Teksti Maija Laine, kuvat Sanna Toivokoski
Kaksinkertainen jääkiekon nuorten Suomen mestari Sami Päivärinta sai vuorollaan mestaruuspokaalin, Legacy bowlin, kotiinsa Somerolle viime viikonloppuna.
Päivärinta on Rauman Lukon paidassa voittanut SM-kultaa vuonna 2021 sekä 2022, ja sai pokaalin itselleen kotiin ihailtavaksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Someron Pallon Juniorit saivat mahdollisuuden nähdä pokaalin lähietäisyydeltä Someron jäähallin pihalla sekä kuulla SoPan kasvatin Sami Päivärinnan itsensä kertomana, miten hienolta tuntui voittaa SM-kultaa hyvien kavereiden kanssa kovan jääkiekkokauden päätteeksi. Päivärinnan mukaan se oli hieno kruunu kaikelle työlle, jota hän ja muut lukkolaiset tekivät koko kauden yhdessä.
Päivärinta jutteli junnuille myös muusta jääkiekkoilijalle tärkeästä, kuten siitä, miten on hyvä nukkua tarpeeksi ja syödä terveellisesti. Hän kannusti junioreita harrastamaan monenlaista liikuntaa, ulkoilemaan ja pelaamaan pihapelejä aina, kun siihen on mahdollisuus. Pokaalin ihastelun ja juttelun jälkeen Sami Päivärinta pelasi lasten kanssa pienen pelin jäähallin pihalla.
Sami Päivärinta jatkaa tiukkaa kesäharjoitteluaan omatoimisesti, kunnes joukkueen yhteiset jäät taas alkavat. Perinteiseen tapaan jääkiekkokausi alkaa Raumalla pitsiturnauksella elokuun alussa.
SoPan juniorit odottavat elokuuta, kun jäähallin jää on taas kunnossa ja uusi jääkiekkokausi alkaa. Joukkueita aloittaa tulevalla kaudella seurassa neljä, jonka lisäksi lapsille on tarjolla Easy hockey -jääkiekkokerho sekä tyttökiekkoryhmä, ja luistelu- ja leijonakiekkokoulu edellisen kauden tapaan. Jokaiseen ryhmään on vielä hyvä mahdollisuus ilmoittautua mukaan.