Kesä on vaikeaa aikaa. Pitäisi nauttia säistä, käydä kesäriennoissa ja löytää kesäheila. Olen aiemminkin kirjoittanut kolumnin tästä aiheesta keskittyen aurinkoon tai pikemminkin sen puutteeseen. En selkeästi ole sinut tämän aiheen kanssa, kun nyt toistamiseen pitää avautua.
Korviini on kantautunut kesän vaikeuden kiteyttävä termi kesäfomo. FOMO on lyhenne englanninkielen sanoista fear of missing out. Tämän voisi suomentaa muotoon ”jostain paitsi jäämisen pelko”.
Tiedättekö sen fiiliksen, kun lapsena teitä ei kutsuttu jonkun tutun synttärikemuihin? Jäit yksin kotiin vollottamaan pyöritellen dramaattisia mielikuvia siitä, kuinka missaamasi synttärit olivat varmasti eeppisimmät ikinä. Jollette tiedä tätä fiilistä, ehkä olitte suositumpia lapsia kuin minä. Joka tapauksessa tästä FOMO:ssa on kyse.
FOMO tuntuu olevan iso ilmiö ainakin näin kolme- ja parikymppisten keskuudessa, joista ystäväpiirini pääosin koostuu. Otantani ollessa näin omakohtainen uskallan kyllä tämän lisäksi pokalla olettaa, että ilmiö koskee nuorempia ja miksei vanhempiakin.
Onko FOMO:a ollut aina? Varmasti jossain muodossaan, mutta terminä se on suhteellisen tuore. Mikä lienee tämän taustalla?
Individualismi on iskostunut iskostumistaan kansan tajuntaan, ja elämän ainutkertaisuutta ja sen ääririkasta kokemista tunnutaan ylistävän kaikkialla.
Carpe diem ja ”olet oman onnesi seppä”! Elämästä on tullut suoriutumista ja jos epäonnistut, tuhlasit ainutkertaisen matkasi maan päällä.
Kesäisin some täyttyy ihmisten iloisista kesäkuvista. Iina benjihyppää Ruisrockissa, Rene kaljakelluu kumiveneiden saartamana, Kuura ottaa selfien albiino hirven kanssa ja Inka näyttää yhteen Instagram-kuvaan mahduttaen, kuinka et ikinä tule saamaan yhtä makeita mökkitiluksia elämässäsi.
Näitä ihmisten ilokuvia tulee yleensä tiirailtua omalta kotisohvalta ilmastoimattomassa kämpässä, jossa on kaihtimet kiinni, jottei sisätilat muuttuisi maailman ankeimmaksi etelänmatka-simulaattoriksi. Vähemmästäkin tulee kateelliseksi.
Mitä jos ei olisi somea? Mitä jos emme tietäisi toistemme tekemisistä? Olisiko meidän helpompi olla? Onko aiemmilla sukupolvilla ollut vähemmän kesäfomoa tämän takia? Tieto lisää tuskaa.
FOMO on etenkin nykyihmisen riesa sen takia, että nykyään lähes kaikki on jokaiselle mahdollista. Tämä on oikein ja hienoa, mutta sen rinnalla tulee lieveilmiö nimeltä ”valitsemisen vaikeus”. Yksi valittu suunta on pois kaikista muista potentiaalisista poluista.
Mennessäsi yhteen suuntaan, kuulet kuinka ne muut polut valittaa kettumaisella äänellä. Sanalla ”kettumainen” en yrittänyt välttää v-alkuista rumaa sanaa, vaan tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Ketun ääntely on raastavaa kuultavaa.
Kun tähän koko soppaan lisää Suomen kesän lyhytaikaisuuden, on fomo-masiksen cocktail valmis.
Muistan peruskoulussa esitellyn tutkimuksen, jossa verrattiin kahta matkailijaa. Toinen sai valita yhden kahdesta kohteesta ja toinen joutui vain menemään toiseen tietämättä toisesta. Jälkimmäisen matkakokemus oli onnellisempi ensimmäisen vertaillessa omaansa toiseen kokematta jääneeseen vaihtoehtoon.
Tieto lisää tuskaa. Se tuska on ansaittua, kun tieto kertoo riistosta, jota omilla elämäntavoillaan harjoittaa. Tästä esimerkkinä olkoon lähes orjatyövoimin mahdollistetut joka päiväisessä käytössä olevat tuotteemme.
Ehkä tiedosta saatu tuska ei kuitenkaan ole ansaittua, mitä tulee kesän viettoon. Älkäämme liikaa vertailko omia kesäilyjämme toisten suven viettoon!
Henrik Illikainen
muusikko