Someron keskusurheilukentän kenttäosan peruskorjaus alkaa elokuun viimeisellä viikolla. Tekninen lautakunta hyväksyi Spesifix Oy:n tekemän urakkatarjouksen.
Peruskorjauksen hintalappu on 1,14 miljoonaa euroa, josta valtionavustuksen määrä on 342 000 euroa. Se on 30 prosenttia kustannuksista, sama mitä Somero haki.
– Sillä aikataululla jalkapalloilijat ehtivät pelata kentällä mahdollisimman pitkään. Alkuperäinen ajatushan oli ajoittaa korjaus jo Seiväskarnevaalien jälkeen, mutta päätöksenteossa elokuun loppua pidettiin parempana, tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo.
Ensin tehdään kaivutyöt, uudet rakenteet, salaojat ja sadetuslaitteet, ja jätetään maa sen jälkeen kaikki painumaan talveksi. Keväällä jatketaan loppuun niin, että loppu olisi valmista ensi vuoden kesäkuun aikana.
Marko Mäkinen tulee käyttämään apunaan Suomen Urheiluliiton Mika Muukkaa töiden valvojana. Pyydetty tarjous oli sopiva.
– Urakkaneuvottelut käydään ilmeisesti lomien jälkeen elokuun toisella viikolla.
Pääurakoitsijana toimivan Spesifixin tarjous oli hyvin lähellä kustannusarviota, sen tuntumassa. Paljoa ylimääräistä taikka lisätöitä ei työn aikana saisi ilmetä.
Kenttä laajenee juoksuratojen reunoille, jolloin jalkapallokentästä lopulta saadaankin kansainväliset mitat täyttävä. Kuusiaitaa pyritään jättämään niin paljon kuin mahdollista.
Nykyisen katsomon kohtalosta ei ole vielä tietoa. Mäkinen odottaa saavansa hallinto-oikeuden päätöksiä ja vastauksia loppuvuoden aikana.