Kumarrus wanhan ajan ja esineistön ääreen– Someron menneisyys piirtyy taiteen historiassa

0
Alttarikaapin vasen ovi (166 x 47 cm).

Vantaan Hakkilassa sijaitsee Museoviraston Kokoelma- ja konservointikeskus. Täällä ovat varastoissa ne kaikki sadattuhannet esineet, joita Suomesta on aikojen saatossa kerätty talteen, mutta jotka eivät koko ajan mitenkään pysty olemaan suuren yleisön silmien tavoitettavissa.

Kyseessä on iso varasto.Vaatimattoman näköisessä rakennuksessa on riittävän paljon olosuhdehallittua säilytystilaa, mutta vielä lisääkin laajennetaan.

Suomen Kansallismuseon kokoelmat, esineluettelot ja erikoiskortistot, esineisiin liittyvä valokuva-aineisto ja käsikirjasto ovat täällä tutkijoiden ja myös muiden asiakkaiden käytettävissä. Aineistojen tutkiminen edellyttää yleensä tutkimus- ja/tai kuvauslupaa.

Kansallismuseon tutkijat opastavat kokoelmia ja niiden tutkimista koskevissa asioissa. Esineiden esille ottamiseen, käsittelyyn, siirtämiseen ja säilyttämiseen on varattava riittävästi aikaa, eikä laajojen esinemäärien esille ottaminen ole aina mahdollista.

Alttarikaapin keskusosa, Apokalyptinen Maria, Ruusukko-Maria (166 x 94 cm).

Saatu mahdollisuus hyödyksi

Somero-opistossa on kokoontunut jo vuosien ajan Kaija Parkon vetämä Tarinoita Somerolta -ryhmä. Ryhmäläisten omaiset saattavat kutsua sitä lempeästi myös nimellä ”pulinakerho”.

Ajatuksena kutakuinkin on vanhan somerolaisuuden elävänä pitäminen, säilyminen ja levittäminen laajemmalle. Kerho sai alkunsa vuonna 2014 Someron kulttuurituottaja Miia Raivikko-Alhorannan ideasta koota talteen tarinoita. Tallettaminen on jäänyt, mutta tarinat ovat ryhmäläisten muisteissa.

Niin tämä ryhmä onnistui hankkiutumaan Vantaan Hakkilaan. Matkaan lähti täysi bussillinen väkeä.

Kansallismuseon kokoelmien amanuenssi Satu Frondelius otti tulijat vastaan sydämellisesti. Hän osoitti, ettei kyseessä ole muusta maailmasta syrjään vetäytyvä, pölyttynyt arkistokammio!

Frondelius oli kerännyt vierailua varten esille 28 esinettä. Kyseessä on reilu puolet kaikesta Kansallismuseon hallussa olevasta Somero-kokoelmasta.

Loppu on näytteillä Kansallismuseon perusnäyttelyssä, kuten esimerkiksi arkkienkeli Mikaelin veistos on, ja loput ovat Orimattilan varastossa.

Kaksiovisen alttarikaapin oikenpuoleinen ovi, (166 x 47 cm). Kaikki puuosat ovat tammea.

Somero-kokoelman hienoin esine

Esillepanohuoneessa seurasi hiljentyminen. Lattialla oli rinnakkain 166 senttimetriä korkea, kaksiovinen tammesta veistetty alttarikaappi, joka oli aikanaan Someron vanhassa puukirkossa. Nimeltään kaappi on Apokalyptinen Maria, mutta myös Ruusukko-Maria. Hienoin esine, mikä Kansallismuseossa Somerolta on.

Kolmessa, pehmustetussa puulaatikossa oleva levein esine on 94-senttinen keskusosa, jonka vierille oli aseteltu molemmat ovet (lev. 47 cm).

Alttaritaulu on saksalaista tekoa, todennäköisesti Lyypekistä vuodelta 1510. ”Sinä vuonna Somerolla oli kirkko ja neljä taloa”, kuten Kaija Parko tilanteessa totesi.

”Siis todella hieno, kaikin puolin”, kuului Satu Frondeliuksen arvio. Hän olettaa, että joku varakas aatelinen on aikanaan hankkinut alttarikaapin Saksasta Somerolle.

Ison kuvan pääaiheena on apokalyptinen madonna, eli Ilmestyskirjan madonna (Madonna aurinkoon pukeutuneena, eli yleensä säteiden ympäröimänä, kuun sirppi jalkojensa alla ja Jeesus-lapsi sylissään).

Ylimpänä on yksi museon Jumalan kuvista, jollaisen Kari Järvinen kovasti jo etukäteen oli odottanut näkevänsä. Madonnan ympärillä on enkeleitä, jotka pitävät Kristuksen ristiä sekä tämän nauloilla lävistettyjä käsiä ja jalkoja. ”Ehkä hieman makaaberinenkin – nykysilmin katsottuna irto-osineen”, Frondelius arvioi.

Marian jalkojen alla yksi enkeleistä pitelee Kristuksen sydäntä. Alhaalla vasemmalla kumartavat kirkolliset ruhtinaat; piispat, paavit ja muut, ja oikealla puolella maalliset ruhtinaat.

Kaija Parko arvioi, että veistoksessa Kristus on lapsi, ja mukana olevat irtokädet ja -jalat ennustavat tulevaa. Frondeliuksen selityksen mukaan kyseessä on Ilmestymiskirjan Madonna, joka oli siis kaiken jälkeen.

Veistoksen pintaan on käytetty suurina osina lehtikultaa, mutta myös kultamaalia. Sininen väri on lapislatsuli-kivestä.

Yksityskohta oikeanpuoleisen oven yläosasta, jossa kuvataan Jeesus-lapsen ympärileikkaus.

Enää ei saa mustata

Keskiosan vierellä lattialla puulaatikoissa ovat alttarikaapin sivuovet. Oikeassa ovessa ylhäällä on kuvattu niin sanottu ” suojelusviitta-Maria”, siis Neitsyt-Maria, jonka viitan suojiin kaikki kristityt pääsevät. Alemmassa veistoksessa, edelleen oikeassa ovessa, on aiheena Jeesuksen ympärileikkaus.

Vasemmassa ovessa on kuninkaiden kumarrus jouluaiheesta. Ylhäällä on Pyhä Mauritius, joka oli tummaihoinen pyhimys. Muitakin tummia muistetaan ryhmän kesken, kuten Tiernapoikien murjaanien kuningas, jonka kasvoja ei enää nykyisin saa esityksissä mustata.

Satu Frondelius pitää alttarikaapin värien säilymistä hienona. Hyvin usein vastaavassa esineistössä ne ovat kuluneet. ”Teillä on harvinainen tilaisuus, että pääsette katsomaan tätä näin läheltä, toisin kuin julkisessa näyttelyssä”, Frondelius muistuttaa meitä.

Detalji Apokalyptisen Marian alaosasta, jossa keskellä oleva enkeli pitelee Jeesuksen sydäntä.

Muutto Somerolta museoon

Someron nykyinen uusgoottinen punatiilinen pitkäkirkko on vuodelta 1859. Iso osa Someron esineistä on päätynyt museoon 1867, kuten myös alttarikaappi. Silloin Muinaismuistoyhdistyksen retkikunta oli ”löytänyt” kaapin, ja myös muut arvokkaat esineet, Someron vanhan kirkon sakaristosta. Seurakunta luovutti esineistön eteenpäin 1869. Silloiseen Historialliseen museoon se tuotiin 1872.

Tuolloin elettiin aikaa, kun seurakunnat mielellään luopuivat vanhasta esineistöstä. Niitä pidettiin rumina, ja myös ”paavinuskoisina”. Ainoastaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta niistä ei haluttu pitää intohimoisesti kiinni. Pyhimykset ja muut olisivat saattaneet olla hieman vaikeita selittää luterilaiselle kirkkokansalle.

Alttarikaappi on maalattu ja kullattu uudelleen mahdollisesti 1600-luvulla. Yleisesti Kansallismuseossa on tapana, että esineistöstä konservoidaan se osa, mikä on menossa esille. Vain harvoin on mahdollisuutta lähteä konservoimaan varastossa olevaa, ellei sillä ole jokin hätä. Someron alttarikaapilla ei ole hätää, se ei ole rapisemassa tai muuta vastaavaa.

————————
Lähtiessämme kohti Someroa paikan työntekijät tulivat rappusille meitä vilkuttamaan. Miten sydämellistä – kuin vanhasta elokuvasta. Olimme käyneet museossa.


 

Mitä merkitystä museotoiminnalla?

Mitä merkitystä on museotoiminnalla? Tätä voi tulla helposti ajatelleeksi. Täytyy varmaan tulla tarpeeksi vanhaksi ennen kuin alkaa ymmärtää, että meidän henkilökohtainen aikamme on niin lyhyt, että me emme paljoa ymmärrä tästä maailmasta. Ei, vaikka elettäisiin 80-vuotiaaksi asti. Emme ymmärrä siitä kuin oman aikamme – ja tuskin sitäkään, kun muisti menee.

Emme ymmärtäisi, ellei meillä olisi museotoimintaa, joka antaa asioille perspektiiviä. Niin kutsuttu kansakunnan sivistys näkyy siinä, että miten sitä menneisyyttä arvostetaan ja kunnioitetaan.

Minä ajattelen, nyt maailmalla taas meneillään olevaa kammottavaa sotaa. Että siellä on koko joukko ihmisiä, instituutioita ja asioita, jotka pyrkivät saamaan talteen kunkin kansakunnan arvotavaroita – esimerkiksi taidetta ja museotavaroita.

Niitä kannellaan, piilotellaan ja niistä yritetään pitää huolta. On mielestäni yksi kiinnostavimpia asioita, että on olemassa myös kansainvälisiä sopimuksia siitä, mitä sodan aikana tehdään sellaisille aarteille, joita toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Pariisin Louvressa ja muualla on ollut.

Koska se ryövääminen, ryöstäminen ja varastaminen kuuluu sodan kulkuun. Esimerkiksi Roomasta tehtiin toisessa maailmansodassa niin sanottu avoin kaupunki, joka tarkoittaa sitä, ettei sieltä saa viedä pois mitään. Tietysti sitä ei kokonaan noudatettu, mutta silti se paikka on säilynyt hämmästyttävästi.

Louvren tavarat pariisilaiset piilottivat metrotunneleihin ja ties minne. Ja Afganistanin sodan aikana nähtiin, kuinka talibanit murskasivat kokonaisia kirkkoja ja ihmiskunnan historian kannalta todella tärkeitä aarteita. Hävittäminen on eräänlainen periaate.

Tämän matkan yksi tärkeimpiä asioita on muistaa ja kunnioittaa menneisyyttä ja museotoimintaa.

Kaija Parko
menomatkalla bussissa