
Kun ihmisellä on hätä, hän tarvitsee apua. Somerolla asuvat sotapakolaiset tarvitsevat apua moneen asiaan.
Sosiaalisessa mediassa on kirjoitettu nälästä ja ruuan tarpeesta. Somerolla pitkään asunut, alunperin ukrainalainen Olga Bryntseva huomauttaa kuitenkin, ettei asia ole totta.
Sillä tarkalla taloudenpidolla selviää. Ellei, niin raha on mennyt muuhun. Avun antajia on ollut Somerolla paljon. Heitä on tarvittu.
K-Supermarket Härkätien takapihalla ulkona odotti 18.5. pitkä jono Ukrainasta Somerolle tulleita pakolaisia. He ovat olleet kiitollisia kaikesta saamastaan avusta. Ruokakassien lahjoittaja oli tälä kertaa Arla.
Jonossa ollaan. On omaksuttu jo Neuvostoliiton ajoilta perua oleva jonottamisen kulttuuri.
Edellisen kerran isona avustusyrityksenä/ruokatalona Somerolla oli HK-Scan, jonka rekka toi ruoka-apua 29. huhtikuuta. Muita ruoka-apua antaneita ovat muun muassa Svensson, Helluntaiseurakunta, yritykset ja yksityiset ihmiset. Kaikkia on tarvittu.
Ex-somerolainen Johanna Olli lähetti keväällä sähköpostia Arlalle, HK-Scanille ja Pauligille. Hän esitti viattoman toiveen, ”olisiko teillä jokin keino auttaa tilanteessa? ” Keinoja löytyi. Myös Paulig on jo luvannut antaa apua.
Kaupan varastotiloissa on häärinyt noin kymmenen henkeä Someron Palomieskerhon naisjaostosta.
Heillä on halu auttaa, kuten monilla somerolaisilla on ollut. Niin sanottu virallinen apu on ollut joiltain osin riittämätön.
Maahanmuuttovirasto Migri avustaa turvapaikanhakijaa taloudellisella tuella, joka on tarkoitettu välttämättömiin perustarpeisiin. Tuen suuruus, eli vastaanottorahan perusosa yksinasuvalle ja yksinhuoltajalle on 323,21 euroa kuukaudessa. Muiden yli 18-vuotiaiden perusosa on 273,06 euroa. Perheensä kanssa asuva lapsi saa 206,19 euroa.
On väitetty, että vastaanottorahaa vastaisi suuruudeltaan suomalaisen perustoimeentulotukea ruokaan ja hygieniaan.
Perustoimeentulotuki suomalaiselle on toimeentulotukilaissa. Perusosa on kiinteä summa niistä menoista, jotka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin menoihin (esimerkiksi ruoka ja vaatteet). Jokaiselle perheenjäsenelle huomioidaan laskelmassa menoeränä oma perusosansa. Vuonna 2022 toimeentulotuen perusosan määrä on yksin asuvalle 514,82 e/kk.
Apua ukrainalaisille -keskusteluryhmän aktiivi, ja pakolaisten sekä auttamisen eteen paljon työtä tekevä somerolainen Minna Marttinen muistuttaa, että toimeentulon 514,82 euroa on tarkoitettu samoihin asioihin, kuin vastaanottorahakin.
– Vastaanottoraha on 323,21 euroa, eli melkein 200 euroa pienempi kuin perustoimeentulotuki.
Marttinen huomauttaa Suomessa viime aikoina uutisoidun, että vähätuloisten suomalaisten rahat eivät riitä enää ruokaan, kun hinnat ovat nousseet ja nousevat edelleen koko ajan.
– En ymmärrä, miten vastaaottorahalla eläjä tulee toimeen 200 euroa pienemmällä rahalla. He ovat tulleet tänne tyhjin käsin eli heidän on hankittava kaikki kotiin kerralla. Kesävaatteitakaan ei ole ollut mukana. Monet ovat kävelleet useamman vuorokauden rajalle Ukrainan puolelta, eikä silloin kummoisia tavaroita kanneta mukana, Minna Marttinen tietää.
Raskaana oleva Alona Shirbiina on tyytyväinen päästyään Somerolle
Somerolle saapunut ukrainalainen Alona Shirbiina odotti muiden pakolaisten tavoin HK-Scanin toukokuisessa ruokajonossa. Hän oli ollut viikon Somerolla ja helpottunut, kun oli päässyt pakoon sotaa. Hän ilmoittautui haastateltavaksi englantia osaavana ihmisenä.
Alona Shirbiina oli lähtenyt puolen miljoonan asukkaan kokoisesta Nikolajevin satamakaupungista, joten hyppy Somerolle oli iso. Nikolajev sijaitsee noin 133 kilometriä Odessasta itään.
Shirbiina tuli Somerolle isänsä ja koiransa kanssa. Shirbiina silitti pyöreää vatsaansa.
– Hän on nyt kahdeksannella kuukaudella.