Kai Merilä teki musavideon kasariklassikosta

0
Tomi Salakarin kuvaamassa videossa esiintyvät Mika Lepistö, Pete Lepistö ja Kai Merilä.

Somerolainen toimittaja-muusikko Kai Merilä julkaisi kesän kunniaksi uuden musiikkivideon. Hänen Hired Gun -rocktrionsa versioi Bryan Adamsin 1980-luvun hittiä Summer Of ’69.
Merilän bändin coverversion musiikkivideon syntytarina on erikoinen.
– Äänitimme oman versiomme Adamsin kappaleesta jo jokunen vuosi sitten. Taustatuottajana oli somerolaissyntyinen musiikkivelho Ilkka Kylmäniemi. Sitten minulle tuli yhtäkkiä sellainen hullu ajatus, että saisipa sen soitettua jollain tavalla myös Adamsin itsensä tietoon, Merilä kertoo.
Hän ottikin yhteyttä levy-yhtiössä työskentelevään tuttuunsa ja pyysi Adamsin yhteystietoja.
– Eipä aikaakaan, kun lähetin kappaleemme Adamsin managerille Bruce Allenille toivoen, että se soitettaisiin rokkarille itselleen. Ei mennyt kuin muutama tunti, kun jo sain vastausmeilin. Luulin sitä ensin vaimoni jollain tavoin tekemäksi käytännön pilaksi, Merilä naurahtaa.
Meilissä kerrottiin Bryan Adamsin kuunnelleen suomalaispoppoon version mielenkiinnolla.
– Manageri kirjoitti, että Adams kiitteli erityisesti musataustojen heviä otetta, sopivan rouheaa lauluääntä ja myös rohkeaa tarttumista niin isoon kansainväliseen hittiin. Kyllähän tällainen koko ikänsä musisoinut maalaispoika menee tämmöisestä yhteydenotosta jo hieman sekaisin, joten siinä samassa tuli taas idea, että tehdäänpä coverista myös musavideo, Merilä kertoo.
Musiikkivideon tekemisestä vastasi alan ammattilainen, hyvinkääläinen Tomi Salakari, jolla on Merilän kanssa pitkä yhteinen työhistoria Aller Medialla.
– Kuvasimme videon rumpalimme kotipaikassa Tammelassa, koska kunta antoi sieltä meille hyvän soittokämpän käyttöömme, Merilä toteaa.
Someroakaan ei videolla ole kokonaan unohdettu. Tapansa mukaisesti Merilä on pukeutunut Somero-aiheiseen paitaan, jota tällä kertaa koristaa Badding-figuuri.
Musavideolla Hired Gun esittäytyy vielä triona, mutta sen jälkeen yhtyeeseen kiinnitettiin kosketinsoittajaksi somerolaissyntyinen Kaarle Hovila.
Kesäistä iloisuutta kumpuavan musavideon maisemat vaihtuvat soittokämpältä ulkoilmaan, veneilemään, leirintäalueelle ja uimasillekin mennään.
– Sellaista kesäistä kavereiden iloista hauskanpitoa, Merilä kiteyttää.
Merilän luotsaama Hired Gun keikkailee kesän ajan viikonloppuisin eri puolella Etelä-Suomea.
– Keikoille on aina yhtä upeaa mennä, mutta erityisesti odotan esiintymistä oman kotikyläni ulkoilmatapahtumassa lauantaina 6. elokuuta. Someron Katutanssit on  perinteinen tapahtuma, joka on Someron Sydämessä -yhdistyksen upea jokavuotinen ponnistus.

Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=UVZ1gXkWL6E

Näe bändi livenä: Someron Katutanssit 6.8.