
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman naisjoukkueella oli pistetaistelun osalta lähes toivoton urakka, kun se kävi pelaamassa jalkapallon Nelosen ottelun Paimion Hakan/Akatemia-joukkueen vieraana.
Kuusi ensimmäistä otteluaan maalierolla 35–1 voittanut Haka on ollut Länsi-Suomen alueen A-lohkon paras joukkue ja somerolaiset ovat puolestaan juuttuneet peränpitäjän paikalle.
Kotijoukkue avasi maalihanansa heti ensimmäisellä peliminuutilla ja johtivat avausjakson puoliväliin mennessä jo lukemin 3–0. Lopputulokseksi kirjattiin paimiolaisten 6–0 (4–0) voitto.
Maalitykki maalinsuulle
SoVon pelisuunnitelmaan tuli muutoksia jo ennen ottelun alkamista, kun selvisi, ettei maalivahdiksi kaavailtu Hilppa Juote pääse lainkaan matkaan. Tolppien väliin asettui Eerika Haalijoki, joka kuudesta takaiskusta huolimatta suoriutui torjuntahommista hyvin. Samalla kuitenkin kenttäpelaajisto jäi ilman alkukauden tehokkaimman maalintekijänsä, jo neljä osumaa viimeistelleen Haalijoen panosta hyökkäyspelissä.
SoVo-luotsi Mika Kokkinen löysi tuloksen takaa myös paljon positiivisia asioita. Valmentajan mukaan SoVo esimerkiksi pelasi joukkuepeliä tiiviimmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella.
– Viimeinen puoli tuntia oltiin niskan päällä. Joukkuepelillisesti mentiin eteenpäin ja vaikka tappio aina harmittaa, niin tänään nähtiin monta asiaa joihin olen tyytyväinen, Kokkinen summasi.
Tulevan lauantain kotiottelussa SoVolla pitäisi olla selvästi paremmat mahdollisuudet tappioputkensa katkaisemiseen, kun urheilukentän nurmelle saapuu vastustajaksi A-lohkon tyvipäässä majaileva Turun Weikot/2.
T14-joukkue janoaa maaleja
Voiman juniorityttöjen vanhempi ikäluokka jalkapalloilee kuluvalla kaudella Länsi-Suomen alueen T14-ikäisten 8 vastaan 8 -sarjan A-lohkossa. Maalinteko tuotti neljällä ensimmäisellä kierroksella sen verran vaikeuksia, ettei pistetili vielä avautunut.
Joensuun pallokentälle SoVon tytöt saivat vieraakseen lohkon kärkipään joukkueisiin lukeutuvan Paimion Hakan. Ottelu päättyi paimiolaisten 10–0 (3–0) voittoon, vaikka kenttäpelissä somerolaiset eivät suinkaan olleet noin selvästi altavastaajina.
Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue taisteli vahvan vierailijan kanssa hyvin tasapäisesti, mutta ylimmällä hyökkäyskolmanneksella keinot loppuivat kesken. Haka sai paremmin vietyä hyökkäyksiään perille asti, mutta maalinteko ei heiltäkään alussa onnistunut, kun somerolaismaalia vartioinut Alisa Kauppi venyi toistuvasti komeisiin torjuntoihin.
Kahdessa aikaisemmassa kotiottelussaan SoVon tytöt onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Liedon Pallon ja Piikkiön Palloseuran yhteisjoukkuetta vastaan (lopputulos 1–2) 1–0 johto-osuman viimeisteli Ella Paija. Ella Nieminen puolestaan teki 1–3 kavennuksen Laitilan Jyskeen verkkoon (lopputulos 1–6).
SoVon T14-joukkueessa alkukauden pelejä ovat pelanneet: Alisa Kauppi, Peppi Linden, Oona Nieminen, Jessica Lepistö, Katriina Rasila, Emmy Lundberg, Ella Nieminen, Laura Kurvinen, Oona Kainulainen, Ella Paija, Liisa Lehtonen, Melinda Ahonen, Viivi Laiho, Aino Hakala, Minea Ahonen ja Noora Kurvinen. Joukkuetta valmentaa Elli Kainulainen.
P17-joukkueelle piste Maskusta
SoVon P17-ikäluokan joukkue vieraili Maskussa sikäläisen Palloseuran kotikentällä. Kahdella edellisellä kierroksella Kolmosen A1-lohkon vastustajat olivat rokottaneet somerolaisia yhteensä kahdeksalla maalilla, joten nyt oli aika tiivistää puolustuspelaaminen takaisin normaaliuomiinsa.
Tältä osin SoVo onnistui hyvin, eikä MaPS päässyt maalaamaan kertaakaan. Toisaalta, myös vierasjoukkueen maalisarake jäi ilman merkintöjä, joten 0–0 lukemien myötä sarjapisteet pantiin tasajakoon.
Tämän viikon perjantaina SoVon pojilla lienee taas hyvä mahdollisuus maalisaldonsa kasvattamiseen, kun se isännöi Joensuun pallokentällä pisteetöntä lohkojumboa, Perniön Urheilijoita.
SoVon kolme vuotta nuorempien poikien joukkue kärsi Salossa 1–6 tappion P14-sarjan Kolmosessa A1-lohkon kärkiyhdistelmiin lukeutuvalle Salon Palloilijoille. Somerolaisten toisen jakson kavennusosumasta vastasi Arttu Skyttälä.
SoVo pyrkii neljän tappion jälkeen takaisin pisteväylälle, kohdatessaan huomenna pallokentän tekonurmella lohkojumbo Paimion Haka/2:n.