
Somerolla oli 228 työtöntä työnhakijaa toukokuussa, kertoo Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus.
Toukokuun aikana työttömien määrä supistuu yleensä huhtikuuhun verrattuna, mutta tällä kertaa määrä kasvoi Somerolla (+9), Salon seutukunnassa (+23) ja myös muualla Varsinais-Suomessa (+200).
Suunta on kuitenkin edelleen hyvä, sillä vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt. Somerolla työttömiä on 50 vähemmän kuin vuosi sitten, Varsinais-Suomessa 4 600 vähemmän.
Työttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt vuoden aikana 19 prosentilla. Se on hitaammin kuin koko maassa yleisesti, jossa vähennys on 22 prosenttia.
Alueen korkein työttömyysaste oli korkein Turussa 11,9 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli Sauvossa 2,9 prosenttia.
AVOIMIEN työpaikkojen määrä sen sijaan pysyy Salon seutukunnassa ja Varsinais-Suomessa korkealla tasolla. Toukokuussa Somerolla oli auki 80 työpaikkaa. Se on hieman enemmän kuin vuosi sitten.
Salon seutukunnassa avoinna oli lähes 800 työpaikkaa, kun vuosi sitten avoinna oli vajaa 500 työpaikkaa.
Koko Varsinais-Suomessa työpaikkoja oli toukokuussa auki 9 640. Se on 3 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta kuluvan vuoden alhaisin luku.
Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna toukokuun aikana 20 800 kappaletta, joista 10 200 oli uusia, toukokuun aikana avautuneita työpaikkoja, kertoo Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus.
Kesäkuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä nousee normaalivuosina toukokuuhun verrattuna. Venäjän hyökkäyksestä johtuvan epävarmuuden lisäksi tiedossa on Valmet Automotiven mittavat Uudenkaupungin lomautukset ja irtisanomiset, jotka astuvat voimaan heinäkuussa.
TYÖTTÖMYYSTRENDIT TOUKOKUUSSA
- Lomautettujen määrä on saavuttanut käytännössä koronaa edeltäneen ajanjakson alhaisen tason.
- Uudenmaan työttömyyden supistumisvauhti on selvästi Varsinais-Suomea nopeampaa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen.
- Työttömien miesten osuus laski ja naisten nousi toukokuussa.
- Avoimena olleiden työpaikkojen määrässä on rauhoittumisen merkkejä toukokuussa.
- Erikoisammattitutkinnon suorittaneilla on hyvä imu työmarkkinoille.
- Nuoria oli työttömänä vähemmän kuin vuotta aiemmin 23 varsinaissuomalaisessa kunnassa, myös Somerolla.