Kolmiviikkoinen pakollinen maatalousharjoittelu Suutelan Eeron opissa oli onnellisesti ohi. Juhannuksen mentyä piti löytyä oikein palkkahommiakin. Juuri kuin tilauksesta oli lehdessä ilmoitus: Uimakoulut vailla opettajaa. Kevään aikana hankitulla uimaopettajatodistukselle tuli pikaisesti käyttöä.
MLL:n uimakouluja Somerolle järjesteli Rva Lunnas. Taisin olla ainoa tarjokas, koska homma sovittiin ensi tapaamisella. Tarvittiin vähän paikallista tuntemusta sekä kulkuneuvoksi polkupyörä. Palkkaakin luvattiin, vaikka ei läheskään aiempien kesäduunien malliin. Oli mielenkiintoista kokeilla uutta.
Uimakouluja oli suunniteltu neljään eri rantaan: Härkälän uimalaan, Kirkkorantaan, Pitkäjärvelle ja johonkin Hirsjärvelle. Viikon aikana hoituisi kaksi rantaa: toinen aamupäivisin, toinen iltapäivällä. Näin oli ilmoitettu lapsiperheille.
Aloitin Härkälän uimalasta. Se oli Someron ainoa oikein uimalaksi rakennettu, laitureineen ja hyppytorneineen. Oli tullut tutuksi jo aiemmin, kun keskenkasvuisena siellä pyörittiin. Jos ei aina uitu, rymyttiin pukukopissa ja tirkisteltiin tyttöjen puolelle huteran väliseinän laudanraoista.
Kivirannasta kun polkaisin paikalle, oli se sopiva parin kilometrin aamuverryttely. Lapsia tuli parisenkymmentä, siinä kymmenen ikävuoden kahtapuolen. Joka arkipäivä uinti pojille ja toinen tytöille. Kirjasin osanottajat saamaani päiväkirjaan, johon merkittiin päivittäin myös veden lämpötila. Ilma oli kaikkea muuta kuin tämänkesäinen helleviikkomme.
Iltapäiväksi pyöräily Pitkäjärvelle teki hyvää kohmettuneille jaloille. Pakko oli taas itse ensimmäisenä kahlata vyötäröä myöden veteen. Lopulta sain houkutelluksi lapset vierelleni, hyytävän kylmään veteen. Juuri kun uskoin onnistuvamme aloittaa liukusukellukset, kirpaisi yksi oppilas rannalle. Ja kaikki muut perässä. Vähitellen kuitenkin totuttiin. Välillä maalle hyppimään tai pelaamaan polttopalloa. Lämpimintä kuitenkin teki se kukkakimppu, jonka siellä sain. Oli syntymäpäiväni ja jollakin se vaan oli tiedossa?
Seuraavalla viikolla siirryin Kirkkorantaan. Siellä kaikki kävi jo opitun kaavan mukaan. Ilmoittautumiset ja veden lämpötilan mittaus. Viikosta toiseen se oli pyörinyt siinä 15–16 asteen paikkeilla. Eikä ihme, että varsikin pojat olisivat mieluummin halunneet polttopalloa tai potkupalloa. Vaan sehän ei kovasti uimataitoa edistänyt. Sopuisasti sovittiin molempia.
Jo kotoani tuli Kirkkorantaan viitisen kilometriä. Sieltä kun poljin sinne Hirsjärvelle iltapäiväksi karisivat viimeisetkin vilunväreet. Matkaa riitti. Enkä osaa edes hahmottaa näin vuosien mentyä kilometrejä, enkä koko paikan sijaintiakaan. Silloin se vaan löytyi ja se riitti. Mieleeni sieltä on jäänyt kaksi jo isompaa tyttöä, jotka joka kerta tulivat ”apuopettajiksi”. Saattaa olla, että oheinen valokuva on juuri sieltä?
Kun uimakouluviikot oli pidetty sain olla mukana seuraamassa uimamaisterien ja -kanditaattien tutkintoja, joita Härkälän uimalassa kirjasi Rva Lunnas. Hän huolehti siitä paperityöstä, jota tarvittiin. Huolehti myös todistusten/kunniakirjojen luovuttamisesta niitä ansainneille.
Näillä muisteluilla haluan tervehtiä kaikkia uimakouluoppilaitani kuuden vuosikymmenen takaa. Toivottavasti olette pysyneet pinnalla ja jaksatte polskutella vielä nytkin, noin seisenkymppisinä. Ollaan varovaisia ja nautitaan helteistä, joita silloin ei meille uimakoululaisille suotu.
Reijo Siltasaari
kansakoulunopettaja v-63
