Katson silloin tällöin televisiosta amerikkalaista sarjaa Leijonan luola. Ohjelmassa hakijat esittelevät liikeideansa viidelle sijoittajille, ”leijonalle” ja yrittävät saada liiketoimintaansa rahoittajan. Mikäli joku tai jotkut sijoittajat näkevät ideassa potentiaalia, he ryhtyvät neuvottelemaan prosenttiosuudesta, jonka haluaisivat esittelijän yrityksestä pyydettyä rahasummaa vastaan.
Sarja on myynnin, pitchauksen ja yritystoiminnan korkeakoulu, jossa myynnin syvin olemus tulee loistavasti esille. Parissa minuutissa rahoitusta hakevan pitää pystyä myymään oma ideansa ja vastaamaan sijoittajien usein vaativiin, yritystään koskeviin, taloushallinnon kysymyksiin. ”Leijonat” arvostavat jokaista esittelijää ja antavat hänelle suoraa palautetta sekä varteenotettavia kehittämis- ja kehittymisideoita.
Silloin tällöin rahoitusta hakevana yrittäjänä on sotilas, useimmiten reservissä oleva. Tuolloin poikkeuksetta jokainen sijoittaja aloittaa puheenvuoronsa kiittämällä esittelijää, että hän on palvellut maataan. Amerikassa arvostetaan sotilaita sekä esiintymistaitoja yrittäjyyttä.
Heinäkuun 4. päivänä Suomessa astui armeijan harmaisiin noin 12 000 alokasta ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista. Uskon, että useimmilla heistä on henkilökohtaisena arvona korkea maanpuolustustahto, isänmaan palveleminen ja itsensä kehittäminen sekä henkilökohtaisena ominaisuutena sinnikkyys. He ovat sisäistäneet sen, että kansalaisella on myös velvollisuuksia, ei vain oikeuksia. Kun tapaamme seuraavankerran asepalvelusta suorittavan, niin sanokaamme hänelle kiitos, kun palvelet maatamme.
Kaiken kaikkiaan työtä ja työn tekemistä olisi syytä arvostaa Suomessa nykyistä paljon enemmän, sillä vain työtä tekemällä voimme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnanpalvelut. Tämä työn arvostus koskee kaikkia yhteiskunnan eri sektoreilla, maan hallitusta ja kansalaisia sekä mediaa. Myös meidän itsemme on syytä pitää ammattiylpeyttämme yllä, mitä tahansa sitten teemmekin. Kaikki työ on arvokasta ja merkityksellistä.
Ammattiylpeyden kehittymistä toki auttavat arvostuksen saamisen lisäksi kunnolliset työolot, palkkauksen taso, hyvä ja läsnä oleva johtaminen sekä sellainen työ, jossa pääsee toteuttamaan ja kehittämään omia vahvuuksiaan.
Myös itsestään on tärkeää pitää huolta. Liikunta, lepo, ravinto ja ystävät; näillä pääsee jo hyvään alkuun. Vastuun ottaminen omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan on tärkeää ja siinä emme voi huutaa valtiota juurikaan apuun.
Kaikilla meillä on varmasti huoli ja murhe hoitajien jaksamisesta. Tutkimusten mukaan hoitajat sairastavat keskimäärin jopa kuukauden vuodessa. Syyt tähän ovat moninaiset, mutta jostain muutos on aloitettava.
Me kaikki todennäköisesti arvostamme hoitotyön korkealle, mutta hoitajat jäänevät vähemmälle. Hoitajilla on pitkät päivät ja raskaat työt, palautuminen jää usein kehnoksi ja lähiesihenkilötyössä saattaa olla jossain määrin puutteita.
Työssä kuin työssä pitäisi olla tunne, että hallitsen nämä askareet, saan tavoitteeni täytettyä ilman kiirettä ja asiakkaat hoidettua sekä että saan työstäni riittävän korvauksen.
Eivät nämä asiat mitään avaruustiedettä ole, mutta vaikeaa näyttää olevan. Asioiden ratkaisemista ei paranna ihmisten omaksumien arvojen ja ideologioiden erilaisuus eikä vuodesta toiseen jatkuva järkyttävä hyssyttely. On kansallinen häpeä, vaikka tilanne on samantapainen lähes koko Euroopassa, että meillä on alalla kuin alalla työvoimapula ja samaan aikaan noin 300 000 ihmistä vailla työtä.
Kaikenlaisen työn arvostamisesta yhteiskunnan eri tasoilla on hyvä lähteä liikkeelle. Onneksi tämänkaltaisesta ajattelusta näkyy yhä enemmän signaaleja.
Aulis Kankare
yrittäjä