Applen perustaja Steve Jobs on sanonut: “Ne ihmiset, jotka ovat niin hulluja, että kuvittelevat voivansa muuttaa maailmaa, ovat ne, jotka muuttavat maailmaa.”
Siispä unelmoikaa, uskokaa unelmiinne ja ponnistelkaa niitä kohti.
Onnea ja menestystä elämällenne ja unelmillenne!
Ja kun menette selvännäkijän luokse ja koputatte oveen, jos hän kysyy: ”Kuka siellä?”, kannattaa vaihtaa selvännäkijää.
Andreo Larsen
Kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri ja dosentti
Vuosikertaa 1972 Someron lukiosta