Väkisinkin hymyilytti…

0
Lasse Hoikka & Souvarit

Lämmin kiitos juhannusaaton tansseista Ämyrillä. Meininki oli täydellistä, Souvarit sen tekee!

Paras esiintyjä ikinä

Mukavia nuo vanhat ylioppilaat -tapaamiset ja niiden tarinat.

Se oli silloin toukokuu

Johan oli taas tekstari urheilutiestä, väkisinkin hymyilytti. Se on sillä lailla, että kun on veronsa tähän puljuun maksanut, niin voi juurikin ajaa joka ainoalla kadulla, mitä kylästä löytyy. Nyt kun asvaltti kuorittiin, ei ole juurikaan tullut tuolta ajettua. Kun asia jotakuta noin kovin harmittaa, pitää joko a) muuttaa muualle tai b) pyytää kunnan väkeä kaivamaan tie poikki jommasta kummasta päästä mahdollisimman syvällä ojalla. Minun puolesta voivat kaivaa molemmista päistä, saa väki istua rauhassa kuistilla.

😉

Ei mitenkään ihmetytä, ettei Somerolle saada rakentajaa. Kaikesta täällä tehdään kanteluita ja valituksia vaikka minne asti. Pitäisi saada päättäjät yhteistyökykyisiksi. Asioille tulee kallis hinta tästä eripurasta. Junarata ja valtatiekin olisivat tulleet aikoinaan, mutta ei meidän pellolta eikä metsästä mennä. Sama kateus jatkuu ja periytyy.

Parannusta toivoen

Facebook-ryhmien ylläpitäjät ovat tavallisia yksityishenkilöitä, eikä heillä välttämättä ole antiikin tai taiteen osaamista eikä kykyä arvioida niiden arvoa, kun sitä ei välttämättä ole alan asiantuntijoillakaan kuin suuntaa antavana. Narsismia sen sijaan on käytös, jolla pyritään vaikuttamaan muiden toimintaan sosiaalisessa mediassa ja yritetään päästä niskan päälle. Erityisesti Facebook kaipaisi ryhmien ylläpitäjiltä solidaarisuutta ja asiallisuutta kaikkia käyttäjiä kohtaan, eikä niin että kaverit ja tutut ovat vain lähtökohtaisesti niitä, joilta sallitaan kaikenlainen epäasiallisuus sekä muiden käyttäjien solvaaminen, haukkuminen ja saivartelu.

Solidaarisuus hukassa

Somerossa on taiteellista voimaa. Löytyy kuvataidetta, ympäristötaidetta, musiikkia – mitä kaikkea vielä? Voisikohan joku kehitellä pitäjän päivät – kaksi viikkoa taiteen aarteita?

Ota jos annakaan

Hautuumaan rosvoille voisi sanoa, että ne kukat on kauniita siellä rakkaiden kummuilla. Ostakaa omanne paikallisista puodeista – tuette somerolaista yritystoimintaa.

Hyvä mieli

Somerniemeläinen kirjailija Manu Kärki selvitti Somero-lehdessä (31.6.) kirkkomaalari Unto Lehtisen maalausten vaiheita Somerniemen kirkossa. Mikä on näiden lehterin etureunaan maalattujen raamatullisten kuvien kohtalo samoin kuin Jumalan kaikkinäkevän silmän? Kuka tietää? Kirkkomaalari Unto Lehtisellä on paljon maalauksia kirkoissamme. Lähimmät löytyvät Pusulan kirkosta.

Teuvo Kuu-Karkku