Someron Syke mukana voimistelun suurtapahtumassa

0
Kaikki Sykeläiset esiintyjät ennen esitystä.

23 voimistelijaa Someron Sykkeestä otti osaa Tampereella järjestettyyn Gymnaestradaan, liikkeen ja voimistelun suurtapahtumaan. Somerolaiset olivat mukana kahdessa eri kenttänäytöksessä, jotka esitettiin päätösjuhlassa. Nuorten ryhmä osallistui Millaisen tarinan kirjoitat elämällesi -kenttäohjelmaan ja aikuiset Kirkkaat vedet -ohjelmaan.
Tapahtumaan osallistui tuhansia voimistelijoita ympäri Suomen sekä myös kansainvälistä voimisteluväkeä 12 maasta, kuten Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista. Tapahtumassa oli mukana noin 10 500 voimistelijaa, harrastajaa ja kilpailijaa. Eri seuroja oli edustettuina 185.
Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa oli Gymnaestradan lisäksi koko viikon ajan kilpailuja, esimerkiksi kansainvälinen joukkuevoimistelun Piruetti Cup, telinevoimistelun SM-kilpailuja sekä maailmancupin ja Challenge cup -kisat sekä akrobatiavoimistelun SM-kilpailut.
– Avajaisissa eri seurojen edustajat marssivat stadionille peräjälkeen ja seurat esiteltiin tapahtuman juontajan toimesta. Jokaiselle seuralle oli varattu seuran nimellä varustettu kyltti, kertoo Mari Laine Sykkeestä.
Sykkeen kylttiä sai kunnian kantaa Lilli Käkönen.

– Jo marssi stadionille oli hieno ja äänekäs kokemus, koska jokainen seura sai marssiessaan esitellä ja tuoda esiin omaa seuraansa haluamallaan tavalla. Suuri osa seuroista oli kehitellyt oman huudon, joten meteli oli melkoinen, kuvailee Laine.
– Avajaistapahtumassa nähtiin upeita esityksiä ja Kansainvälisen Voimisteluliiton (FIG) puheenjohtaja Morinari Watanabe kävi toivottamassa kaikki tervetulleiksi tapahtumaan. Lopuksi tanssittiin yhdessä tapahtumatanssi, joka oli kehitetty Tampereen tapahtumaa varten.
Somerolaisten kummallakin ryhmällä oli kolmen päivän aikana omat harjoituksensa stadionilla ja Messu- ja urheilukeskuksen viereisellä kentällä.
Kukin seura oli harjoitellut omia osuuksiaan lähes vuoden.
– Yhteisissä harjoituksissa esityksiä hiottiin kuntoon, sillä kuluneen harjoituskauden aikana järjestettiin vain yksi kaikkien voimistelijoiden yhteinen harjoituspäivä kummallekin kenttänäytökselle ennen Tampereen tapahtumaa, Laine kertoo.

– Nuorten kenttänäytösohjelmaa kuvattiin kauniiksi ja lyyrikseksi ohjelmaksi, jossa perinteiseen suomalaiseen naisvoimisteluun sidotaan luontevasti tanssillinen ja moderni liikekieli.
Ohjelman koreografiasta vastasi Hymy Larimo-Tullila.
Aikuisten Kirkkaat vedet -kenttänäytökseen osallistui huikeat 1160 voimistelijaa ympäri Suomen. Myös tätä ohjelmaa jokainen seura oli harjoitellut tahoillaan ja paikan päällä läpi käydyissä harjoituksissa varmistettiin, että kaikki tietävät paikkansa kentällä.
– Ensiarvoisen tärkeää oli siis tietää paikkamerkit, joissa esityksen kuluessa kuului olla. Paikkojen löytyminen tuntui toisinaan haastavalta, mutta jämptillä otteella ohjelman koreografit Hannele Ahlqvist ja Marja Kallioniemi ohjasivat voimistelijoita löytämään paikkansa ja nauttimaan esiintymisestä.

Sykeläisillä oli reissussa muutakin ohjelmaa. Porukka kävi esimerkiksi Nokia-areenalla katsomassa iltanäytöksen Show it!
– Se oli monipuolinen, sporttinen, kansainvälinen ja vauhdikas eri lajien ohjelmista koostuva voimistelunäytös. Esityksessä pääsi näkemään voimistelun eri tyylit ja olimmekin erittäin vaikuttuneita näkemästämme. Toiset esitykset toivat silmänurkkiin liikutuksen kyyneleitä ja toiset toivat hymyn huulille.
Reissun huippuhetkiä oli tietenkin stadionilla pidetty Unelmia-päätösjuhla, jonka katsomoon saapui myös somerolaisia katsojia. Sykeläiset osallistuivat omien kenttänäytöstensä lisäksi finaaliohjelmaan, jossa esiintyivät kaikki sunnuntaina kentällä esiintyneet voimistelijat. Eli noin 4 600 voimistelijaa muodosti stadionin viheriölle sateenkaaren ja sen keskelle kaksi sydänkuviota.
– Harjoitusten ja esiintymisen lisäksi tapahtumassa oli monenlaista nähtävää ja koettavaa. Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa oli kilpailujen lisäksi voimistelukoulun kokeilualue. Tämä kaikille avoin toiminta-alue kutsui hyppimään ja pomppimaan, heittämään kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ja sekä kokeilemaan voimisteluvälineitä. Tampereen keskustorille oli rakennettu kaupunkilava, jossa oli kaikkina päivinä ohjelmaa, kuten seurojen voimisteluesityksiä, bändejä ja jumppaa.
– Sen lisäksi Gymnaestrada-päiviin mahtui ratikalla ajelua, Särkänniemessä hurvittelua, hyvää ruokaa ja juomaa, uimista, vähän sadetta, paljon aurinkoa, naurua ja mieletön määrä uusia kokemuksia. Voimistelu yhdistää -slogan ei vain kuulostanut hyvältä, vaan todella tuntui siltä. Kaikilla mukana olleilla oli mukavaa ja kotiin palattiin monta muistoa rikkaampana, Laine kehuu.
Kiitoksia häneltä satelee Sykkeen ohjaajille Netta Mäenpäälle, Olivia Vartemaalle ja Lotta Mäkiselle, jotka opettivat vuoden aikana kenttänäytökset somerolaisille voimistelijoille.
– Gymppinä toiminut Mari Siviranta oli hoitanut käytännön järjestelyt mainiosti, joten mistään ei tarvinnut matkan aikana huolehtia. Lisäksi nuorten ryhmän huoltajina toimineet Eva-Stina Haalijoki ja Laura Kujala hoitivat oman osansa mainiosti hymy huulillaan.
– Nyt huilataan hetki ja ensi vuonna matkataan kansainväliseen Gymnaestrada tapahtumaan Amsterdamiin. Sitovat ilmoittautumiset ensi vuoden tapahtumaan on tehtävä joulukuussa, joten uudetkin innokkaat voimistelijat tai muuten asiasta kiinnostuneet voivat vielä ilmoittautua mukaan Sykkeen matkaan, Laine kannustaa.