Suviheinäviikko avataan Kiiruun puistossa perjantaina

0
Suviheinäviikko polkaistaan käyntiin Kiiruun puistosta.

Suviheinäviikon avajaisia vietetään Kiiruun puistossa perjantai-iltana 1.7.
Iskelmälaulaja Katja Karisukki ja musiikin monitoimimies kapellimestari Tuomo Sorri ovat koonneet viihdyttävän On hetki -konsertin avajaisiin. Konsertissa kuullaan 50- ja 60-luvun musiikin helmiä.
Tunnin mittaisessa musiikkikimarassa kaksikko esittää aikansa upeimpien naislaulajien tunnetuksi tekemiä kotimaisia hittejä sekä käännösiskelmiä. Avajaisiin on vapaa pääsy.
Katja Karisukki on moniulotteinen laulaja ja musiikkiteatterinäyttelijä. Hänen äänensä taipuu niin iskelmästä rokkiin, kuin lastenmusiikista aina teatteriestradeille asti. Karisukki on menestynyt monissa laulukilpailuissa vuosien varrella. Tänä päivänä hän viihdyttää ihmisiä Tanssiorkesteri Fernandan solistina.
Katja Karisukki myös näyttelee Lailan tähtihetket ja Puhelinlangat laulaa -näytelmien musikaalirooleissa. Hän on tuttu kasvo myös Alfa-televisiokanavan musiikkiohjelmista niin laulajana kuin juontajanakin.
Tuomo Sorri on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikinmaisteri, musiikinopettaja sekä muusikko. Opetustöiden ohessa hän musisoi myös itse. Viime vuosina häneen on saattanut törmätä esimerkiksi musiikin ammattilaisista koostuvassa, kilpailuja voittaneessa Musta lammas -kuorossa, Forssan mykkäelokuvafestivaalien live-säestäjänä sekä taustamusiikkia soittavana pianistina. Tänä vuonna Sorri on toiminut jokioislaisen Teatteri Tuntemattoman live-orkesterin johtotehtävissä.