Lounaismaan Osuuspankki järjestää jälleen yhdessä paikallisen diakoniatyön kanssa Reppu joka selkään -keräyksen, jossa voi lahjoittaa reppuja ja koulutarvikkeita vähävaraisille. Keräyksellä halutaan varmistaa jokaiselle koulutaival, jota käydä hymyssä suin.
Jo ennen koronakriisiä yli 112 000 lasta Suomessa eli vähävaraisissa perheissä, ja tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Näille lapsiperheille kaikki tuki on tervetullutta, ja nyt apua kaivataan jännittävän koulutien alkaessa.
– Kaikilla on oikeus käydä koulua iloiten. Pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia. Haluamme kiinnittää huomiota lapsiperheiden avuntarpeeseen ja kannustaa myös asiakkaitamme hyviin tekoihin, kertoo markkinointipäällikkö Tarja Lahti Lounaismaan Osuuspankista.
Reppu joka selkään -kampanjassa kuka tahansa voi tehdä reppu- tai penaalilahjoituksen. Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen olevan uusia.
Lahjoitukset voi toimittaa 11.–29.7. heinäkuuta mihin tahansa Lounaismaan Osuuspankin konttoriin.