Jäkälä maalasi laulun Baddingin kotitalon remontista

0
Laulaja ja muusikko Rauli Badding Somerjoen kotitaloa on kunnostettu talkoilla.

Jouni Jäkälä lupautui maalaamaan Rauli Badding Somerjoen kotitalon ulkoseinät. Terveyssyistä urakka ei onnistunutkaan. Hänen oikea kätensä on poissa pelistä.

Jäkälä halusi kuitenkin kantaa kortensa talkoourakkaan siten kuten kykenee. Hän ryhtyi sorvaamaan sanoja talkoista kertovaan biisiin. Syntyi laulu Talkoot Somerolla.

– Se on ylistyslaulu väelle, joka on tehnyt suuren määrän töitä talon remontoinnissa. Homma alkaa olla jo loppusuoralla, kiittelee Jouni Jäkälä.

Hänestä remontointi on valtavan hieno juttu, jossa pian ollaan maalissa. Huonekaluja viedään sisälle. Avajaisia vietettäneen Raulin syntymäpäivän aikoihin.

Jouni Jäkälä näytti talkoolaulun sanoja vaimolleen Mailis Niemelälle, joka on Rauli Somerjoen sisko.

– Mailis sanoi, että tämähän on naseva, toteaa Jäkälä.

Pekka Saukkonen sävelsi kappaleen.

– Pekka teki kaiken muun tarvittavan sävelsi, sovitti, teki taustat, lauloi, nauhoitti…. Oli yhden miehen orkesteri.

Lopputuloksena on hyvin baddingmäinen kappale.

– Siitä tuli ihan kiva. Sovitus olisi ehkä voinut olla hieman reippaampi, pohtii Mailis Niemelä.

Jouni Jäkälä on aiemminkin tehnyt yhteistyötä Pekka Saukkosen kanssa.

– Pekka ymmärtää ja osaa. On meillä syntynyt ainakin kuusi yhteistä biisiä. Pekalla on yhteistyökuvioita monen tekijän kanssa. Minä olen yhtenä joukossa.

– Jos laulajalla tai bändillä on halua ottaa tämä kappale haltuun, niin kysyä voi. Hienoa, jos laulun sanoma etenee.

Jäkälältä on syntynyt teksti myös uudelle asuinpaikkakunnalleen Mäntälle. Hän löysi vanhan tekstin, joka tuntui hyvältä aihiolta ylistää kaunista seutua. Hän rupesi työstämään ja kiikutti tekstin Mäntän kulttuuriviskaalille. Laulusta on tarkoitus tehdä kuorosovitus.

Jäkälä sanoo ryhtyneensä kirjoittamaan tekstejä tekemisen puutteesta.

– Kun rupesin raittiiksi, niin piti keksiä tekemistä. Olin kirjoitellut tekstejä ennenkin, mutta silloin menin kirjoittajakursseille.

Opettajina on ollut Jukka Virtasta ja Juice Leskistäkin. Jouni Jäkälä ihailee sanoittajista juuri Leskistä, mutta myös Reino Helismaata ja Juha ”Watt” Vainiota .

79-vuotiaan Jäkälän mielestä hyvä sanoitus on asialtaan selkeä, aihe kattava ja viestissä on rytmi.

Jäkälä oli kerran novellikilpailuissa toinen. Työväen Sivistysliiton järjestämässä kilpailussa hän sai tunnustusta. Tuolloin tarkoituksena oli tehdä uusi laulu työstä. Jäkälän sanoitus Digitaali-Sorvi kertoi, miten hurja digitaalivehje vie viiden miehen työt.

Talkoot Somerolla

Rauli pilven reunalta kun katsoo lapsuuskotia,
vanhaa rakennusta joskus tehty ennen sotia.
”Tokko tota purkaa vois? Sen kun joku remontois,
Badding miettii, – timpureille talkootöitä ois”.

Hirret hiljaa lahonneet ja lattiakin hajallaan.
Nytpä aloitetaan mökin huoltotoimet ajallaan
oikoen ja kiilaten, höyläten ja fiilaten!
Innoissaan on hurja joukko talkoolaisien!

Puutetta ei tarvikkeiden määrästä tai lajista.
Arvostetuin ryhmä löytyy kyllä lahjoittajista.
Kokoon täytyy haalia, lankkui, lautoi, maalia.
Työmaa muistuttaakin paljon karnevaalia!

Täällä kasvoi hän, ken lauloi ”Paratiisi”-biisiä.
Kuntoon saatettu on paikat, eikä tullut kriisiä.
Somero, kuin fanitkin, omii Rauli-Baddingin.
Passaa esitellä, mistä mies on kotoisin!
Jouni Jäkälä 3.6. 2022