Tuore Torineuvos on viihtynyt kesätorilla avaamisesta lähtien

0
Leena Veikkola sai Torineuvoksen käädyt edeltäjältään Antero Laukkaselta.

Somerniemen kesätorin uusi Torineuvos on Takuu-Säätiön entinen toiminnanjohtaja Leena Veikkola.
Toritoimikunta valitsi neuvokseksi aktiivisen torikävijän, joka on viihtynyt kesätorilla sen avaamisesta lähtien.
Veikkola sai käädyt kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkaselta, jonka neuvoskausi venyi koronan vuoksi kolmevuotiseksi.
Torineuvos on nimetty vuodesta 1991. Neuvoskausi kestää vuoden, jonka aikana torineuvoksen tehtävänä on suojella kauppapaikkaa ja ylläpitää torihenkeä. Veikkola on 30. Torineuvos.
Tittelistään Leena Veikkola on iloinen, otettu ja ylpeä, mutta myös hämmentynyt.
– Meinasin lentää pyllylleni, kun asiasta ensimmäisen kerran soitettiin, hän naurahtaa.
Yhteydenotto tuli jo pari vuotta sitten, mutta koronan myötä Torineuvosta ei voitukaan vaihtaa peräti kahteen vuoteen.
– Kesätori on valtavan hieno paikka. On ihan uskomatonta, että tällaiseen paikkaan on saatu näin suosittu tori. Nämä viimeisimmät pari vuotta ovatkin tuntuneet tosi oudoilta sekin vuoksi, ettei ole päässyt torille. Tosin ei ihmisiä muutenkaan juuri ole saanut tavata, toteaa Veikkola, jolle yksi tärkeä asia torilla onkin tuttujen tapaaminen.
– Missä muualla voisi tavata niin paljon entisiä luokkatovereita, ylioppilaskavereita ja muita vanhoja tuttuja kuin Somerniemen kesätorilla. Siellä voi kahvitella ja jutustella.
– Yleensä otan jotakuta hihasta kiinni ja kysyn, oletko se sinä. Tai sitten joku ottaa minua hihasta. On ihanaa todeta, että kyllä me olemme me, hän nauraa.
Ostoksilla Veikkola jonottaa miehensä Erkki Veikkolan kanssa aina liha- ja kalapuolella.
– Keväällä ostamme myös taimia ja kukkia.
Kirpputoripuoli on Veikkolasta todella kiehtova, mutta siellä täytyy itseään hillitä, ettei tavaraa tartu liikaa matkaan. Keräilijäksi Veikkola ei itseään tunnusta, mutta mökille lähtee käyttöesineitä.
– Meille kelpaavat hiukan kolhuisemmatkin esineet. Mökillä tarvitaan kuitenkin toisenkin huushollin tavarat.
Torineuvoksen tehtäviin kuuluu muun muassa levittää tietoa torista, mutta Veikkola tietää, että jo aiemmat tittelin haltijat Aarikasta Utrioon ovat tehneet niin hyvää työtä, että välillä torille ei edes mahtuisi enempää kävijöitä. Niin molemmat parkkipaikat kuin Helsingintien penkatkin ovat täynnä autoja.
– Torineuvokselle on varattu oma parkkipaikka, ja se on tosi hienoa, Veikkola iloitsee.
Leena Veikkola (os. Koski) on kotoisin aivan vanhan kuntarajan tuntumasta, kun Somerniemi ja Somero olivat omia kuntiaan. Torille on matkaa synnyinkodista viitisen kilometriä.
Ylioppilaskevään jälkeen Veikkolan tie vei Somerolta Tampereen yliopistoon, josta valmistumisen jälkeen matka jatkui töihin Helsinkiin.
– Ensin Eläketurvakeskukseen ja sitten pankkiuralle.
Postipankin ja osuuspankin jälkeen Takuu-Säätiöön, josta hän jäi eläkkeelle kymmenen vuotta sitten. Leena Veikkola työskenteli yli 20 vuotta Takuu-Säätiön toiminnanjohtajana.
Koti on Espoossa ja mökki Terttilässä, aika lähellä Erkki Veikkolan synnyinkotia.
Aikaa pari viettää jokseenkin puoliksi kummassakin.
– Meillä ei ole mitään järvenrantamökkiä, vaan täällä ollaan enimmäkseen työhanskat kädessä. Mutta 40 vuotta on jo viihdytty, Leena Veikkola naurahtaa.
Torireissuihin kuuluu aina myös käynti Somerniemen kirkolla.
– Pyöräilin sinne jo lapsenakin siskoni kanssa, kun äiti lähetti sukuhautaa kastelemaan. Ja sitä teen edelleenkin.
Isoon sukuhautaan on haudattu muun muassa hänen äitinsä ja isänsä sisaruksineen, sekä veli.
Miljöö kirkon ympärillä rantoineen on kaunis, mutta niin on Veikkolasta myös itse kirkkokin.